Ekaa kertaa raunioilla

Kyselin joku aika sitten Humulle treenipaikkaa HEPeKo:n hakuryhmistä. Saatiin oikein ystävällinen vastaanotto, ja vaikka seuraava haku treeniryhmiin on vasta ensi vuoden puolella, saatiin lupa käydä jo talvikaudella (kun treenaus on epävirallisempaa) vierailemassa raunio- ja hakutreeneissä. Viikko sitten lauantaina oltiin ensimmäistä kertaa mukana raunioilla ja toivottavasti päästään nyt vielä muutaman kerran ennen joulua mukaan. Treenit on meille vähän hankalana päivänä, joten täytyy vähän sumplia.

Pitkältihän treenit oli koiralle autossa istumista. Se on oikastaan ollut yksi pääsyy siihen, miksi pk- ja peko-puoli on jäänyt ajatuksissa taka-alalle. Humu kuitenkin vaikuttaa olevan ominaisuuksiltaan sopiva koira sekä hakuun, että raunioille, joten ehkä sitä vaan täytyy lähteä maastoon kunhan ei nyt liian tosissaan ala treenata (tuskin pelkoa työnarkomaniasta tässä suhteessa). Toivottavasti löydetään keväälle sopiva ryhmä, sopivana ajankohtana. Kerran viikossa kestää koira töröttää autossa ja emäntä metsässä - ja sitten täytyykin ruveta samalla tokon rinnalla tähyämään vähän peko-tottiksen ja ketteryyden vaatimuksia.

Meitä oli iso porukka treenaamassa, aikaa meni, mutta toisaalta pystyi rauhassa vähän verryttelemään omaa koiraa ennen sen vuoroa. Oli myös tosi kiva aloittaa rauniotreenit katsomalla useamman erilaisen koiran työskentelyä. Monet treenit kun menee vain omaa koiraa miettiessä (vaikka tokossa ja agilityssäkin kyllä aikaa olisi katsoa muita, jos vaan keskittyisi).

Humu olikin jo autosta otettaessa henkisesti aika "lämmin". Ensin se vietiin makkararinkiin, joka oli ehkä vähän enemmän hepulirinki. Iloista hännänvatkausta ja poukkoilua, niin siistiä, että luoksetulokin vähän unohtui. Noh, sellaista se on. Ukot lähetettiin piiloon kaikki yhtäaikaa niin, että Humu näki niiden loittonevan. Ei se ehkä kuitenkaan kovin tarkasti tainnut pistää suuntia korvan taakse. Paitsi yhden, sillä ensimmäisen ukon se kävi etsimässä niin nopeasti, että hädin tuskin ehdin tajuta koko asiaa. Sitten vähän kestikin, ja Humu siirtyi työskentelystä aamupäiväkävelylle ja tutkiskeli ja merkkaili paikkoja... Kouluttaja sai tukittua allekirjoittaneen suun, ja maltoin vaivoin odotella, että Humu taas saisi juonesta kiinni (no kerran se piti huutaa pois katoksesta, jossa oli kaikkien palkkapurkit, ei ollut korvat muuten kovin hyvin kuulolla nytkään).

Kyllä se sitten siitä tokeni, löysi toisen ukon ja taas pienen päiväkävelyn jälkeen vielä kolmannen. Ei tarvinnut apuja, vaikka kärsivällisyyttä se kyllä vaati. Ja treenien jälkeen taas hepulointia ihmisten kanssa (ihan luvalla taas) ja korvat lukossa kun olisi pitänyt tulla luokse ja pistää hommaa pakettiin... kyllä me sitä luoksetuloa ollaan treenattu, ihan tosi. Mutta kaikenkaikkiaan tosi hyvä tutustumiskerta raunioilla. Mitä nyt vähän hallinta hukassa, mutta en kyllä ihmettele, kun olin itsekin niin hukassa, unohdin noin niinkuin esimerkiksi ottaa itselleni taskuun mitään namia tai lelua. Mutta tuskin se on niin vaarallista. Tärkeintähän on, että itse raunioilla liikkuminen luonnistui ja Humu tuntui tajuavan  jutun ideaa, pikkuhiljaa. Vaikeaa kyllä kun piti antaa koiran itse oivaltaa, teki koko ajan mieli huikata, että "missä ukko?".

Mukana oli myös yksi taitava kameramies, joten saatiin Humusta myös muutama kuva todistusaineistoksi:

Alkuhepuloinnin jälkeen vähän läkäläkä, mutta kivaa on!

Mikäs tässä tallustellessa...

Ei kyllä jaksa täysiä juosta täällä... ihme ulkoilumaastot eukko valinnut.

Mutta hei... täällä on joku?!