Kvartaalipäivitys

Hyvää joulua, uuttavuotta ja pääsiäistä nyt sitten kerralla. Tässä onkin lomailtu antaumuksella, peko-treenit ovat olleet tauolla ja niitä korvaamaan on sitten koitettu vähän tehdä jälkeä (kun eipä sitä lunta ihan koko talvea ollut), pikkaisen tottistella ja hölmöillä agikentällä. Käytiin pohjoisessa poroillakin. Viimeisin kuukausi on kuitenkin mennyt taas tassu paketissa, että en tiedä onko tässä enää kummallakaan, koiralla tai minulla, mitään päässä niistä asioista joita mahdollisesti ollaan tänä talvena opittu tai oivallettu. Tassuvaivan kanssa ollaan kuitenkin onneksi voiton puolella, eli kohta päästään taas lenkkeilemään kunnolla ja treenaamaan, jee! Humulla ainakin kuplii hepuli pinnan alla, odotan innolla sitä kun se pääsee tuon tarmonsa johonkin taas ihan oikeasti purkamaan. Hienosti se nyt vaan olla möllöttää (siis sisällä), vaikkei ole kuukauteen saanut tehdä oikeastaan mitään kivaa. Ihailtavaa itsehillintää.

Tällä kvartaalilla on nyt kuitenkin saavutettu se, että Humu on selvästi tajunnut esineet jäljellä ja niillä on myös ollut toivottu vaikutus jälkityöskentelyyn, eli vauhti on vähän hidastunut. Ilmaisuna sillä on nyt esineen tuominen, sillä se vaan tulee siltä niin luonnostaan, miksi siis tehdä asioista vaikeita. Luotan Humun nenään, ja siihen, että se kyllä löytää jäljen vaikka ohjaaja menisikin sekaisin siitä, mihin jäätiin. Metallinen esine oli vaikea, muut kokeillut ovat olleet helppoja, sis. ainakin muovia, puuta, nahkaa, kangasta ja narua. Jäljet ovat olleet lyhyitä, suorasta kiemuraan, helpoilla alustoilla. Nyt pidentämään ja lisäämään alustavaihteluita.

Tokon/tottiksen osalta seuraamisen kestoa on saatu pidennettyä, mutta ei vielä niin paljon kuin toivoisin. Virekin edelleen vaihtelee päivän ja tuulensuunnan mukaan, eikä vireenhallinnan rutiinit ole hallussa. Humun huonokin vire on siedettävä (eli saataisiin sillä esityksellä rämmittyä koe läpi), mutta ei sellainen, jolla haluaisin mitään tottisjuttuja treenata. Vireen lisäksi koetilanne ja koetilanteeseen liittyvät häiriöt kaipaisivat edelleen lisää treeniä. Liikkeistä eteentulo kaipaa vahvistusta. Muuten olen alo/BH-liikkeiden osalta ihan hyvillä mielin, kunhan vaan saisi pidettyä paketin kasassa kokeissakin, eli palkattomuus/häiriönsieto/kesto ja muut taivaan tähdet olisi kohdillaan. Ongelma on ennen kaikkea omien korvien välissä, jännittää.

Agilityssä ollaan tehty aika löysin rantein kaikennäköistä, Humu on ollut varsin pätevä, vauhdikas ja iloinen agilityraketti. Rimakorkeuksiakin ollaan muistettu nostaa. Ei olla kuitenkaan kauheasti treenattu mitään tylsää, kuten keppejä tai rengasta. Mutta hauskuushan on pääasia ;)

Perinteinen pohjoisenreissu suuntautui taas Pelloon. Olipa vaan Humu vuodessa aikuistunut silläkin saralla. Siitä voisin kuvien kera koittaa muistaa raapustaa oman juttunsa, on se vaan aina niin hienoa. Joten kvartaalikatsauksesta ei nyt sen enempää jaarittelua, pari räpsyä vain loppuun.

