Humu poroilla

Vuodenvaihteessa käytiin kääntymässä pohjoisessa, jotta meidän kaupunkilaiskoirakin pääsisi vähän juurilleen ja kokeilemaan viettejään porojen parissa. Mukana oli myös Humun isä, setä ja veli omistajineen, sekä Humun isän kasvattaja, jolla oli mukana Humun toinen mummo. Reissun lomassa nähtiin myös Humun kasvattajaa (ja Humun toista mummoa), sekä Humun emää omistajineen. Kunnon sukulointia siis joulun kunniaksi myös koirien osalta :D Valitettavasti meidän oma kamera jäi kotiin, joten kuvasaalis jäi tosi köyhäksi. Muuten olisikin voinut ottaa paljon perhepotretteja. Kun käytiin moikkaamassa kasvattajaa Marjaa, saatiin kuitenkin nappaistua yksi sukukuva. Kuvassa siis Humun isukki Urho, veli Mörri maastoutuneena, setä(puoli) Oiva, Humu erittäin tyylikkäässä kahareisi-pyllähdys-istuma-asennossa sekä Humun mummo Tähkä. Kuvassa nähtävissä myös hieno värisuora erilaisia lapinporokoiran värejä.

Kiitos kuvasta kasvattajalle Marjalle!

Humulla oli haastetta ja toisaalta myös superhauskaa, kun samassa mökissä asui viisi muutakin koiraa, neljää porokoiraa ja yksi lapinkoira. Rauhoittuminen sisällä (kun ei saanut riehua) oli Humulle vaikeaa, mutta parin päivän jälkeen sekin alkoi jo onnistua jos muutkin koirat ottivat lungisti. Ulkona pääsi sitten telmimään mummon ja sedän kanssa (isukki ei ollut toisesta pojastaan ihan niin innoissaan). Veli-paralla oli vielä tassu paketissa, mutta senkin kanssa sai vähän hammastella sisällä jos pysyi makuuasennossa - hienosti veljekset tajusivat mikä oli homman nimi. Olikin taas ihan oikeaa käytännön hyötyä siitä, että makuultaanleikkiä on harjoiteltu pienen "serkkukoiran" kanssa :)

Poroaidassa Humulla vaikutti olevan vaistot kohdillaan, ja se selvisi hyvin myös pahapäisen poron uhkailuista. Ensimmäisenä päivänä aidassa intoa oli vaan niin paljon, ettei koiraa meinannut saada kiinni... hmmm. Pientä hiomisen tarvetta hallinnan suhteen. Toisena päivänä allekirjoittanut oli sitten valmistautunut karjaisemaan niin, että tilanteen merkitys käy selväksi. Ja se auttoi. Mutta vastaisuuden varalle olisi ihan kiva saada tuo luoksetulo toimimaan ihan normaalilla äänellä ja normaaleilla käskysanoilla, ei kirosanoilla...

Summa summarum, olen kyllä ylpeä Humpan paimentaidoista, se tuntui tajuavan homman jujun hienosti ja toisin kuin olin olettanut, se piti kohteliasta etäisyyttä suurimman osan ajasta, eikä ahdistellut poroja liikaa. Testiin sitten reilun vuoden päästä :) jos vaan saadaan tuo luoksetulo toimimaan...

Tässä videota, josta kuultavissa myös karjumiset ja rumat kielenkäytöt. Sekä Laurin kommentointi, pelkääjänpaikalta on niiiiiin helppo huudella!

Kuulumisia ja suunnitelmia

Taas on vierähtänyt pitkä aika kirjoittelematta. Humun kanssa ollaan jatkettu ulkoruokintaa, ja homma vaikuttaa toimivat erinomaisesti. Ruokamäärän kanssa on tosin hieman hakemista. Kätevyyssyistä raaka liha on jätetty toistaiseksi vain erikoisherkun rooliin ja Humppa syö pääasiassa kuivaa nappulaa (myös Acana on alkanut kelvata vaihtelevalla menestyksellä) ja ziwipeakiä. Nappula ei vaan tunnu tarttuvan kylkiin millään ja näyttää, että sitä saisi syöttää litratolkulla - ei tuo vielä nälkiintyneen näköinen ole, mutta ei tarvitsisi kyllä laihtua enää yhtään.

