Juhannus- ja yleistä humua

Humu sai juhannuksena aimo annoksen ihmisiä ja menoa ja meininkiä. Olimme noin 20 ihmisen voimin "maalla" Orimattilassa koko viikonlopun, ja Humppa sai harjoitella ihmisten huomiotta jättämistä (ja ihmiset koiran...). Kaikki sujui yllättävän hyvin, mutta koko ruljanssi selvästi väsytti Humua vaikka se olikin menossa mukana vain osan ajasta ja suurimmaksi osaksi yritettiin antaa sen joko nukkua tai puuhailtiin sen kanssa jossain hieman syrjemmällä. Väsymys ja stressi näkyi aika ajoin kierrosten nousulla satasen tuolle puolelle sekä löysänä vatsana, joka ei ole vieläkään täysin kovettunut. Onneksi ei ole kyse mistään varsinaisesta ripulista, mutta jos homma ei pian tasaannu täytyy kyllä miettiä, onko kyseessä sittenkin joku koiran nielusta alas päätynyt ruoka tai esine. Vatsa vain löystyi välittömästi mökillä, joten stressi vaikuttaa selvimmältä syyltä tähän mennessä.

Osasi se kyllä rentoutuakin jussina...

 Toinen terveyshuoli on edelleen korvat. Tällä kertaa ongelma vain vaihtoi korvaa... nyt vasen korva punottaa (muttei oikeastaan töhni) ja ulkokorvan sisäpinnassa on nähtävissä pieniä näppyjä. En edelleenkään ole huomannut Humun raapivan korvaa mutta näpyt kummastuttavat. Varasin eläinlääkäriin taas ajan, jotta saataisiin korvat kuntoon. Oikea onkin onneksi rauhoittunut hyvin. Tämä näppyläinen "ihottumatyylinen" punoitus vaan pistää miettimään (vielä kun vatsa on sekaisin samaan aikaan), että onko sittenkin kyse jostain yliherkkyydestä. Ajateltiin nyt vielä karsia erilaisia lihoja hetkeksi, varmuuden vuoksi. Tietenkin se mahdollinen allergisoiva aine voi olla myös kuivanappuloissa, mutta nyt toivotaan sormet ristissä, että a) kyseessä ei ole allergia ja b) jos on, se ei ole kuivanappuloiden ainesosa eikä sika...

Juhannuksena päästiin myös treenailemaan aika kovassakin häiriössä kun ihmisiä pyöri ympärillä pelaten palloa tai heitellen frisbeetä. Etenkin seuraaminen tuntuu olevan Humulle niin kova juttu, että kun tekemisen makuun vaan päästään niin ulkopuolinen maailma unohtuu täysin. Se tepsutti menemään kuin vanha tekijä ikään ja meikäläinen oli taas sulaa vahaa. Maahanmenokin onnistui hieman lievemmässä häiriössä ja kosketuskohteet vähän rankemmassakin pyörityksessä. Istumiseenkin saatiin lisättyä hieman kestoa ja etäisyyttä kohtuullisessa häiriössä. Seisomista ei treenattu...(note to self: voi jumalauta, ryhdistäydy).

Nyt pitäisi uskaltaa kohta harkita vihjeen liittämistä istumiseen. Jätä-käsky on tällä hetkellä ainoa nimetty liike ja tällä hetkellä se toimii sekä irrottamisen, että rauhaan jättämisen merkkinä kohtuullisen helpoissa tilanteissa. Istuminen tuntuu mielestäni jo valmiilta käskylle, toisaalta ehkä senkin osalta voisi ensin treenata istumaanmenoa nopeammaksi.

Nopeutta tarvittaisiin muihinkin juttuihin. Oikeastaan kaikkeen. Kosketuskohteet, istuminen, maahanmeno... kaikkia voisi nopeuttaa. Ei tekisi luoksetulollekaan pahaa (ja siihenkin pitäisi jo liittää joku "oikea" käsky, vaikka ihan kivasti se toimii lässyttämälläkin...). Lisäksi pitäisi treenata perusasentoon hakeutumista lisää ja vaikeammista kulmista. Sen treenausta on jo aloitettu, mutta se on selvästi vielä vähän vaikeaa, kun Humu on tottunut aloittamaan seuraamisen "lennosta" tai tulemaan perusasentoon siten, että olen valmiiksi koiraan selin.