Kuu-kuulumiset

Nyt on se aika vuodesta, jonka Humu viettää metsässä vapaana rallattelun sijaan suurimmaksi osaksi liinan päässä. Riistaa on liikkeellä ja hajut leijailee ilmojen kylmetessä nenään ihan uudella tavalla. Ja sen huomaa. Vaikka Humu ei (kopkop) ole koskaan varsinaisesti hävinnyt riistan jäljille, niin sinkaisuja kyllä riittää, eikä karjaisuvalmiudessa oleminen ole omaa lempipuuhaa. Jolkotelkoon siis jonkun aikaa narussa, tekee ehkä muutenkin hyvää, ettei ihan joka päivä pääse hepuloimaan ja rällämään miten lystää.

Ennen narun päähän joutumista Humulla kävi käveri kylässä, kun Venla oli useamman päivän hoidossa. Arki kahden koiran kanssa sujui helpommin kuin olisin kuvitellut, tosin pitkälti varmaan Venlan luonteesta johtuen. Ainoa varsinainen huono puoli oli se, että Humu otti hieman normaalia helpommin kierroksia ohituksissa, muuten remmilenkkeilykin oli varsin rentoa ja mukavaa.

Nyt ohituksiin on taas panostettu vähän normaalia enemmän, kun liinakuurista johtuen onkin tullut lisää motivaatiota tehdä myös remmilenkkejä. Eihän siellä metsässä ole niin kivaa, jos koira on koko ajan kiinni... oli sitten pitkä tai lyhyt naru. Ohituspurkki (kissanruokaa palkkapurkissa) on otettu taas käyttöön ja se toimii ihan mukavasti. Sillä ja normaalia ehdottomammalla kontaktitreenillä (nätti sana sille, että tarvittaessa seison koiran edessä pannasta pitäen niin, ettei se oikein voi muutakaan kuin ottaa kontaktin) on jo päästy siihen, että saan yleensä pyydettyä kontaktin ennen ohitusta, viimeistään jos hetkeksi pysähdyn, ja useimmiten sen jälkeen voinkin viedä koiran purkin avulla ohi. Joskus purkki ei kelpaa, mutta niissäkin tilanteissa hihnan kiristyminen on vähentynyt. Ja sitten tietenkin on ne supervaikeat tilanteet aina erikseen, mutta tähän väliin niitä on onnistuttu kohtuullisen hyvin välttämään... Tästä kuitenkin huomaa, että joskus kannattaa palata niihin keinoihin, jotka aiemmin ei ole toiminut. Nyt kun ohitukset sujuvat huonoimmillaankin paljon rauhallisemmin kuin joskus, sen kontaktin oikeasti saa vähän pahemmassakin tilanteessa edessä seisomalla ja pannasta kevyesti auttamalla - ei olisi tullut kuulonkaan joskus muinoin, vaikka kyllä silloinkin yritettiin sitä "estä koiraa tuijottamasta omalla vartalollasi" -vinkkiä... estäminen olisi vaan onnistunut vain koiran päällä makaamalla, kun sulava silakka teki kaikkensa luikertaakseen niin, että näkee edes jotain. Ja purkkikin kelpaa palkaksi paljon paremmin nyt kuin kuin viimeksi kokeiltaessa. Olisi kyllä hienoa, jos nyt ohitukset saisi sujumaan oikeasti rennosti, ei pelkästään hiljaa.

Lappalaiskoirien agissa ollaan edelleen otettu joitain viime vuonna treeninaiheena olleita ratoja, ja lisäksi koitettu muistutella mieliin vähemmän treenattuja esteitä. Erilaiset ohjauskuviot tuntuu luonnistuvan jo aika kivasti! Esim. rengas oli kuitenkin päässyt vähän unohtumaan, joten sitä täytyy nyt muistaa treenata - ja lisäksi olisi muistettava nostaa niitä estekorkeuksia, on niin helppo mennä jatkuvasti medi-esteillä, kun muut ryhmän koirat käyttää niitä. Ja ne kontaktit kaipaisi hiomista... Kepeissäkin edistyminen tyssäsi joksikin aikaa, mutta viime treeneissä tajusin siirtää itseni koiran edelle. Se, että kuljin vieressä, oli selvästi ahdistavaa, nyt kun Humu pujotellen "takaa-ajaa", rytmi voisi jopa löytyä. Pikkuhiljaa ;)