Etenkin nyt joulun ja uuden vuoden reissaamisen jälkeen Iso-H tuntuu laihtuneen entisestään, kun ei kaiken jännän keskellä ruoka maittanut normaaliin tapaan. Vaikka tuo lenkeillä ruuan syöttäminen muuten sopii meille niin hyvin, niin pakko varmaan alkaa antamaan iltaisin hieman lihaa kupista - kesällä voisin syöttää lenkillä raakaa lihaakin, mutta talvella hanskojen kanssa jauhelihan kaivaminen taskusta ei innosta. Eikä myöskään ilman hanskoja lihan syöttäminen pakkasella (se liha on sen verran hyvää, että samalla kauhaistaan vähän sormiakin... kylmällä ne hampaat tuntuu erityisen mukavilta kuivalla iholla).

Humu tuntuu järkevöityvän päivä päivältä. Lenkeillä koirat ohitetaan yhä useammin hiljaa ja ilman hepulia, tosin edelleen vetäen ja ilman kontaktia. Mutta pakka ei (yleensä) hajoa käsiin, vaan joku järki säilyy. Ahneena hetkenä kontaktiakin voidaan pitää pitkään ennen koiran kohtaamista, ja jatkaa kontaktia nopeasti ohituksen jälkeen.

Samalla Humun kyky hillitä itsensä koirien lähistöllä tuntuu parantuneen. Se kykenee jo jättämään rauhaan innokasta teinipoikaa inhoavat koirat ja uudenvuoden reissussa viiden muun koiran kanssa Humppa pystyi lopulta rauhoittumaan reporankana vaikka niin monta leikkikaveria olisi ollut samassa huoneessa (vaikka kyllä se myös ahkerasti yritti härkkiä ja kutsua muita leikkiin).

Jouluna ja uutena vuotena tehtiin siis rankka reissu, melkein kaksi viikkoa poissa kotoa Suomea kiertäen. Humun kannalta reissun kohokohta oli Ranualla, jossa se pääsi viettämään laatuaikaa mummonsa (itseasiassa molempien mummojensa), setänsä, isänsä ja yhden veljensä kanssa sekä testaamaan taitojaan poroaidassa. Tälle reissulle voisin kuitenkin varata oman postauksensa, jahka saan videon Humun paimennuksesta koneelle.

Marras- ja joulukuu ovat olleet poropaimennusta lukuunottamatta erittäin hiljaisia minkään treenaamisen suhteen. Itsenäisesti on tullut käytyä jossain ihmisten ilmoilla lyhyesti treenaamassa harvakseltaan ja kotona ja lenkeillä on panostettu arkitottelevaisuuteeen ja superlyhyisiin treenipätkiin. Toisaalta lyhyet treenit sopii Humulle hyvin, mutta kyllä järjestelmällisyyden puute näkyy monissa liikkeissä. Ehkä ainoa hieman eteenpäin mennyt liike on nouto, muuten ollaan aikalailla jämähdetty tekemään tuttua ja turvallista. Moni alulle laitettu liike, kuten hyppy ja ruutu, on jäänyt ohjelmistosta kokonaan. Voi pöh. Mutta Humusta on kyllä kehittynyt kohtalainen lenkillä "kadonneiden" hanskojen etsijä... ;)

Jotta päästäisiin vähän eteenpäin (tai ehkäistäisiin taantumista), varasin meille tokon alkeiskurssin Heiluvasta Hännästä helmikuussa. Sitä ennen käydään myös Dobon alkeiskurssilla lähinnä mielenviristykseksi ja vähän myös H:n tasapainon treenaamiseksi. Katsoo josko kesällä sitten saisi paikan jostain seuran ryhmästä, täytyisi vaan ensin kunnostautua talkoissa...