Ankkaa se "noutaa" hienosti.. tosin voisi tässäkin olla lisää vauhtia ;)

Vaikeeta olla kiva jos on tylsä

Käytiin taas eilen Tuomarinkylässä (siis tallialueella ja terassilla), ja se on kyllä paikka, jossa Humu ei ole tippaakaan kiinnostunut meikäläisestä vaan haukkuu kaikki koirat jotka se näkee ja siinä samassa myös lapset ja välillä aikuisetkin. Kaikki on niin kivaa, pieni koira ei pysy nahoissaan ja saamarin tylsä omistaja vaan pitelee hihnaa eikä koiraparka saa toteuttaa itseään.

Päätin, että seuraavalla kerralla mennään Domiin vain leikkimään tai "treenaamaan" minuutiksi ja lähdetään pois. Sillä ongelmahan on juuri siinä, etten minäkään juuri huomioi Humua kun ollaan katsomassa heppoja tai istumassa terassilla - miksi se siis kyttäisi minun suuntaani, kun olen niin armottoman tylsä? Eli täytyy nyt tehdä Tuomarinkylästäkin paikka, jossa hauskaa voi pitää myös hihnan toisen pään kanssa.

Muutenkin eilinen päivä oli riiviömäinen, hihnassa roikkumista kokeiltiin ja ääntä lähti helposti. Tämäkin oli tietenkin ihan oma vika, sillä käytin eilen illalla lyhyttä (siis normaalia) hihnaa, jossa Humua ei ole juuri ulkoilutettu - ja kun ei pääsekään kohtuu vapaasti liikkumaan, niin tottakai siihen turhautuu. Saavutetuista eduista ei luovuta! Molemmat pitkät narut olivat vaan niin solmussa, etten jaksanut setviä niitä. Laiskasta päästää kärsii koko ruumis ja sitä rataa. Muistilistalle lisättiin kuitenkin sen "oikean" hihnakävelyn harjoitteleminen pienissä pätkissä.

Humu on aivan rakastunut "häntäpalloihin" ja siinä jos missä on meille täydellinen jättipalkka, kunhan ei nyt aiheuteta sille inflaatiota. Toinen ihan "noutaa" jo pallon (luovuttaminen on eri juttu). Sitä luopumistakin ollaan nyt pikkuhiljaa harjoiteltu, mutta aivan turha kuvitella, että se onnistuisi vielä käskyllä Ihanan Häntäpallon kanssa. Paitsi ehkä vahingossa. Silloin, jos Humu ei ole vielä ehtinyt napata jotain esinettä, se kyllä luopuu siitä hienosti jo nyt, vaikka olisi vähän enemmänkin The Juttu kyseessä. Tähän asti luopumista on kuitenkin treenattu vasta lavastetuissa tilanteissa, eli saa nähdä milloin homma oikeasti pätee esim. nenäliinoihin tien varrella...

Mun Häntäpallo. Tuon sen sulle jos huvittaa, älä tuijota.

Tänään lähdetään juhannuksen viettoon. Paikalla tulee olemaan parikymmentä ihmistä ja paljon kaikkea kivaa. Toivon, että ihmiset olisivat tosi tylsiä ja tylyjä koiranpentuparalle, niin vältyttäisiin pienen polokoilan konserteilta (tai ainakin niitä olisi vähemmän). Toisaalta tosi hyvää treeniä olla nyt pidempi aika isommassa ihmisjoukossa, täytyy ottaa siitä kaikki irti! Pakkasesta löytyy paloiteltuja broiskun sydämiä palkkioksi hienoille pennuille... saa nähdä kuka ne saa syödä...

Humu hokas

Se meni tänään maahan. Useamman kerran. Välillä kylkimyyryyn, mutta kun lopetin niistä palkkaamisen niin sehän maastoutui hienosti kuin pieni ruskea mato! Ei tarvinnut houkutella enää, eli ehkä se tosiaan älysi jotain ihan sillä, että sille näytti mitä asentoa haetaan. Tarjosi myöhemmin illalla maahanmenoa jopa kerjätessään pihaharjaa leikkikaluksi, eli selvästi maahanmenosta on nyt tulossa vaihtoehto istumiselle. Mahtavaa! Nyt kun muistaa vaan pitää maltin mukana (ja treenata myös joskus sitä surullisenkuuluisaa seisomista), niin tässähän päästään kohta etenemään näitten jäävien kanssa.