Tottista on tehty liian vähän, toisaalta motivaation kannalta se voi olla hyväkin. Eteentulo ja nouto alkaa olla jo aika kivoja. Eteenmeno kaipaa lisää treeniä, mutta on hyvällä mallilla tähän väliin. Seuraamisen viretila on se ikuinen ahdistus, mutta siinä takaa-ajotreeni on toiminut aika kivasti, ja maahanmenonkin nopeuttamiseen on hieman auttanut "än-yy-tee-nyt"-pelailu. Nyt pitää uskaltaa lisätä kestoa seuraamiseen ja hommata niitä häiriö- ja kisanomaisia treenimahdollisuuksia enemmän. Kuakoilla nyt ei onneksi ole mikään kiire, mutta niihin kaipaisi lisää tarkkuutta ennen kuin lisään välimatkaa... takatassutargettia olen miettinyt avuksi, mutta se on yksi näistä murheenkryyneistä, joiden opetus ei vaan tahdo mennä ihan nappiin.




Uutena temppuna ollaan harjoiteltu "laakaa" eli leuka maassa makaamista. Yritin tätä opettaa Humulle jo joskus aiemmin ja tuntui, etten yhtään saa sitä tajuamaan mitä haluan... Noh, kyllähän se nyt tajuaa, tällä kertaa mentiin vaan lattia-nenäkosketuksen kautta, eikä suoraan lähdetty leuka edellä. Kyllä se siitä kehkeytyy.

Peko-treeneissä päästiin viikko sitten kokemaan miljöbana-treenit. Humulle suurin haaste oli ehkä se, että kaikki ryhmän jäsenet koirineen möngersi, kiipesi, nostettiin tai laskettiin peräkanaa ja piti ihan odottaa vuoroaan pienessä tilassa toisten kanssa. Kovalla vauhdilla kyllä oltiin aina menossa edellisten perään kun vaan sai. Myös rakennustreenissä oltiin pitkästä aikaa ja Humu irtosi hienosti pimeään kellariin ja pimeällä vintille. Aika paljon tuli kyllä tällä kertaa haukkuja väliaikatietoina. Hau - sain hajun, Viu - täällä on pimeää, Väy - missä pirussa se on.... Raportointi on tärkeää, sanoo Humu. Hakumetsään ei olla nyt juuri päästy, mutta raunioita, varikko- ja taajamaetsintää (liinassa roikkuminen kiireisen etsijän perässä kaupunkipusikossakin on muuten haastavaa) taisi mahtua edellisiin treeneihin.

Muistiinpanopostaus treeneistä

Kaikkein heikoin lenkki kaikessa meidän treenaamisessa on oma laiskuus muistiinpanojen suhteen. Pieni tilannekartoitus siis nyt ilman yksityiskohtia, sillä ne on kaikki unohtuneet.

