Ennen narun päähän joutumista Humulla kävi käveri kylässä, kun Venla oli useamman päivän hoidossa. Arki kahden koiran kanssa sujui helpommin kuin olisin kuvitellut, tosin pitkälti varmaan Venlan luonteesta johtuen. Ainoa varsinainen huono puoli oli se, että Humu otti hieman normaalia helpommin kierroksia ohituksissa, muuten remmilenkkeilykin oli varsin rentoa ja mukavaa.
Nyt ohituksiin on taas panostettu vähän normaalia enemmän, kun liinakuurista johtuen onkin tullut lisää motivaatiota tehdä myös remmilenkkejä. Eihän siellä metsässä ole niin kivaa, jos koira on koko ajan kiinni... oli sitten pitkä tai lyhyt naru. Ohituspurkki (kissanruokaa palkkapurkissa) on otettu taas käyttöön ja se toimii ihan mukavasti. Sillä ja normaalia ehdottomammalla kontaktitreenillä (nätti sana sille, että tarvittaessa seison koiran edessä pannasta pitäen niin, ettei se oikein voi muutakaan kuin ottaa kontaktin) on jo päästy siihen, että saan yleensä pyydettyä kontaktin ennen ohitusta, viimeistään jos hetkeksi pysähdyn, ja useimmiten sen jälkeen voinkin viedä koiran purkin avulla ohi. Joskus purkki ei kelpaa, mutta niissäkin tilanteissa hihnan kiristyminen on vähentynyt. Ja sitten tietenkin on ne supervaikeat tilanteet aina erikseen, mutta tähän väliin niitä on onnistuttu kohtuullisen hyvin välttämään... Tästä kuitenkin huomaa, että joskus kannattaa palata niihin keinoihin, jotka aiemmin ei ole toiminut. Nyt kun ohitukset sujuvat huonoimmillaankin paljon rauhallisemmin kuin joskus, sen kontaktin oikeasti saa vähän pahemmassakin tilanteessa edessä seisomalla ja pannasta kevyesti auttamalla - ei olisi tullut kuulonkaan joskus muinoin, vaikka kyllä silloinkin yritettiin sitä "estä koiraa tuijottamasta omalla vartalollasi" -vinkkiä... estäminen olisi vaan onnistunut vain koiran päällä makaamalla, kun sulava silakka teki kaikkensa luikertaakseen niin, että näkee edes jotain. Ja purkkikin kelpaa palkaksi paljon paremmin nyt kuin kuin viimeksi kokeiltaessa. Olisi kyllä hienoa, jos nyt ohitukset saisi sujumaan oikeasti rennosti, ei pelkästään hiljaa.
Lappalaiskoirien agissa ollaan edelleen otettu joitain viime vuonna treeninaiheena olleita ratoja, ja lisäksi koitettu muistutella mieliin vähemmän treenattuja esteitä. Erilaiset ohjauskuviot tuntuu luonnistuvan jo aika kivasti! Esim. rengas oli kuitenkin päässyt vähän unohtumaan, joten sitä täytyy nyt muistaa treenata - ja lisäksi olisi muistettava nostaa niitä estekorkeuksia, on niin helppo mennä jatkuvasti medi-esteillä, kun muut ryhmän koirat käyttää niitä. Ja ne kontaktit kaipaisi hiomista... Kepeissäkin edistyminen tyssäsi joksikin aikaa, mutta viime treeneissä tajusin siirtää itseni koiran edelle. Se, että kuljin vieressä, oli selvästi ahdistavaa, nyt kun Humu pujotellen "takaa-ajaa", rytmi voisi jopa löytyä. Pikkuhiljaa ;)
Tottista on tehty liian vähän, toisaalta motivaation kannalta se voi olla hyväkin. Eteentulo ja nouto alkaa olla jo aika kivoja. Eteenmeno kaipaa lisää treeniä, mutta on hyvällä mallilla tähän väliin. Seuraamisen viretila on se ikuinen ahdistus, mutta siinä takaa-ajotreeni on toiminut aika kivasti, ja maahanmenonkin nopeuttamiseen on hieman auttanut "än-yy-tee-nyt"-pelailu. Nyt pitää uskaltaa lisätä kestoa seuraamiseen ja hommata niitä häiriö- ja kisanomaisia treenimahdollisuuksia enemmän. Kuakoilla nyt ei onneksi ole mikään kiire, mutta niihin kaipaisi lisää tarkkuutta ennen kuin lisään välimatkaa... takatassutargettia olen miettinyt avuksi, mutta se on yksi näistä murheenkryyneistä, joiden opetus ei vaan tahdo mennä ihan nappiin.
Uutena temppuna ollaan harjoiteltu "laakaa" eli leuka maassa makaamista. Yritin tätä opettaa Humulle jo joskus aiemmin ja tuntui, etten yhtään saa sitä tajuamaan mitä haluan... Noh, kyllähän se nyt tajuaa, tällä kertaa mentiin vaan lattia-nenäkosketuksen kautta, eikä suoraan lähdetty leuka edellä. Kyllä se siitä kehkeytyy.
Peko-treeneissä päästiin viikko sitten kokemaan miljöbana-treenit. Humulle suurin haaste oli ehkä se, että kaikki ryhmän jäsenet koirineen möngersi, kiipesi, nostettiin tai laskettiin peräkanaa ja piti ihan odottaa vuoroaan pienessä tilassa toisten kanssa. Kovalla vauhdilla kyllä oltiin aina menossa edellisten perään kun vaan sai. Myös rakennustreenissä oltiin pitkästä aikaa ja Humu irtosi hienosti pimeään kellariin ja pimeällä vintille. Aika paljon tuli kyllä tällä kertaa haukkuja väliaikatietoina. Hau - sain hajun, Viu - täällä on pimeää, Väy - missä pirussa se on.... Raportointi on tärkeää, sanoo Humu. Hakumetsään ei olla nyt juuri päästy, mutta raunioita, varikko- ja taajamaetsintää (liinassa roikkuminen kiireisen etsijän perässä kaupunkipusikossakin on muuten haastavaa) taisi mahtua edellisiin treeneihin.