Käytiin tänään myös Tuomarinkylässä vähän ihmettelemässä. Humun kierrokset valitettavasti nousi aika korkeisiin sfääreihin, sillä tallialue on ahdas ja etenkin maneesissa noin neljän neliön katsomossa oli ihan mahdotonta välttää liian innostavia tilanteita, kun ihmisiä oli joka puolella. Kierroksia auttoi myös rhodesiankoira, joka oli irti tallialueella ja karkasi tietenkin Humun luo omistajan ähinöistä huolimatta. Eli ei mennyt ihan putkeen, ääntä lähti ja hihnassa kiskottiin milloin hevosten, milloin koirien ja milloin ihmisten luo. Mutta täytyy vaan jatkaa tallilla käymistä, eiköhän se tästä. Ensi kerralla pitää vaan varata enemmän jauhelihaa mukaan... nyt loppui kesken ja lelupalkkaus ei valmiiksi kiihdyttävässä tilanteessa ollut kovin hyvä idea.

Mutta hei, se meni maahan. Haukkukoot hevosille minkä lystää, kohta se osaa tehdä sen makuultaan.

Lahjaton kouluttaa koiraa

Tässä oli älyttömän pitkä teksti siitä, kuinka en jaksa dokumentoida Humun koulutusta ja kuinka se aiheuttaa junnaamista. Sitten selostin tähän joka hemmetin jutun mitä treenataan ja missä mennään. Ja sitten se teksti katosi. Nyt vähän harmittaa, eikä ole kovin runollinen olo.

Tiivistetysti:

- Se istuu. Usein ja mielellään. En uskalla lisätä kestoa tai liittää vihjettä, sillä Humu on ihan fiksaantunut istumiseen eikä kohta tarjoa mitään muuta jos treenataan tätä yhtään lisää tähän hätään.

- Se seisoo. Siis jos ehdin naksuttaa ennen kuin se istuu. Ehkä vähän ymmärtää, että seisominenkin voi tuottaa namia istumisen sijaan. Tylsä liike (mun mielestä), pitäisi treenata.

- Se seuraa. Siis pienen matkaa. Ja istuu kun pysähdytään ja ottaa kontaktia. Lähtee istumasta liikeelle, pitää kontaktin. Aloitellaan sivulletulon opettelua, nyt tulee vaan suoraan takaa. Ollaan vähän treenattu myös takaviistosta ja oikean jalan vierestä. Takaakiertoon tähdätään kun ei muuhun järki taivu. Kontaktia pitää vahvistaa.

- Se ei mene maahan. Odottelin, mutta olen surkea sheippaaja eikä toiminut. Ei hajuakaan mihin osiin se liike kannattaisi jakaa. Naksutin sen kylkimyyryyn. Luovutin. Houkuttelin oikeaan makuuasentoon ja naksutin ja palkkasin kun piti asennon ilman namikättä. Tuskin auttoi, mutta kaikkea pitää kokeilla.

- Se koskee nenällä kosketuskeppiin. Jos keppi on paikallaan ja tökkäys ei riitä, se ottaa sen suuhun. Jos keppi liikkuu, se seuraa sitä nenä kiinni pallossa (ja yrittää välillä ottaa sen suuhun).

- Se kuopii tassulla alustaa. Joskus läppää ihan rauhassa. Harjoitellaan nyt kahdella alustalla, vähentää haahuilua. Menee alustalle hyvin mutta hitaasti, vauhtia pitää saada paljon lisää.

- Se tulee luo. Jos ei ole parempaa puuhaa. Käskynä lässytys. Vihellyksen kanssa ollaan oltu laiskoja ja huonoja (=ei olla treenattu). Pitäisi liittää tähän lässytysluoksetuloon joku käsky, kun sentään toimii jotenkuten. Ja alkaa treenata "virallista" eteentuloa.

Seuraavaksi olisi kiva aloittaa tunnarin alkeet, mutta en ole hommannut hajuttomia kapuloita. Noutokapulat on jo, mutta haluan saada Humun ensin haistelemaan. Sillä on jo esineiden kantaminen niin vahva, ettei se itsessään ole ongelma. Tosin näissä nykyisissä on jo sen verta tekemistä, että uusien liikkeiden aloitus saa hetken odottaa.