Pelastuskoirapuolella koiran varmuus ja oma luottamus koiraan lisääntyy koko ajan. Humu on kuulolla, eikä se vaikuta enää niin alttiilta vaihtamaan ukkoa lennosta. Toki itse joudun olemaan tarkkana, että ehdin reagoida, jos se sellaista yrittää - tällä hetkellä treenejä, joissa kaikki ukot menee valmiiksi piiloon on takana vasta pari, eli pitää koputtaa puuta. Humu irtoaa hyvin ja nopeasti ja sen nenä toimii erinomaisesti - haaste on pysyä perässä ja havaita minkä alueen se on tutkinut. Hakumetsään on päästy nyt harvemmin, mutta lähetyksien idea alkaa olla aika selvä. Humu on myös ehdollistunut hyvin virittelysanoihin ja se tajuaa kummallisissakin paikoissa välittömästi mitä ollaan tekemässä. Se ei myöskään häiriinny mitenkään siitä, että raahaudun perässä (kirjaimellisesti), mikäli se joutuu etsimään yleisellä paikalla liinassa. Haukkua Humulta edelleen lähtee ennen lähtölupaa ja turhautuessa, mutta se työskentelee pääosin hiljaa. Tästä johtuen ilmaisun opetus on kuitenkin edelleen hyllyllä - tosin hitaampien palkkausten yhteydessä Humu on jo osoittanut, että haukku saadaan kyllä esiin helposti... Motivaatiota Humulla riittää ja nyt kun toistojen määrää on pikkuhiljaa lisätty, se näyttää nauttivan kun saa tehdä "kunnolla" töitä.

Agilitytreeneissä käydään tällähetkellä omatoimisissa pienen lappalaispoppoon treeneissä. Humu ei ole ollut merkittävästi moksiskaan treeniryhmän vaihtumisesta ja halliin siirtymisestä. Omalle kentälle tuleva ja poistuva liikenne on edelleen häiriö, mutta muuten ympäristö unohtuu hyvin hommia tehdessä. Taidot on selvästi kehittyneet meillä molemmilla, ja kun treenattavaksi on otettu joitain pätkiä, joita on viimeksi harjoiteltu muutamia kuukausia tai puoli vuotta sitten, onnistuminen on ollut aivan eri luokkaa. Humu vastaa ennen niin kovin vaikeisiin ohjauskuvioihin todella hyvin, jopa leijeröinti ja sylikäännös sujuivat viime kerralla kivuttomasti. Myös alkuhepulit ovat vähentyneet, vaikka into ei, eli ehkä me kisataankin joskus - hyppykorkeudet on kuitenkin pidetty edelleen matalana, ja niiden nostaminen kisakorkeuteen tehdään hiljakseen. Niin justiinsa ei ole, vaikkei "oikeita" tuloksia agilityn osalta koskaan saataisikaan, meillä molemmilla on treeneissä hirmukivaa.

Tokon kanssa mieliala vaihtelee toiveikkaasta turhautuneeseen. Kahdestaan kun piilossa tehdään, Humu tekee nätisti ja usein oikein innoissaan - ja kyllä sen on saanut viime aikoina koko ajan helpommin leikkimään ja nousemaan (siis tekemisen suhteen...) myös koirien läsnäollessa - mutta matka kisoihin edelleen tuntuu pitkältä. Toisaalta uskon tämän olevan niitä asioita, joille täytyy vaan antaa aikaa ja sitten joskus palaset vaan loksahtaa paikoilleen. Monet tekniset ja opeteltavat asiat on retuperällä kun paino on ollut hauskanpidossa ja häiriönsiedossa, ja jossain vaiheessa pitäisi kunnostautua esim. kaukojen, ruudun ja merkin suhteen.  Tottiksen osalta eteentulo alkaa sujua siedettävästi mutta eteenlähetys on edelleen alkutekijöissä, samoin kettispuolelta tikapuut. Ensimmäisenä etappina on kuitenkin BH ja ALO, joten noiden osalta ei ihan vielä olla jäniksen selässä. Suunnitelmallisuus ei kuitenkaan olisi pahitteeksi, se saattaisi auttaa joskus pääsemään edes sinne BH:seen tai ALO:on.

Ja hei, pakko lisätä: Humu todisti kestävänsä makuulla, vaikka pieni ihana Sohvi-koira hyppää yli ja käyttää Humua agilityesteenä. Että kai sillä paikkamakuullakin on toivoa ;)

Edistysaskeleet

Ottaen huomioon sen, että kirjoitan blogia eniten itseäni varten ja siksi, että muistaisin mitä Humun kanssa on tehty ja näkisin onko edistytty, luen vanhoja tekstejä ihan liian vähän (ja kirjoitan ihan liian harvoin). No nyt luin. Ja hei - me ollaan edistytty! Jotkut asiat vaan lutviutuu ihan huomaamatta kun antaa vaan aikaa. Niinkuin aina sanotaan. Jännä, vaikuttavat olevan oikeassa. Viisaita ovat he.

