Ollaan nyt Orimattilassa ja käytiin aamupäivällä lenkillä metsässä. Metsästysporukalta olin varmistanut, etteivät ole jahdissa lähimetsässä. Mutta kuinkas kävikään: vaikka metsästäjiä ei näkynyt, niin heidän juuri etsimänsä haavakon jäljet taisi kyllä löytyä. Verijälkeähän Humun kanssa on muutaman kerran harjoiteltu, ja muutenkin tuoreen veren haju on tietenkin suuri houkutin. Hienostihan koira siis ampaisi veren ja hirven hajun perässä metikköön - en tietenkään tässä vaiheessa tiennyt mistä oli kysymys, joten huusin ärräpäitä niin lujaa kuin keuhkoista lähti. Ja koira tuli takaisin! Vau! Olin aika huojentunut etenkin kun myöhemmin tajusin mistä ryntäys johtui, reissu hirven perässä olisi voinut venyä pitkäksi. Nyt on metsästysporukka lähimetsässä omine koirineen etsimässä haavakkoa, toivottavasti löytävät pian.
Tässä joitain kuvia metsäreissulta ja pihaleikeistä. Onneksi muuten oli päällä heijastinliivi - jos olisi koira karannut, niin saisi kyllä sydän syrjällään miettiä ampuuko joku sen vahingossa. Metsästysaikaan yritänkin sitä pitää aina päällä jos pidän koiraa irti metsässä.
Treenailuiden osalta tämä viikko on ollut hieman hiljaisempi. Viime viikonloppuna Humulle vedettiin sen elämän kolmas verijälki. Jälki taisi olla turhan lyhyt (vain noin 200m, AVO-jäljen mallinen) ja helppo ja koiralla oli ihan liikaa vauhtia. Mutta kyllä sen nenä pelaa hienosti, tarkkuutta ja malttia vain saisi olla lisää. Vielä jos ehtisi yhden jäljen tehdä ennen lumia, ja tällä kertaa tarpeeksi vaikean, että koira joutuu vähän funtsimaan.
Maanantaina alkoi agilityssä hallikausi ja treenit sujui tosi hyvin. Humu selvästi alkupohtimisen jälkeen alkoi tajuta keppien syvintä ideaa, mahtavaa! Olin miettinyt, että mokasinko nyt kaiken kun opetin kepit juuri siten, miten ei pitäisi tehdä, eli käsiavulla ja epämääräisesti "vähän niinkuin kiertämisen kautta". Mutta nyt Humppa teki kuuden keppejä niin, että autoin kahdessa ensimmäisessä välissä käsimerkillä, mutta viimeinen väli meni jo ilman käsiapua - tästä se lähtee. Tai sitten vaan opetetaan uudestaan... ;)
Tokoa ei olla treenattu kentällä, mutta kotipihalla ja kotona ollaan tehty monipuolisesti eri juttuja - paikkamakuuta, peruuttamista, käännöksiä paikallaan, seuraamista, kaukoja, hieman jääviä ja kiertämistä. Paikkamakuussa olen käyttänyt häiriönä vinkuvia tennispalloja ja hanskoja, joita heittelen koiran ympärillä ja välillä lähes koiran päälle. Olen myös käynyt lyhyitä pätkiä piilossa. Humu keskittyy hienosti, ei nouse eikä vingu, mutta makaa kivan aktiivisen näköisenä kun vaikeusastetta on tarpeeksi. Tällainen itseaiheutettu häiriö ei selvästikään ole liian paha, vaan vaikeus liittyy nimenomaan hälyyn, vieraisiin koiriin ja vieraisiin ihmisiin. Muiden liikkeiden osalta ei ole syntynyt mitään suuria ahaa-elämyksiä, mutta ne tuntuvat edistyvän hitaasti mutta varmasti. Paitsi tuo seuraaminen, jonka kanssa olen ihan hukassa - miten saada into säilymään myös vähän pidemmällä pätkällä tai käännöksissä? Seuraaminen on lyhyessä pätkässä hyvää, mutta kestoa pitäisi saada lisää. Nyt koira on oppinut odottamaan palkkaa lyhyen pätkän jälkeen ja edistyminen tuntuu vaikealta.
Huomenna mennään Vääksyyn Lauran oppiin, toivottavasti saadaan siellä vinkkejä seuraamiseen. Tänään ei jaksettu ressata, vaan leikittiin ja palloteltiin pihalla ilman sen kummempia vaatimuksia.
 |
| Hyvinhän koirasta saa seisotuskuvan yksinään, eikö... paitsi jos se aina kääntää rintamasuuntaa kun ehdit sivulle asti. |
 |
| Laitetaan pallo etäpalkaksi eteen, niin se keskittyy siihen... ai ei vai. Tuloksena tosi edustava ilme ja asento. |
 |
| No saa ottaa! |
 |
| Ja vihdoin vähän sinnepäin! Humu 1,5v :) |
No comments:
Post a Comment