Lekurikäynti ja autot - ei niin ihania

Humu käytettiin keskiviikkona ensimmäisillä rokotuksilla. Odotushuoneessa piti haukkua muille koirille, kun vähän turhautti kun ne oli niiiin lähellä muttei päässyt moikkaamaan. Positiivinen yllätys oli, että sain haukkumisen lakkaamaan ja huomion kiinnittymään itseeni, kun peruuttelin hieman kauemmas kohteesta - pentu seurasi kohtuullisen helpolla ja siirtyi eteen istumaan ja tapittamaan jauhelihan toivossa. Lopuksi lekuria odoteltiin ihan lähellä toista koiraa ja Humu tarjosi silti kontaktia. Hyvähyvä :) ehkä siitä tulee ihan asiallinen odotushuone-koira.

Toisen korvan töhniminen osoittautui ulkokorvan tulehdukseksi, joka ei onneksi ollut levinnyt syvemmälle. Hoidoksi saatiin kymmenen päivän tipat. Korvien tähystys oli Humu mielestä sy-väl-tä, ja totesin, että meikäläisen täytyy treenata koiran pitelyä.. ei ole kotona tarvinnut yhtäkään hoitotoimenpidettä tehdä "väkisin", niin eipä ole tullut harjoiteltua. Rokotuksissakin koitettiin rimpuilla, mutta lääkärinhuone ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään yli-ikävältä paikalta, vaan ruoka maistui ja meno oli kohtuullisen huoletonta. Poiskin lähdettiin silti mielellään... (odotushuoneeseen asti, jossa taas olisi voinut viettää vaikka ikuisuuden kun rapsuttamaan tullut hoitajatätikin oli niiiin ihana).

Ikävistä paikoista puheenollen, Humun matkapahoinvointi on selvästi hieman vaikuttanut sen mielikuviin autoilusta. Vaikka se rauhoittuu autossa hienosti, eikä protestoi sinne joutumista, se selvästi mielummin välttää autoreissun jos saa valita - tämän huomaa siitä, että luoksetulokutsu aivan auton vieressä on epäilyttävä juttu. Täytyy siis alkaa syöttää sille nameja auton vieressä ja sisällä ilman sen kummempia suunnitelmia. En ajatellut Humua aikuisenakin kantaa autoon, vaan ihan saisi itse sinne hypätä ja mitä mieluisammin sitä parempi.

Autoilun tapauksesta huomaa, että ei tuo kovin kova ainakaan ole - tosin eipä ole siltä vaikuttanutkaan, vaan asiat jää kyllä tuonne pääkoppaan varsin nopeasti hyvässä ja pahassa. Humu ei tosin vaikuta myöskään liian pehmeältä, sillä mistään pikku säikähdyksistä tai kuperkeikoista ei näytä jäävän ikäviä muistoja kummittelemaan. Mielenkiintoista silti nähdä, millä mielellä eläinlääkäriin marssitaan seuraavalla kerralla.

Pentu on rättipoikki

Voi raasua. Se makaa kaikkensa antaneena raatona eteisessä. Huomaa, että tänään se ei ole joutunut olemaan yksin oikeastaan yhtään ja päivä on ollut tapahtumarikas. Aamulla unohduttiin metsäpoluille ja lähiympäristöön pyörimään ja käytiin tyhjässä koirapuistoissa leikkimässä ja aikaa vierähtikin lopulta vaikka kuinka... tosin pentu vaikutti vain kovin tyytyväiseltä, ei keittänyt kierroksiaan yli vaan onnellisena asettui nukkumaan kotona. Ja koirapuistoleikkimiset sun muut ymppäsin ulkoiluun mukaan siksi, että minä tumpelo päästin Humun karkaamaan koiran luo metsikössä. Pitäisi vaan pitää ne silmät selässä. Koira sattui olemaan chihuahuan kokoinen pieni kiltti otus, joka taisi pelästyä villiä pentua. Pyysin sentään anteeksi. Mutta törppö mikä törppö, hävettää.

Illemmalla saatiin ensimmäistä kertaa aikaiseksi osallistua lappalaiskoirien epävirallisiin tokotreeneihin, jonka osanottajamäärä ei tosin hiponut pilviä tällä kertaa. Meidän kannaltamme se oli kuitenkin tosi hyvä juttu, sillä kun kentällä oli vain yksi koira treenamassa meidän lisäksi Humu pystyi keskittymään minuun ja leikkimiseen. Hieno, hieno pentu! Ja lopulta myös hyvin väsynyt pentu, leikkiminen ja riehuminen ottaa koville, etenkin kun Humu pääsi "treenin" jälkeen tätinsä kanssa riekkumaan. Siinikkäästi se yritti esittää virkeää loppumetreille asti, mutta ihan poikkihan se jo oli, kun hetken sai toisen koiran kanssa räpiköidä pellolla. Nyt kotona taas uni maistuu. Onneksi huomenna koittaa arki niin saa taas pentu rauhassa nukkua työpäivän ajan...