Talvella olin kuvaillut agility-treenien kokonaisvaikutelmaa kauniisti sanoilla "viime viikkojen sana on ollut Sähläys ja hyvänä kakkosena Keskittymiskyvyttömyys" ja "suuren osan aikaa vaan kuului kun herneet valui korvista pihalle". Ja hei, Humu on nykyään agilityssä tosi hauska treenikaveri! Kyllä se hepulirundin jos toisenkin aina päästelee ja joskus keskittymiskyky rakoilee, mutta pääosin se kuuntelee ja tekee innolla ja niin hyvin kuin tällaisella ohjauksella on mahdollista. Humu tekee nykyään kivasti myös pituuden, renkaan ja keinun ja keppienkin kanssa lamppu on syttynyt. Harmi vaan, että unohdin hakea HSKH:n hallikauden ryhmiin, joten kohta ollaan oman aktiivisuuden varassa...onneksi lumet todennäköisesti tulee tänäkin talvena vasta myöhään ja toisaalta ehkä itsekseen tulee enemmän hiottua niitä keppejä ja muita yksityiskohtia.

Tokon osalta en ole uskaltanut kauheasti koitella rajoja, vaan ollaan keskitytty paikkailemaan vanhoja laiminlyöntejä, mutta siinäkin ollaan jo saatu metallikapulaa suuhun, noutoa hyvään malliin vaikka palautuksen paikka vaihdettiin (ja sitten taas takaisin vähän huonompaan, kun koittelin niitä rajoja), virettä ja häiriönsietoa edes hippasen paremmaksi, täyskäännös vasemmalle meidän mittapuulla varsin mallikkaaksi ja eteentuloakin voisi kohta jo nimittää liikkeeksi. Humu myös edistää taas välillä seuruussa, joka toki on hirveän vääräoppista, mutta minulle se on positiivista kehitystä - etenkin kun se paikka siirtyy kuitenkin aina taaemmas, jos jännittää.

Hakumetsässä Humu tarvitsee lähetyksessä vähemmän apuja (hajua, muita apuja sillä on muutenkin käytetty minimaalisesti) kuin ennen, se on oppinut paremmin luottamaan siihen, että haju löytyy sieltä minne lähetän. Raunioilla sen rahkeet riittää jo vaikeampiin piiloihin ja se selvästi nauttii haasteista.

Arjessa ja kotiympäristössä tilavammat ohitukset menee varsin rennosti ja hihnan kiristymisen hetki lyhenee koko ajan, aina sitä ei edes tapahdu. Irti ollessaan Humu on varsin hyvin kuulolla (paitsi tapauksessa juokseva jänis ja toki pitää muistaa, että hepulisäteen verran tilaa on ihan suotavaa). Vieraissa paikoissakaan kierrokset ei enää nouse samalla tavalla, tai ainakin ne laskee nopeammin. Voi jopa toivoa voivansa rentoutua, vaikka koira olisi mukana.

Oho, kappas.

Menneen kesän kuulumisia ja jalostustarkki

Elämä pyörii. Eteen, taakse, paikoillaan. Ja niin tuo koiran kanssa treenaaminenkin ;) mutta eipä tässä mitään tähtiä kurotella vaan vietetään mukavaa elämää ja tehdään mielekkäitä asioita, eikös.

