Tavoitteita

Ajattelin, että jos sitä uskaltaisi varovaisesti kirjoitella ylös tavoitteita nyt kun ollaan jo Humpan kanssa tutustuttu ja harjoiteltu ihmisiksi ja koiriksi olemista vuoden verran. Vieläkin tuntuu, että on todella vaikea arvioida mikä on realistista ylipäätään tai missäkin ajassa ja mikä taas on lähempänä kuin uskoisikaan. Suurimpana kysymysmerkkinä ja haasteena oikeastaan lähes kaikkeen liittyen on motivointi ja hallinta koirahäiriössä. Se tuntuu välillä parantuneen suurin harppauksin ja joskus taas tuntuu, että ollaan edelleen sen pikku pentuhulivilin kanssa liikenteessä... mutta malttia vaan, jos ei koiralle niin omistajalle.

Ikuisuustavoitteet:

 

Täysi luotto kun Humu on irti

Jos miettii laajemmassa skaalassa mitä ylipäätään haluan Humun kanssa saavuttaa, niin tämä on se tärkein ja samalla vielä kaukana tulevaisuudessa siintävä tavoite. Enitenhän tässä kuviossa mättää luoksetulot ja lähelläpysyminen (vieraassa) koirahäiriössä ja toki sen lisäksi löytyy liuta harvinaisempia jänniä tilanteita (liittyen lähinnä muihin eläimiin, esimerkiksi niihin lampaisiin ja poroihin..), joiden kanssa riittäisi tekemistä vielä vaikka kuinka. Mutta ne on jo  hienosäätöä, eivätkä pahemmin liity normaaliin arkeen - koirista ja rusakoista jos selvitään, ollaan jo pitkällä.

Ihmishäiriössä Humu on jo oikein taitava koirakansalainen ja pyöräilijät, hiihtäjät, lenkkeilijät ja lastenrattaat ohitetaan nätisti ilmankin hihnaa (ainakin jos kelvollista namia on tarjolla). Moikkaustilanteissa tutun tullessa vastaan hepuli ottaa vallan helposti, jos ei ehdi ensin rauhoittaa tilannetta: tulevassa näyttelyssä taas nähdään, miten korkealle kierrokset nousee kun vieras tuomari kopeloi (=rapsuttaa ja hellii koiraparkaa, jota ei koskaan kukaan huomioi) ;)

Suurimpana haasteena on Humun motivointi. Ne superherkutkin kun tuppaa menettämään arvonsa nopeasti ja samalla niiden syöttö vaikuttaa selvästi "kunnon ruuan" maistuvuuteen. Jatketaan oikeaa yhdistelmää etsien...


Toko: AVO1

Saa nähdä kuinka kauan kestää, että päästään tokokentille asti. Saatika saadaanko sieltä koskaan mitään tuloksia. Jotenkin on kuitenkin sellainen kutina, että tämä on meille ihan sopiva tavoite. Koirahäiriön selätyksen ohella motivaation vaaliminen tulee olemaan iso juttu ja kisasuorituksen rakentaminen ei tule olemaan mikään helppo homma kädettömälle allekirjoittaneelle.


Agility: 2-luokka

Agilityssä yhdessä luokkanousussa on meille yllin kyllin hommaa. Agi tuntuu kyllä Humulle luontaisesti sopivalta lajilta, joten mistä sitä tietää kuinka hyvä siitä tulee - ongelmana vaan on se, että pärjäämiseen tarvitaan ohjaajaltakin jonkin sortin taitoja ja niitä ollaan vailla :)

Vuoden 2013 tavoitteet:

Arki:

- Ruokamotivaation parantaminen lenkeillä, jotta pääsisi palkitsemaan myös normaaleissa arkiohituksissa ja toisaalta myös normaalilla ruualla helpommissa tilanteissa. Ohitusten, luoksetulojen ja lähelläpysymisen treenaaminen koirahäiriössä.
- Peruskäytöksien vahvistaminen: käden kosketus, arkiseuraaminen, paikallaolo, luoksetulo

Agility:

- Opetellaan helpolla tasolla perusesteet ja ohjaamista, harjoitellaan edes helpon tason koirahäiriössä  sekä Ojangossa että Visiolla. Ei mitään hinkua kisoihin, pidetään hauskaa, harrastellaan ja katsellaan miltä vaikuttaa.

Toko:

- Panostetaan motivaatioon ja vireeseen, harjoitellaan leikkimistä häiriössä. Jos motivaatio on kohdillaan, rakennetaan kisasuoritusta hipihiljakseen. Nakkimölleihin osallistuminen syksyllä, jos jossain järjestetään sopivat. Ei kiirettä kokeisiin, sitten joskus mennään kun aika on kypsä.
- Seuraamisesta superkivaa ja selkeämpi ero arkiseuraamiseen

Näyttelyt:

- Osallistutaan 1-2 näyttelyyn ja koitetaan käyttäytyä kohtuullisen asiallisesti (onnistumiseksi lasketaan jos ei kovin paljoa hävetä jälkeenpäin:).