Vauvoja ja oppimista

Humu on päässyt tutustumaan jo aika hyvällä ikähaitarilla erilaisiin lapsiin. Uusin tuttavuus on ihan pieni vauva, jonka kättä tai jalkaa tekisi kyllä mieli vähän hampaillakin kokeilla, mutta koska emäntä vahtii vieressä niin ihan vaan nuolaistaan. Vauvan huudolle ja kiljaisuille Humu siedättyi nopeasti, vaikka alkuun se taisi luulla koko otusta suureksi vinkuleluksi. Lopuksi kiljuminen sai aikaan lähinnä koiran siirtymisen kauemmas nukkumaan.

Vieraiden tervehtimisessä ollaan selvästi edistytty nyt kun ollaan oltu täysiä natseja ja lähinnä kielletty huomioimasta ollenkaan. Humulla oli muutaman päivän kausi, jonka aikana se kokeili vaatteiden repimistä ja muuta hauskaa - onneksi kausi alkaa näköjään mennä ohi, täytyy vaan huolehtia, ettei repimiskäytöstä pääse kukaan vahvistamaan. Kausi alkoi nimittäin ihan vain siitä, että yksi ihminen vahingossa palkitsi Humua vaatteiden repimisestä. Eli etenkin tämän kyseisen henkilön kanssa pitää jatkossa olla tarkkana ;) ja tästä varmaan voi jo arvata, että edellinen avautumispostaus on kirjoitettu repimisen ollessa pahimmillaan. Yhdellä iltalenkillä Humu repi verkkarini nilkkoihin. Onneksi oltiin jo kotipihassa ja naapurit nukkumassa... eikä ole talvi. Pakkasessa juttu olisi ollut vielä ikävämpi.

Seisomisen opettelussa ei olla juuri edistytty, mutta sarjojakaan ei tosin olla tehty kovin montaa. Se on vaan maailman tylsin liike! Eli suomeksi edistymisen ongelma on ihan oma asenne liikettä kohtaan. Mitä kivaa on seisomisen opettamisessa? En vaan saa itseäni innostumaan jutusta yhtään. Pakko on kuitenkin sekin liike opettaa, ettei mene ihan pelkäksi istumiseksi koko elämä. Maahanmenoakin voisi pikkuhiljaa laittaa aluille, tosin en ole osannut päättää, lähtisinkö opettamaan sitä sheippaamalla vai kenties kosketuskepillä avittamalla.

Namia syöttämällähän se seisoo jotenkuten (ja ei kovin hyvin silloinkaan, kun tätäkään ei olla harjoiteltu. Huomaa, ettei näyttelymaailma ole vielä auennut meikäläiselle). "Oikean" seisomisliikkeen opetan naksuttimella, mutta kuvaa varten mentiin ihan lahjonnan keinoin:

 Humu kuuntelee ulkona todella hyvin, jos häiriöitä on niukasti. Tietenkin vieläkin ollaan ihan kusessa jos koira tai liian kiinnostava ihminen ohittaa läheltä, mutta jos kohteet on tarpeeksi kaukana niin homma toimii hyvin. Pyörät saavat jo nyt viuhahtaa useimmiten ohi suht rauhassa, lenkkeilijät onkin sitten vaikeampi juttu. Humu ei onneksi (ainakaan vielä... kop kop) hauku yleensä muille kuin haukkuville koirille, eli autot, pyörät ja ihmiset ohitetaan kyllä hiljaisuudessa. Koiriakin kohti se yleensä vain tempoo, mutta päätään aukoville auotaan kyllä takaisin, koko 11 viikon elämänkokemuksen syvällä rintaäänellä (kuulostaen flunssaiselta chihuahualta). Sisällä on ilmennyt hieman vahtihaukkua, lähinnä jos Humu on väsynyt ja jää yksin esim. ihmisen mennessä vessaan. Se ei tunnu haukkuvan ihmistä takaisin, mutta ilmeisesti on sitä mieltä, että kun jää yksin, pitää vähän pitää jöötä ulkoa kuuluville äänille. Toivotaan vaan, ettei tapa yleisty.

