Koira kontrollissa hihnatta ja tokoilua

Mahduttiin mukaan Mirkka Koivusalon pitämälle Koira kontrollissa hihnatta -intensiivikurssille, jonka ensimmäinen koulutuspäivä oli lauantaina. Odotin koulutukselta hieman enemmän, mutta toisaalta ajattelen, että kaikki tekeminen kantaa jotain hedelmää. Vielä on edessä koulutuksen toinen päivä ja toivon, että silloin päästään eteenpäin lauantaisesta.

Ensimmäisessä treenisessiossa keskityttiin ensisijaisesti koiran rauhoittamiseen. Harjoiteltiin matollemenoa ja siinä rauhoittumista. Humu oli jo tässä vaiheessa hieman tylsistyneen oloinen, se kun selkeästi haluaisi treeneissä aina alkuun päästä tekemään jotain aktiivista, ja sitten se voi harkita rentoutumista. Kunnon rauhoittumista ei siis saatu aikaan, vaikka Humu makoilikin suurimman osan ajasta matolla ihan nätisti (runsaasti namitettuna). Se kuitenkin selvästi kyllästyi makoilemiseen enemmän ja enemmän, kun rentoutumisharjoitus kesti ja kesti - mikä ei ehkä olisi ollut ongelma, jos rentoutuminen olisi ollut aitoa, mutta harjoittelutilanteeksi treeni oli jopa rauhoittumista varten liian pitkä. Humu oli selvästi sitä mieltä, että kun nyt treeneissä ollaan, voitaisiin myös tehdä jotain eikä löysäillä. Rauhoittumaan "pakottaminen" heti alkajaisiksi vaikutti olevan Humun mielestä lähinnä inhottavaa.

Ensimmäisen session aikana harjoiteltiin myös häiriön katsomista ja hihnatta oloa, jolloin käytännössä ideana oli palkita kaikesta vähänkin mukiinmenevästä käytöksestä ihmisen lähellä. Humu oli aika tylsistynyt (ja palkitseminen "kaikesta" näytti saavan sen hieman hämilleen), mutta pysyi mukana, häiriintyi kyllä viereisestä agilityhallista kuuluvista äänistä ja jäi niitä hetkeksi tuijottamaan, mutta sentään havahtui syömään. Tämä voisi varmaan toimea arjessakin koiralle, joka syö lenkillä mielellään. Myös häiriön katsomisen osalta palkan kelpaamattomuus on ongelma - katsominen menee tuijotukseksi, kun arkitilanteessa namin hakeminen palkaksi ei kiinnosta. Jos se palkka kiinnostaisi, niin Humu pysyisi todennäköisesti jotenkuten hallinnassa hihnatta jo nykyisillä opeilla, ehkä.

Toisessa sessiossa päästiin hieman puhumaan muusta kuin namipalkkauksesta. BAT-menetelmässä toisen koiran lähellä ahdistuva (pelkäävä tai aggressiivinen) koira saa koiran rauhallisesta katsomisesta palkaksi etäisyyden lisääntymisen. Koska Humu ristittiin "turhautuneeksi tervehtijäksi", joille on siis ominaista etäisyyden pienenemisen palkitsevuus, me tehtiin harjoitusta toisinpäin, katsomista ja sitä seurannutta kontaktia seurasi välimatkan pieneneminen. Humu vaikutti olevan totaalisen pihalla. Se selkeästi tunnisti treenitilanteen, ihmetteli kun en anna mitään vihjeitä enkä myöskään namita, odotteli jotain toimintaa alkavaksi - ja sitten vaan pitikin hitaasti hipsutella kohti koiraa?? Pieni porokoira oli hyvin ymmällään ja harmitti, piti vähän itkeäkin kun oli niin epäilyttävää toimintaa. Mutta ei yrittänyt rynniä koiraa kohti.

Lenkeillä ollaankin tehty hieman saman periaatteen mukaan, eli hihnan kiristyessä (tai jos piippaus alkaa) ollaan käännytty toiseen suuntaan (josta seurauksena hirveä itku ja mahdollisesti takaisinpäin poukkoilua kun ei päässytkään koiraa kohti) tai jos hihna pysyy löysällä niin mennään vaan ohi (josta seuraa rykäysyritys koiran ollessa kohdalla, itku ja mahdollisesti takaisinpäin poukkoilua kun koira on mennyt ohi). Joka tapauksessa homma siis päättyy itkuun ja piipitykseen ja kun namit ei maistu, niin koirasta poispäin menemistä ei millään meinaa saada mukavaksi tapahtumaksi - eikä koiraa kohti menemistä rennoksi, vaan sitä säestää tuijotus. Pysähtyä ei kohti mennessä voi (kontaktia odottamaan), sillä vastaantulijan liikkuessa etäisyys pienenee kuitenkin ja koira palkkautuu tuijottaessaan ja samalla turhautuu kun ei pääse itse etenemään. Mietittiin kaverin kanssa, että täytyy nyt kaverikoiran kanssa harjoitella lenkkitilanteissa sitä, että on ok jos toinen koira menee kauemmas ja toisaalta, että kontaktilla välimatka pienenee/ei kasva - eli käännetään koko BAT ylösalaisin ja katsotaan mitä tapahtuu. Ainahan voi kokeilla.

Heikki kuvasi kun Humu sai PalkkioHanskan.

Sunnuntaina meillä oli muutaman porokoirakon (ja yhden pörrön) kanssa oikein kiva tokopäivä, kun saatiin Laura meidän kanssa treenaamaan ja kertomaan omasta treenaamisestaan ja tietysti samalla neuvomaan meitä poropeukaloita :) Humun kanssa keskityttiin ihan leikkimiseen, kontaktiin ja palkkapurkin käyttöön. Humu ei ihan kunnolla leikkinyt, mutta kunnolla juoksutettaessa kyllä innostui vähän. Täytyy alkaa käyttää liinaa enemmän treeneissä, että saa pidettyä Humun hanskassa vaikka riehuttaisi vähän suuremmalla säteellä - kunnon leikki Humun kanssa kun tuntuu vaativan tilaa (ja kuntoa). Kontaktia teki hyvin, ihmishäiriötä Humu kestää jo ok. Loppupalkkapurkilla tehtiin vaan ihan pentuluoksetulo ja esiteltiin purkin idea. Pidettiin treeni lyhyenä ja Humu teki hyvin ja mielellään - vähän jos olisi saanut sen rennommaksi, se olisi varmasti ollut myös aktiivisempi.

Illalla isän mökillä aloitin vielä pysäyttämistreenin (liikkeestä poispäin) ja tehtiin hieman perusasentoja ja hepuli-maahanmenoja. Perusasennoissa Humun pitäisi keskittyä takamuksen loppuunasti kääntämiseen enemmän. Pysäyttämisistä ensimmäisellä kerralla Humu ei tajunnut kuunnella, eikä pysähtynyt - ei kuitenkaan juossut palkalle asti vaan tuli takaisin kun tajusi mokanneensa. Tokalla ja kolmannella pysähtyi hyvin. Eli tajusi homman nimen! Hepulimaahanmenotkin sujui oikein loistavasti ja nopeasti.