Humu käytettiin keskiviikkona ensimmäisillä rokotuksilla. Odotushuoneessa piti haukkua muille koirille, kun vähän turhautti kun ne oli niiiin lähellä muttei päässyt moikkaamaan. Positiivinen yllätys oli, että sain haukkumisen lakkaamaan ja huomion kiinnittymään itseeni, kun peruuttelin hieman kauemmas kohteesta - pentu seurasi kohtuullisen helpolla ja siirtyi eteen istumaan ja tapittamaan jauhelihan toivossa. Lopuksi lekuria odoteltiin ihan lähellä toista koiraa ja Humu tarjosi silti kontaktia. Hyvähyvä :) ehkä siitä tulee ihan asiallinen odotushuone-koira.
Toisen korvan töhniminen osoittautui ulkokorvan tulehdukseksi, joka ei onneksi ollut levinnyt syvemmälle. Hoidoksi saatiin kymmenen päivän tipat. Korvien tähystys oli Humu mielestä sy-väl-tä, ja totesin, että meikäläisen täytyy treenata koiran pitelyä.. ei ole kotona tarvinnut yhtäkään hoitotoimenpidettä tehdä "väkisin", niin eipä ole tullut harjoiteltua. Rokotuksissakin koitettiin rimpuilla, mutta lääkärinhuone ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään yli-ikävältä paikalta, vaan ruoka maistui ja meno oli kohtuullisen huoletonta. Poiskin lähdettiin silti mielellään... (odotushuoneeseen asti, jossa taas olisi voinut viettää vaikka ikuisuuden kun rapsuttamaan tullut hoitajatätikin oli niiiin ihana).
Ikävistä paikoista puheenollen, Humun matkapahoinvointi on selvästi hieman vaikuttanut sen mielikuviin autoilusta. Vaikka se rauhoittuu autossa hienosti, eikä protestoi sinne joutumista, se selvästi mielummin välttää autoreissun jos saa valita - tämän huomaa siitä, että luoksetulokutsu aivan auton vieressä on epäilyttävä juttu. Täytyy siis alkaa syöttää sille nameja auton vieressä ja sisällä ilman sen kummempia suunnitelmia. En ajatellut Humua aikuisenakin kantaa autoon, vaan ihan saisi itse sinne hypätä ja mitä mieluisammin sitä parempi.
Autoilun tapauksesta huomaa, että ei tuo kovin kova ainakaan ole - tosin eipä ole siltä vaikuttanutkaan, vaan asiat jää kyllä tuonne pääkoppaan varsin nopeasti hyvässä ja pahassa. Humu ei tosin vaikuta myöskään liian pehmeältä, sillä mistään pikku säikähdyksistä tai kuperkeikoista ei näytä jäävän ikäviä muistoja kummittelemaan. Mielenkiintoista silti nähdä, millä mielellä eläinlääkäriin marssitaan seuraavalla kerralla.
No comments:
Post a Comment