Muuta:

- Pidetään hauskaa, kuljetaan metsissä, nähdään koirakavereita, leikitään ja treenaillaan. Käydään välillä kaupungin vilskeessä eikä unohduta vaan lähiöön kökkimään. Käydään pari kertaa lampailla. Osallistutaan lappalaiskoirien kesäleirille ja kokeillaan siellä rally-tokoa ja viestiä. Tehdään muutama verijälki ja testataan miten sujuu.

Taitava agiapina

Pitänee nyt lammaspaimennuksen vastapainoksi kertoa meidän alkaneesta agilityurastakin, joka on sujunut huomattavasti paremmin. Humun henkilökohtainen kuningaslaji on löytynyt, ja samalla ihailtava kyky kanavoida se into ja kiihko allekirjoittaneen näkökulmasta oikeaan suuntaan.

Ollaan nyt käyty nopeasti laskettuna seitsemissä treeneissä, eli vankalla parin kuukauden harrastuskokemuksella uskallan nyt väittää, että Humu on oikein taitava pieni ruskea agilityapina. Aloitusta on helpottanut suuresti se, että saadaan opetella alkeita ilman koirahäiriötä. Käydään Visiolla Piian agilityryhmässä, jossa tunti on jaettu kolmelle koiralle. Kaksi muuta treenaavat 40 minuuttia yhdessä ja me saadaan oma 20 minuuttia yksityisopetusta. Kohta siirrytään ulkokentälle ja kun uuden paikan hepuleista päästään yli, niin aletaan ottaa pikkuhiljaa muita koiria katsomoon mukaan.

Ekat tunnit oli ilman koirahäiriötäkin hepuliherkkiä. Ensimmäisellä kerralla putkesta läpijuoksu aiheutti hillittömän rundaamisen ympäri kenttää. Sen jälkeen hepulit lyheni, mutta esim. liian innostunut kehuminen, liian lähellä olevat mukavat ihmisen ja liian kivat ja vauhdikkaat tehtävät olivat edelleen muutamalla kerralla vaaranpaikkoja. Nyt ollaan pari kertaa oltu ihan hepulittomia ja Humu pysyykin haukkana vieressä odottamassa uusia kivoja tehtäviä - ei ole esim. ollut enää niin nuukaa sen käskyttäminen tauolla makaamaan, jota alkuun oli PAKKO tehdä, ettei se lähde itsekseen hepuloimaan. Mutta hepuleihin varmaan palataan taas kun siirrytään uudelle kentälle ulos ja viimeistään kun saadaan koirayleisöä. Mutta agi vaikuttaa itsessään sen verran palkitsevalta puuhalta, että en edes usko koirahäiriön olevan niin iso juttu kuin yleensä. Kohta nähdään. Jostain syystä se on hepuleista huolimatta (tähän mennessä) tosi hyvin odottanut lupaa ja pysähtynyt pöydälle ja kontakteille. Ehkä ulkonakin se pelastaa meidät? ;)

Humu on tähän mennessä ollut ihan käsittämättömän nopea oppimaan. Oikeastaan moni juttu näyttää siltä, kuin se olisi osannut ne jo valmiiksi. Itse (erittäin taitava agilityohjaaja kun olen - NOT) olen heilauttanut kättä johonkin suuntaan epämääräisesti ja ehkä huikannut vihjeen, jota ei koiralle ole edes opetettu, ja koira jostain ihmeestä tajuaa mitä pitää tehdä ja tekee niinkuin olisi tehty samaa hommaa aina. Hieno rämäpäinen elukka. Pöytä on kiva, putki on tosikiva, A on superkiva, kepitkin on kivoja (mutta emäntä aina säheltää), hypyt on ihan iisipiisejä ja niitä pitäisi saada tehdä enemmän putkeen, kun sitten ne vasta kivoja onkin. Puomia, keinua, rengasta tai pussia ei olla vielä kokeiltu (tosin puomia ja pussia ollaan tehty joskus aikaisemmin pari kertaa pentuna).

Hepuliherkkyyden takia aloitettiin pöydällä ja muilla pysäyttävillä esteillä, ja tehtiin hyppyjä suoralla linjalla niin, että linja päättyi pöytään. Pari kertaa ollaan jo päästy tekemään vähän vaikeampiakin hyppylinjoja. Kerran ympyrään laitettiin pöytä ja kolme estettä (neljäsosakaarille) ja tehtiin ympyrää molempiin suuntiin aloittaen ja lopettaen pöytään. Koira vasemmalla sujui tositosi hyvin, oikea puoli on vaikeampi, kun sitä on treenattu vähemmän. Humu osasi hienosti myös hypätä kolme estettä ja sitten juosta pätkän suoraan A:lle (q:n muodossa siis). Sitä tehtiin vain myötäpäivään, ettei mennyt ihan mahdottomaksi.

