Ihmiset on ihania

Siis Humun mielestä. Liian ihania. Itse en ole enää ihan niin varma. Olen alusta asti yrittänyt ohjeistaa kavereita ja muita Humua moikanneita, että sitä ei saa huomioida kun se hyppii tai puree tai kun se on kiihtynyt. Koska tämä oli liian haastavaa, nykyään ohje on olla huomioimatta sitä ollenkaan ennen kuin saa luvan. Ymmärrän, että kaikki eivät osaa toimia koirien kanssa ja se on ok, mutta osa ei vaan välitä, eikä kunnioita tippaakaan koiranomistajan toiveita. Ja se ketuttaa. Tässä muutama koottu ja hyvin yleinen tilanne:

"Ei se haittaa, että se hyppii": Kuka kysyi, haittaako se sinua? Mua haittaa, ja pyysin lopettamaan rapsuttamisen.

"Ei se pure, se vaan pitää mun kättä suussa": Arvaa mitä se tekee seuraavaksi?  Pyysin lopettamaan huomioimisen, joten älä väitä vastaan.

"Älä hypi" (pehmeällä äänellä, samalla hellästi painaen koiraa maata kohti): On ihanaa, että yrität olla avuksi, mutta annoin ohjeen "älä katso siihen, älä puhu sille, älä koske siihen". Nyt teet niitä kaikkia yhtäaikaa ja palkitset pentua hyppimisestä. Lopeta, ole kiltti.

"Mene pentu mamman mukaan, älä tänne tule" (lässyttäen. Kyseessä koiranomistaja, jonka pitäisi kyllä tajuta edes sen verran): Tuo on sille sama kun kutsuisit sitä. Vai yritätkö kiusata tahallasi?

"Ei sun tarvi meitä väistää, ei nää oo mitään hirviöitä" (vastaan tuleva koiranulkoiluttaja): Ihan kuin pelkäisin noita sun maitopurkin kokoisia koiriasi. Yritän kouluttaa omaani, oletko kuullut sellaisesta?

"Joo mä lopetin jo" (siis huomioisen. Samalla kumartuneena koiran ylle ja vähintään yksi käsi edelleen kiinni koirassa, koira hyppii vasten ja ihminen tuijottaa sitä): Hei kiitti. Tosi kiva.

"No mä rapsutin kun se oli niin rauhallinen": Sanoin viisi minuuttia sitten, että ei mitään huomiota. Se oli äsken niin rauhallinen, että se pyöri ympäri kämppää etsimässä jotain pureskeltavaa, jolla saisi huomiota. Ei varmaan yllätä, että se hyppi vasten ja repi vaatteita.

"En mä vaan voi olla huomioimatta sitä": Aha. Etkö osaa hillitä itseäsi muissakaan tilanteissa?

"Miksen mä saa riehua sen kanssa?": Hanki oma koira.

 Humu käyttäytyy meitä kohtaan yleensä oikein nätisti, kovilla kierroksilla se voi kokeilla samoja juttuja kuin vieraisiin ihmisiin ja silloinkin se lopettaa nopeasti jos ei saa huomiota. Mutta heti kun joku tulee kylään, pääsee kyllä h*elvetti valloilleen. Yleensä tilanne saadaan rauhoittumaan kun ollaan tiukkoina vieraille ja tylsiä koiralle, mutta aivan liikaa Humu saa silti vahingossa vahvisteita huonoon käytökseen. Suurin osaa tarkoittaa hyvää, mutta osa ei ihan oikeasti vaan kunnioita sitä, että koira halutaan kouluttaa ja se vaatii uhrauksia myös kyläilijöiltä. Ja uhrauksella tarkoitan nyt sitä, ettei voi käyttäytyä kuin lapsi kissanpentujen keskellä ja palluttaa sydämensä kyllyydestä.

Se avautumisesta. Ja jos joku itsensä tunnistava eksyy tätä lukemaan, niin olette te kaverit ihania, ette vaan varsinaisesti kovin paljoa avuksi tässä projektissa. Ja sille natsismille on ihan oikeat syyt, koittakaa ymmärtää. Ja suuri kiitos vielä niille, jotka kuuntelevat, ottavat onkeensa ja ovat avuksi ;)

Humu tarjoaa sivulle tuloa ja seuraamista yhä useammin ja seuraamisen paikkakin on kohtuullisen hyvä. Tarvitsisin siitä vaan jonkun ulkopuolisen arvion, ennen kuin vedän liian hätäisiä johtopäätöksiä. En ole vielä juurikaan edes kiinnittänyt huomiota paikkaan, eli aika vähällä vaivalla ollaan osuttu aika lähelle totuutta. Seuraavaksi olisi tarkoitus jatkaa vähän tarkemmalla työllä ja käyttää enemmän naksutinta, jotta päästään paikkaa hiomaan. Tähän asti etenkin seuraamista on lähinnä palkittu ilman naksua lelulla. Perusasennosta olen jo vähän naksutellutkin sisätiloissa, se menee helposti vinoon, mutta on hyvällä alulla.

Istumista Humu tarjoaa nykyään joka käänteessä (paitsi moikatessaan uusia ihmisiä...), ja olenkin nyt aloittanut naksuttamaan seisomisesta, ettei ihan jämähdettäisi. Kohtuullisen nopeasti pitäisi ehkä saada myös maahanmeno alulle. Naksuttelu ja temppujen opetus kyllä sujuukin Humun kanssa hyvin. Ja avautumisestani huolimatta arki muutenkin... itsehillintä uusien ihmisten, koirien ja lasten kanssa on haastavaa, mutta ikä auttanee siihen (ja emännän natsismi niitä uusia ihmisiä kohtaan).

Ulkoillessa Humu jaksaa yllättävän pitkään touhuta ja peuhata, ja metsässä Humpan ollessa irti sen juokseekin varmaan kymmenenkertaisesti sen matkan mitä itse matelen. Täytyy varoa, ettei sille kasva jo liian hyvä kunto! Kivasti sillä kyllä on lihakset lähtenyt kehittymään, eli vapaa liikunta metikössä tekee kyllä hyvää. Painoa ja korkeuttakin tulee hyvää vauhtia lisää, vaikka välillä tuntuu, että Humu saisi syödä enemmänkin. Eilen eli 11-viikkoisena Humu painoi 7,7 kg, eli painoa on tullut vajaa kilo viikottain. Se kyllä kasvaakin silmissä :)