Treenaamisen osalta kesällä oli kevyempää, tokoiltiin jonkun verran, mutta agilityn ja peko-treenien suhteen oli hiljaisempaa etenkin heinäkuussa. Sitäkin enemmän sitten pörrättiin eri paikoissa, mökeillä ihmislaumojen kanssa, parissa näyttelyssä (joista toinen oli pelottava Maailmanvoittaja) lappalaiskoirien leirillä ja sukuloimassa Keski-Suomessa. Helteet verotti treeni- ja lenkkeilyintoa, mutta kuumalla säällä Humu olikin sopivan rauhallinen kaikkeen muuhun touhuun ja suurenluokan tapahtumiin. Näyttelyissäkin käyttäydyttiin! Tosin koiran rauhallisuus kehässä tuli vähän yllätyksenä, sitä olisi pitänyt ihan innostaa ravaamaan kunnolla, nyt meni kehäkettuilu löntystämiseksi ja saatiin liikkeistä pyyhkeitä, vaikka tiedän liikettä koirasta irtoavan. Olin varautunut pitämään käsijarrua pohjassa ja puuttumaan pöllöilyyn, eikä omat aivot osanneet oikein vaihtaa moodia lennosta. Noh. On se jännä, kun ei koskaan voi syyttää kuin ihan itteensä. Tuloksena molemmista näytelmistä EH - korkea hännänkanto molempia tuomareita vaivasi, samoin kuin ne lyhyet askeleet.

Lappalaiskoirien kesäleiri oli taas huikea tapahtuma, Humun kanssa viihdyttiin pitkälti hakumetsässä. Humu oli vauhdikas ja taitava. Sen nenä on kyllä toimiva peli, vaikka toki on vielä pitkä matka kuljettavana. Hakuilun lomassa ehti osallistua jalostustarkkiin, leirinäyttelyyn ja leiriolympilaisiin - niissäkin sijoituttiin, vaikka en ole ihan varma mistä kaikesta sai pisteitä, ei ehkä pelkästään saumattomasta yhteistyöstä, vaan myös viihdyttävyydestä ;) Ja ennenkaikkea, Humu malttoi lopulta varsin mukavasti rauhoittua leirihässäkän keskellä ja leirielämä sen kanssa tuntui varsin helpolta. Leiriltä saatiin muistoksi myös ihania kuvia ja lisää saman kuvaajan eli Viivi Saarikon kuvia löytyy täältä.

Sukukokouksen henkeä ilmassa. Humu, serkku, täti, enopuoli, veli ja iskä.

En muuten syvemmälle mene. Paitsi varmaan heittämällä (koiran).

Leiriposeeraus. Vähän taisi allekirjoittanut houkutella niskaa turhan linkkuun...

Jalostustarkastuksen arvostelun voisi vielä laittaa ihan näkyville. Tarkastajana siis Marja Talvitie.

yleisvaikutelma: vahva, mittasuhteiltaan erinomainen, takaa hieman niukasti kulmautunut mies
koko: 52
hampaat: ok
kivekset: ok
tyyppi: erinomainen
mittasuhteet: erinomaiset
sukupuolileima: selvä
kallo: vahva, hyvänmallinen
ilme: erinomainen
kuono: vahva
kirsu: ruskea
otsapenger: oikea, hyvä
korvat: oikein sijoittuneet, aavistuksen kookkaat
silmät: hyvät
luusto: vahva
ylälinja: erinomainen
alalinja: erinomainen
rintakehä: hyvä, hyvänmallinen ja riittävän pitkä
eturaajat: vahvat
eturaajojen kulmaukset: hyvin kulmautuneet
lanne: vahva
lantio: hyvänmallinen, aavistuksen lyhyt
takaraajat: vahvat
takaraajojen kulmaukset: hieman niukka polvi- ja kinnerkulma
liikunta: hieman ahdas takaa, saisi olla pidempi askel
käpälät: erinomaiset, korkeat, tiiviit
häntä: hyvä, liikkeessä hieman ylhäällä kannettu
karvapeite: erinomainen laatu mutta saisi olla pidempi, tiheä pohjavilla
väri: vaalea parkki kermanvärisin merkein
yleiskunto: erinomainen
luonne: tyypillinen

Hyväksytty ulkomuodon ja luonteen osalta.

