Kaikkein heikoin lenkki kaikessa meidän treenaamisessa on oma laiskuus muistiinpanojen suhteen. Pieni tilannekartoitus siis nyt ilman yksityiskohtia, sillä ne on kaikki unohtuneet.
Pelastuskoirapuolella koiran varmuus ja oma luottamus koiraan lisääntyy koko ajan. Humu on kuulolla, eikä se vaikuta enää niin alttiilta vaihtamaan ukkoa lennosta. Toki itse joudun olemaan tarkkana, että ehdin reagoida, jos se sellaista yrittää - tällä hetkellä treenejä, joissa kaikki ukot menee valmiiksi piiloon on takana vasta pari, eli pitää koputtaa puuta. Humu irtoaa hyvin ja nopeasti ja sen nenä toimii erinomaisesti - haaste on pysyä perässä ja havaita minkä alueen se on tutkinut. Hakumetsään on päästy nyt harvemmin, mutta lähetyksien idea alkaa olla aika selvä. Humu on myös ehdollistunut hyvin virittelysanoihin ja se tajuaa kummallisissakin paikoissa välittömästi mitä ollaan tekemässä. Se ei myöskään häiriinny mitenkään siitä, että raahaudun perässä (kirjaimellisesti), mikäli se joutuu etsimään yleisellä paikalla liinassa. Haukkua Humulta edelleen lähtee ennen lähtölupaa ja turhautuessa, mutta se työskentelee pääosin hiljaa. Tästä johtuen ilmaisun opetus on kuitenkin edelleen hyllyllä - tosin hitaampien palkkausten yhteydessä Humu on jo osoittanut, että haukku saadaan kyllä esiin helposti... Motivaatiota Humulla riittää ja nyt kun toistojen määrää on pikkuhiljaa lisätty, se näyttää nauttivan kun saa tehdä "kunnolla" töitä.
Agilitytreeneissä käydään tällähetkellä omatoimisissa pienen lappalaispoppoon treeneissä. Humu ei ole ollut merkittävästi moksiskaan treeniryhmän vaihtumisesta ja halliin siirtymisestä. Omalle kentälle tuleva ja poistuva liikenne on edelleen häiriö, mutta muuten ympäristö unohtuu hyvin hommia tehdessä. Taidot on selvästi kehittyneet meillä molemmilla, ja kun treenattavaksi on otettu joitain pätkiä, joita on viimeksi harjoiteltu muutamia kuukausia tai puoli vuotta sitten, onnistuminen on ollut aivan eri luokkaa. Humu vastaa ennen niin kovin vaikeisiin ohjauskuvioihin todella hyvin, jopa leijeröinti ja sylikäännös sujuivat viime kerralla kivuttomasti. Myös alkuhepulit ovat vähentyneet, vaikka into ei, eli ehkä me kisataankin joskus - hyppykorkeudet on kuitenkin pidetty edelleen matalana, ja niiden nostaminen kisakorkeuteen tehdään hiljakseen. Niin justiinsa ei ole, vaikkei "oikeita" tuloksia agilityn osalta koskaan saataisikaan, meillä molemmilla on treeneissä hirmukivaa.
Tokon kanssa mieliala vaihtelee toiveikkaasta turhautuneeseen. Kahdestaan kun piilossa tehdään, Humu tekee nätisti ja usein oikein innoissaan - ja kyllä sen on saanut viime aikoina koko ajan helpommin leikkimään ja nousemaan (siis tekemisen suhteen...) myös koirien läsnäollessa - mutta matka kisoihin edelleen tuntuu pitkältä. Toisaalta uskon tämän olevan niitä asioita, joille täytyy vaan antaa aikaa ja sitten joskus palaset vaan loksahtaa paikoilleen. Monet tekniset ja opeteltavat asiat on retuperällä kun paino on ollut hauskanpidossa ja häiriönsiedossa, ja jossain vaiheessa pitäisi kunnostautua esim. kaukojen, ruudun ja merkin suhteen. Tottiksen osalta eteentulo alkaa sujua siedettävästi mutta eteenlähetys on edelleen alkutekijöissä, samoin kettispuolelta tikapuut. Ensimmäisenä etappina on kuitenkin BH ja ALO, joten noiden osalta ei ihan vielä olla jäniksen selässä. Suunnitelmallisuus ei kuitenkaan olisi pahitteeksi, se saattaisi auttaa joskus pääsemään edes sinne BH:seen tai ALO:on.
Ja hei, pakko lisätä: Humu todisti kestävänsä makuulla, vaikka pieni ihana Sohvi-koira hyppää yli ja käyttää Humua agilityesteenä. Että kai sillä paikkamakuullakin on toivoa ;)
No comments:
Post a Comment