Tämän aamun metsälenkillä treenattiin luoksetuloja, perusasentoa ja seuraamista. Ja pentu sai kyllä hymyn huulille :) Humu on todellä pätevä seuraaja ja se vaikuttaa olevan sen lempiliike tähän mennessä. Eikä haittaa yhtään, olin nimittäin pelännyt, etten onnistu opettamaan innokasta seuraamista vaan homma menee sivulla laahustamiseksi. Jos en nyt mokaa, niin ainakin alku on hyvä. Humu ei osaa vielä tulla vierelle muualta kuin ihmisen takaa, mutta en ole vielä stressannut sivulletulon opettamista. Humu tarjoaa seuraamista oma-aloitteisesti todella usein ja mukauttaa menoaan hyvin ihmisen tahtiin. Se istuu kun pysähdytään ja lähtee liikeelle kun taas kävellään ja lelun toivossa se saattaa jo nyt seurata yllättävän pitkiä pätkiä. Tarkoitus ei ole tietenkään ollut testata Humun jaksamisen rajoja, mutta joskus se tarjoaa seuruuta niin yllättäen, että palkan kaivamisessa kestää.... perusasento menee vielä usein vinoon, mutta esimerkiksi tänään, kun jaksoin lenkkeillä naksutin kädessä, se suoristui jo kummasti.

Myös tämän päivän luoksetulot onnistuivat täydellisesti. Niiden kanssa etenin alkuun liian nopeasti, ja sain aikaiseksi muutaman pahan epäonnistumisen. Nyt ollaan pidetty taukoa "oikean" luoksetulokäskyn (vihellys) käytöstä ja palattu hetkeksi pelkän nimen käyttöön ja lässytykseen. Tauon jälkeen aloitin vihellyksen kanssa sisällä ja nyt ollaan taas siirrytty ulos. Ja tänään se toimi juuri niinkuin pitikin! Palkitsin Humua kontaktista vihellyksellä, ja se lisäsi heti kontaktin tarjoamista ja tuli joka kerta innokkaasti ja vauhdilla luo. Hyvähyvä. Nyt vaan pitäisi itse malttaa edetä tarpeeksi hitaasti ja pitää palkka tarpeeksi houkuttelevana.

Ihmiset on ihania

Siis Humun mielestä. Liian ihania. Itse en ole enää ihan niin varma. Olen alusta asti yrittänyt ohjeistaa kavereita ja muita Humua moikanneita, että sitä ei saa huomioida kun se hyppii tai puree tai kun se on kiihtynyt. Koska tämä oli liian haastavaa, nykyään ohje on olla huomioimatta sitä ollenkaan ennen kuin saa luvan. Ymmärrän, että kaikki eivät osaa toimia koirien kanssa ja se on ok, mutta osa ei vaan välitä, eikä kunnioita tippaakaan koiranomistajan toiveita. Ja se ketuttaa. Tässä muutama koottu ja hyvin yleinen tilanne:

"Ei se haittaa, että se hyppii": Kuka kysyi, haittaako se sinua? Mua haittaa, ja pyysin lopettamaan rapsuttamisen.

"Ei se pure, se vaan pitää mun kättä suussa": Arvaa mitä se tekee seuraavaksi?  Pyysin lopettamaan huomioimisen, joten älä väitä vastaan.

"Älä hypi" (pehmeällä äänellä, samalla hellästi painaen koiraa maata kohti): On ihanaa, että yrität olla avuksi, mutta annoin ohjeen "älä katso siihen, älä puhu sille, älä koske siihen". Nyt teet niitä kaikkia yhtäaikaa ja palkitset pentua hyppimisestä. Lopeta, ole kiltti.

"Mene pentu mamman mukaan, älä tänne tule" (lässyttäen. Kyseessä koiranomistaja, jonka pitäisi kyllä tajuta edes sen verran): Tuo on sille sama kun kutsuisit sitä. Vai yritätkö kiusata tahallasi?

"Ei sun tarvi meitä väistää, ei nää oo mitään hirviöitä" (vastaan tuleva koiranulkoiluttaja): Ihan kuin pelkäisin noita sun maitopurkin kokoisia koiriasi. Yritän kouluttaa omaani, oletko kuullut sellaisesta?