Mitään varsinaisia suunnitelmia Humun jalostuskäytölle ei siis vielä ole, mutta mielestäni näin pienessä rodussa on hyvä jos uroksia käytetään mahdollisimman monipuolisesti. Aika moni poropoika taitaa kuitenkin pallinsa menettää ennen kuin geenien jakamista päästään miettimään. Tarkoituksena vielä käyttää Humu ainakin luonnetestissä ensi kesänä ja sitten katsella, josko löytyy sopiva narttu ja kasvattaja, jolla on kiinnostusta Humua käyttää.

Hyppytekniikkatunnilla ja fyssarilla

Joskus silloin yli kuukausi sitten käytiin Vapun hyppytekniikkatunnilla. Oli avartavaa ja mukavaa ja kyllä vaan se teknologia kehittää koirienkin koulutusta, kun Vappu pystyi tabletilla videoimaan suorituksia ja näyttämään heti hidastuksesta mikä on hyvää ja mikä pielessä... noh, ei siitä sen enempää, lyhyet muistiinpanot:

Hyppytekniikasta:

• Humun tekniikka on perusteiltaan ok, hieman jäykkyyttä lapojen yläpuolella/niskassa, joten kannattaa tehdä venyttelyä pää etujalkojen väliin jne. Takaa selkä joustaa hyvin, käyttää takaosan voimaa hyvin ja hyppää voimakkaasti, joissain alastuloissa saattaa vähän töpsähtää, mutta jos hyppy on ollut hyvä, silloin myös joustaa hyvin alastulossa.
• Kokoaminen on selvästi haastavaa (mikä ei isohkolla vauhdikkaalla koiralla ole ihme), mutta kykenee siihen kunhan keskittyy; nyt tehtiin harjoituksia mediväleillä, ja niillä voi tehdä jatkossakin välillä, jotta oppii kokoamaan. Humun kokoiselle koiralle maksivälit on kuitenkin helpommat.
• Venyttämisessä ei mitään ongelmaa
• Korkeuden arviointia on treenattava, joten jatketaan vaihtelevankorkuisilla esteillä

Nyt kun kerrankin on edes jotain videoita, niin tässä pari tehtyä harjoitusta (tasavälit ja pitenevät):

Täältä löytyy vielä video Humun viimeisestä harjoituksesta, tässä näkyy hyvin vähän korkeamman hypyn hyppykaari.

Muuta muistettavaa:

• Koiran katse eteen kun lähetät
• Etupalkka tarpeeksi kauas
• Koira tarpeeksi lähelle aloitusta (toki riippuen tehtävästä)

Sitten sulavasti aasinsillalla noista niskan jäykkyyksistä, jotka tuolla mainittiin... Humun ensimmäiseen fyssarikäyntiin. Vähän löytyi jäykkyyttä kallonpohjasta (keppien/puunrunkojen kantelu esimerkiksi syynä...), mutta fyssari ei huomannut mitään lapojen kohdalla tai taaempana niskassa tällä kertaa. Etuosa kaikenkaikkiaan vaikutti oikein hyvältä. Syvien lihasten käytössä Humulla on parantamisen varaa, joten ristikkäisten jalkojen nostoja ja tasapainoilutreenejä täytyisi muistaa tehdä. Lisäksi lonkkia venytellään vähän sisäänpäin, eli takaa löytyi vähän enemmän jumia kuin edestä, ei kuitenkaan mitään ihmeellistä. Ja lisää lihaa tarttisi koiraan... niih. No Humppa sitten lopulta saikin tahtonsa läpi kun tarpeeksi kauan nirsoili raksujen kanssa ja on nyt raakaruualla. Toivottavasti se nyt maistuisi. Toistaiseksi menekki on ollut hyvä ja koiraankin on ehkä jotain jo tarttunut.

Vaikeaa kirjoittaa kun taukoa tuli liikaa...

