Kuten edellisessä postauksessa tuli mainittua, murrosikä nostaa "pennulla" päätään. Hajut, pissojen lipitykset ja merkkailut on kova juttu, koirat ihan hirveän kova juttu ja omat ihmiset, ruoka ja lelut itsestäänselvyyksiä ;) onneksi en ehtinyt kauaa tuskailla Humun nollille laskeneen motivoitavuuden kanssa, sillä juuri sopivaan aikaan erään Humpan tuoreen tyttöystävän omistaja aukaisi meikäläisen silmät: ei tuo enää ole hirveää vauhtia kasvava pieni pentu, se kestää jo hetken vähän nälissäänkin. Tai toisinpäin: se on saanut ruokaa viimeaikoina ihan liikaa tai ainakin liian helposti. Joten eikun tuumasta toimeen ja koira kirjaimellisesti ulkoruokintaan.
Humun ollessa pentu en kauaa kerrallaan raaskinut yrittää kaiken ruuan syöttämistä lenkeillä kun lopputulos oli nopeasti enemmän tai vähemmän paastoamista (tai sitten syötiin pelkkää jauhelihaa). Nyt Humpan syömiskyky eri tilanteissa on kuitenkin selvästi parantunut, ja se on jo sen ikäinen, ettei pieni paasto ole edes niin vakavaa. Mihinkään paastoiluun ei kuitenkaan ole edes tarvinnut ryhtyä, vaan nyt tässä tuoreessa parin päivän kokeilussa on riittänyt pieni ruuan määrän vähennys ja kupin poistaminen käytöstä kokonaan. Ei sillä, ei teineily varmaan ihan tällä hoidu, mutta helpottunee huomattavasti verrattuna kokoajan hieman liian helpolla ruokansa ansaitsevaan teiniin...
Eilen käytiin pentuleikkikoulussa, jossa harjoiteltiin kontaktia, leikkimistä ja muita perusjuttuja (jotka ei silti todellakaan ole meidän tiimille helppoja, kun ympärillä on muita vieraita koiria...). Humu piti taas alkuun järkyttävää konserttia, mutta tokeentui loppua kohti ja oli ajoittain Hieno Pentu. Erityisen tärkeä koulutus oli kuitenkin meikäläiselle, joka sai taas kuulla niitä oikeita sanoja, joita tarvitsee, että jaksaa olla motivoitunut ja pitää omat tavoitteensa oikealla tasolla. Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu ja hiljaa hyvää tulee! Tosin paljon paremmin sanoiksi puettuna, mutta tällä sisällöllä. Ja sitten ihan konkreettisesti se, että jos kerran TIEDÄN, että koirani ei kestä taukoja ilman konserttia, niin MIKSI en vaan tule kentälle, treenaa kahta minuuttia ja vie koiraa pois? Ja sitten kohta uudestaan? Sen taukoilun ehtii opetella sitten kun malttia on rahtunen lisää, nyt tässä vaiheessa on tärkeämpää suunnitella treenit niin, että Humulla on niin kiire tehdä töitä, ettei se ehdi haukkua...
Tänään ulkoruokinnan tulokset alkoivat jo näkyä, ja Humu on ollut erittäin kontaktinhakuinen verrattuna viime päiviin. Ohitettiin (tosin kauempaa, mutta ohitettiin kuitenkin) jopa yksi vieras koira kotikulmilla (!), pimeällä (!) ilman hihnan kiristymistä tai minkäänsortin ääntelyä (!!!). Humu jäi pariin otteeseen hetkeksi tuijottamaan, mutta lähti mukaan "mennään" -kutsulla ja tuli vierelle kontaktiin. Wooouuu! Mahtavaa! Tätä ennen Humu oli tarjonnut lähes katkeamatonta kontaktia (yhtä pissataukoa lukuunottamatta) noin parisataa metriä. Ja vielä pari päivää sitten se korkeintaan vilkaisi pakonomaisesti silloin kun ei muuten päässyt etenemään, eikä huolinut edes tarjottua palkkaa... tosin tällä kontaktinottotahdilla Humu syö ihan saman verran kuin ennenkin, saa nähdä muuttuuko se syöminen kohta taas tylsäksi ellei määrää tosissaan rajoita - eli vaikeustasoa varmaan korkeammalle vaan, pikkuhiljaa, ettei käy liian helpoksi.
Ja onhan tuo sisälläkin saanut vähän ruokaa... kynsienleikkuunameina oli raksuja ja kontaktiharjoituksena raksun laitto nenälle, palkka toisella raksulla. Nyt nekin maistuu, ja niiden eteen tehdään töitä ihan tosissaan helpoissa tilanteissa. Toivottavasti löytynyt ruokamotivaatio säilyy.
No comments:
Post a Comment