A:n loppukontaktin Humppa on myös tajunnut tosi hyvin ohjauksen epämääräisyydesta huolimatta. Pari ensimmäistä kertaa tehtiin namialustalla, sitten kosketusalustalla pari toistoa, ja nyt avut on jätetty pois - Humu hidastaa kontaktille tosi nätisti ja odottaa vapautusta hyvin. Ylösmenokontaktille vauhtia tulee välillä vähän liikaa ja on siina ja siinä, hyppääkö kontaktin yli. Huomattiin tämä viime treeneissä (este tullut tutuksi ja vauhti lisääntynyt entisestään), joten vielä ei ole asiaa sen kummemmin ehditty ihmettelemään. A:lle menossa ei ollut alunperinkään mitään opettamista, se ryntäsi esteelle heti kun sai luvan - yritin siinä asetella nameja esteelle koiran syötäväksi, mutta koira oli jo ampaissut melkein alastulokontaktille asti siinä vaiheessa...

Kepit opetettiin käsiavulla, sillä kun tehty kohteiden kiertoa ennenkin. Yritin ensin naksutella, mutta todettiin, että elämästä on turha tehdä vaikeaa, jos homman voi hoitaa helposti. Humu tajusi idean heti, kun sille heilautti kättä. Nyt palkkaillaan vaihtelevasti 1-3 kiepin jälkeen.

Viime kerralla saatiin jo tehdä taas putkeakin ja hyppyjä ilman, että lopetettiin mihinkään pysäyttävään esteeseen. Tehtiin myös peräjälkeen kaikkia esteitä mitä nyt osataan (välissä palkaten) ja Humppa hämääntyi vain kerran kepeillä, muuten se teki temppurataa ilman mitään ongelmia. Humppa odotti niin mallikkaasti lisäohjeita ja/tai namia, että voi hellanlettas sentään! Ei hepulointia tai härväämistä, vaan ainoastaan julmetun keskittynyt ja iloinen ilme ja hieman piippaamista silloin kun ei saanut tehdä mitään vaan piti taukoilla. Hitsi kun on kiva laji!

Lammaspaimennusta

Ollaan käyty Humun kanssa nyt kaksi kertaa kokeilemassa lampaiden paimennusta Seutulassa Primal Sense Farmilla. Poronpoikasen tyyli on kiihkeä ja reikäpäinen - mutta ainakin se on selkeästi kiinnostunut lampaista, sehän on se tärkein juttu ;) Vähän harmittaa kun itsellä ei ole mitään haisua paimennuksesta (ylläri), eikä sitä myöten myöskään osannut tehdä yhtään mitään fiksua oma-aloitteisesti, niin paimennus tuli nyt ehkä aloitettua Humpan luonteenlaadun huomioiden vähän nurinkurisesti. Varmaan vähemmän kiihkeän, silmää käyttävän koiran kanssa on ihan ok kulkea lampaiden perässä ja testata kiinnostuuko koira, mutta kun oli jo etukäteen 99% varmaa sekä se, että koira kiinnostuu ja se, että se ei vaan tuijottelee vaan haluaa täysiä juosta lampaita kohti ja laukkuuttaa niitä ympäri aitausta komean (Humun tapauksessa kimeän) porokoiran haukun säestämänä... niin olisi ehkä voinut aloittaa siitä hallinnasta, eikä vaan hummailla liina kädessä ja raahautua koiran perässä asenteella "mitäs tässä pitäisi tehdä?". No kolmannella kerralla sitten viisaampana.

Nyt siis kaksi kertaa on mennyt varsin kiihkeissä merkeissä, ensi kerralla panostetaan vain ja ainoastaan hallintaan, liinassa vaeltelun aika on ohi. Luontaisesti Humulta löytyy lampaiden suhteen kaksi vaihdetta: tuijotus/haukku paikoillaan ja täysiä lampaiden perään yrittäminen. Onneksi on liina. Ja aikaa suunnitella miten ensi kerralla edetään, jotta tavoite "hitaasti kohti lampaita liikkuminen ihmisen edellä" olisi mahdollista saada toteutumaan käytännössä. Maltin löytyminen kun ohjaaja tulee jossain taaempana ja katse on lampaissa on aika haastava juttu, huomaan.

Löysin pari kuvaa ekalta kerralta, joissa liina oli (varmaan vahingossa) löysällä. Koira onkin kaikissa enemmän tai vähemmän paikoillaan. Liikkeessä se liina sitten jotenkin jännästi pingottuikin aina välittömästi... Voi Humputin-parka, kun siltä kielletään aina kaikki hauska, kuten lampaiden jahtaaminen :(

Käydään varmaan kyllä jatkossakin silloin tällöin, mutta lähinnä hallintaa harjoitellen. Eli palataan varmaan itse paimentamiseen sitten kun koira pysyy lapasessa.