...mutta täytyy saada kirjoittajanblokki auki. Pitää nyt vähän saada dokumentoituakin tätä elämää. Kirjoituskatkoa ennen oli vaikka mitä kirjoitettavana ja varmaan meni nyt vähän liiallisen kunnianhimon puolelle: jos haluaisi kirjoittaa kaikesta, muttei ehdi, ei lopulta kirjoita mistään. Sama ilmiö näkyy aika-ajoin tokon treeni-innossa... kaikkea ei ehdi, joten toinen vaihtoehto on ei mitään.

Humu aloitti uudessa pelastuskoiraryhmässä ja nykyään peko-treenejä on 1-2 viikossa, usein toinen hakua ja toinen raunioita. Lisäksi huhtikuussa käytiin (tai yritettiin käydä) tottistreeneissä, joissa oli hurjasti häiriötä ja päälle tähän sitten omat treenailut. Agilitystä pidettiin taukoa, mutta koko huhtikuu tuntui silti olevan hektinen, koiraa kuskattiin mukana kylässä ja Orimattilassa ja taisi melkein joka päivä olla jotain ohjelmaa... jos ei treenejä, niin sitten jossain hilluttiin kyläilemässä ja yksissä näyttelyissäkin pyörähdettiin. Sen jotenkin unohtaa, että vaikkei tehtäisi "mitään" niin kyllä se mukanakulkeminen, myös tutuissa paikoissa, on koiralle homma jo itsessään. Ja kyllähän se sitten alkoi mennä stressin puolelle. Koiralla ja varmaan omistajallakin. Humusta huomasi, että sillä on koko ajan jonkunverran enemmän kierroksia kuin yleensä ja se lenkeillä kyttää ympäristöään helpommin - vaikka toisaalta se vaikutti olevan myös väsynyt, ainakin heti kun päästiin kotiin.

Pari viikkoa sitten Humulle ilmestyi suuhun papillooma -näppyjä ja kun olin stressiä jo epäillyt, niin arvelin niiden puhkeamista edesauttaneen jonkinasteisen stressitilan. Tartuntavaaran ja levon nimissä laitoin Humun lomalle hetkeksi.

Papillomanäpyt

Tässä ollaan nyt reilun viikon ajan lepäilty ja vaan lenkkeilty, eilen tosin käytiin agilitytreeneissä, mutta nyt saa taas viikonloppuna hengähtää. Kaikkitietävästä Internetistä luin, että näpyt katoavat itsestään 1-2 kuukaudessa. Löysin kuitenkin myös vinkin, jonka mukaan C- ja E-vitamiini auttavat näppyjä vastaan. Olin E-vitamiinia miettinyt Humulle aiemminkin, ja koska molemmat vitamiinit ovat varsin vaarattomia, niin ei muuta kuin koira kuurille - ja ihmeellistä mutta totta, vajaan viikon kuuri kadotti näppylät käytännössä täysin. Suurimman näpyn kohdalla on vielä pieni punainen jälki, muuten suu on jo täysin entisensä.

Huomennakin olisi ollut näyttelyt, mutta jätetään nyt väliin niin Humu saa levätä eikä vahingossa tartuteta noita eteenpäin (netistä löytyy hurjia kuvia niistä koirista, joilla papilloma on levinnyt suuhun ihan kunnolla, enkä toivo sitä riesaa kenellekään). Humustakin huomaa, että pikkuloma tekee hyvää ja se vaikuttaa rennommalta :) tosin myös vähän siltä, että voisi jo välillä lähteä treenaamaankin... mutta se onkin positiivista, eihän harrastamisessa olisi järkeä, jos koira ei siitä välittäisi tippaakaan. Ensi viikolla palataankin taas rintamalle, nyt tosin panostetaan ihan kotosalla tottisjuttujen treenaamiseen pikkuhiljaa, eli ohjatut treenit jää hetkeksi. Pekoilua ja vähän agiliitoa luvassa kuitenkin - täytyy vaan muistaa ne kunnon kotipäivät välissä, että ehditään itse kukin myös palautua.

Toisena terveysuutisena Humu kävi myös silmätarkastuksessa ja siltä osin on kaikki kunnossa! :)