"Joo mä lopetin jo" (siis huomioisen. Samalla kumartuneena koiran ylle ja vähintään yksi käsi edelleen kiinni koirassa, koira hyppii vasten ja ihminen tuijottaa sitä): Hei kiitti. Tosi kiva.

"No mä rapsutin kun se oli niin rauhallinen": Sanoin viisi minuuttia sitten, että ei mitään huomiota. Se oli äsken niin rauhallinen, että se pyöri ympäri kämppää etsimässä jotain pureskeltavaa, jolla saisi huomiota. Ei varmaan yllätä, että se hyppi vasten ja repi vaatteita.

"En mä vaan voi olla huomioimatta sitä": Aha. Etkö osaa hillitä itseäsi muissakaan tilanteissa?

"Miksen mä saa riehua sen kanssa?": Hanki oma koira.

 Humu käyttäytyy meitä kohtaan yleensä oikein nätisti, kovilla kierroksilla se voi kokeilla samoja juttuja kuin vieraisiin ihmisiin ja silloinkin se lopettaa nopeasti jos ei saa huomiota. Mutta heti kun joku tulee kylään, pääsee kyllä h*elvetti valloilleen. Yleensä tilanne saadaan rauhoittumaan kun ollaan tiukkoina vieraille ja tylsiä koiralle, mutta aivan liikaa Humu saa silti vahingossa vahvisteita huonoon käytökseen. Suurin osaa tarkoittaa hyvää, mutta osa ei ihan oikeasti vaan kunnioita sitä, että koira halutaan kouluttaa ja se vaatii uhrauksia myös kyläilijöiltä. Ja uhrauksella tarkoitan nyt sitä, ettei voi käyttäytyä kuin lapsi kissanpentujen keskellä ja palluttaa sydämensä kyllyydestä.

Se avautumisesta. Ja jos joku itsensä tunnistava eksyy tätä lukemaan, niin olette te kaverit ihania, ette vaan varsinaisesti kovin paljoa avuksi tässä projektissa. Ja sille natsismille on ihan oikeat syyt, koittakaa ymmärtää. Ja suuri kiitos vielä niille, jotka kuuntelevat, ottavat onkeensa ja ovat avuksi ;)

Humu tarjoaa sivulle tuloa ja seuraamista yhä useammin ja seuraamisen paikkakin on kohtuullisen hyvä. Tarvitsisin siitä vaan jonkun ulkopuolisen arvion, ennen kuin vedän liian hätäisiä johtopäätöksiä. En ole vielä juurikaan edes kiinnittänyt huomiota paikkaan, eli aika vähällä vaivalla ollaan osuttu aika lähelle totuutta. Seuraavaksi olisi tarkoitus jatkaa vähän tarkemmalla työllä ja käyttää enemmän naksutinta, jotta päästään paikkaa hiomaan. Tähän asti etenkin seuraamista on lähinnä palkittu ilman naksua lelulla. Perusasennosta olen jo vähän naksutellutkin sisätiloissa, se menee helposti vinoon, mutta on hyvällä alulla.

Istumista Humu tarjoaa nykyään joka käänteessä (paitsi moikatessaan uusia ihmisiä...), ja olenkin nyt aloittanut naksuttamaan seisomisesta, ettei ihan jämähdettäisi. Kohtuullisen nopeasti pitäisi ehkä saada myös maahanmeno alulle. Naksuttelu ja temppujen opetus kyllä sujuukin Humun kanssa hyvin. Ja avautumisestani huolimatta arki muutenkin... itsehillintä uusien ihmisten, koirien ja lasten kanssa on haastavaa, mutta ikä auttanee siihen (ja emännän natsismi niitä uusia ihmisiä kohtaan).

Ulkoillessa Humu jaksaa yllättävän pitkään touhuta ja peuhata, ja metsässä Humpan ollessa irti sen juokseekin varmaan kymmenenkertaisesti sen matkan mitä itse matelen. Täytyy varoa, ettei sille kasva jo liian hyvä kunto! Kivasti sillä kyllä on lihakset lähtenyt kehittymään, eli vapaa liikunta metikössä tekee kyllä hyvää. Painoa ja korkeuttakin tulee hyvää vauhtia lisää, vaikka välillä tuntuu, että Humu saisi syödä enemmänkin. Eilen eli 11-viikkoisena Humu painoi 7,7 kg, eli painoa on tullut vajaa kilo viikottain. Se kyllä kasvaakin silmissä :)