Ei ole nyt tullut juuri kirjoiteltua. Treeneistä olen kyllä jaksanut pitää kirjaa (ihme!), mutta turha niitä on postata, kun hyvä että edes itse jaksaa lukea läpi niitä juttuja. Tällä viikolla ollaan koitettu tehdä vähän uusia juttuja ja uudella tavalla vanhoja juttuja. Samalla olen kaivanut pölyyntymästä muutamia liikkeitä (kuten liikkeestä seisominen ja liikkeestä maahanmeno), joita on joskus aloiteltu, mutta sitten ne on jätetty odottelemaan parempia aikoja. Lähinnä olen koittanut pureskella ja soveltaa viime viikonloppuna opittua:
Viime sunnuntaina pariskunta Korri piti koulutuspäivän Ojangossa. Humppa sai jäädä kotiin, ja menin itse kuuntelemaan ja hakemaan ideoita ja inspiraatiota. Samalla halusin myös vakoilla eri tasoisia koiria ja omistajia ja saada vähän jotain pohjaa johon suhteuttaa omaa etenemistä ja tavoitteita - ollaan niin vähän aikaa pyöritty missään koulutuskentillä, ettei mulla oikeastaan ole mitään käsitystä siitä miltä minkäkin tasoisen koiran treeni näyttää tai miltä sen pitäisi ihannetilanteessa näyttää. Tunnistan huippusuorituksen kun sellaisen nään, mutta niistä tavallisista ok-suorittajista en oikein osaa sanoa yhtään mitään. Ja me kun ei Humpan kanssa kuuluta huippusuorittajiin, niin on aika epäreilua meitä molempia kohtaan katsella youtubesta bortsuja EVL:ssä ja pohtia, että miksiköhän meidän poropentu + kädetön ohjaaja -koirakko ei näytä ihan samalta... ;)
No heti ensimmäiseksihän sain kokea muistutuksen siitä, mikä ero on kädettömällä ja osaavalla ohjaajalla. Pekan juttusilla oli ensimmäiseksi kisaamaton nuori aussi (ajattelin alkuun, että jes, saadaan kuunnella suunnilleen meidän tasoista juttua), tosin muutamia kuukausia vanhempi kuin Humu. Noooh. Parivaljakko paini aivan eri sarjassa kuin meidän rämätiimi, EVL:n liikkeet oli jo hienolla alulla, mutta ennenkaikkea koira ja ohjaaja teki ihailtavaa yhteistyötä! Koukkuun jäi se ajatus, että tuohon
fiilikseen me pyritään, vaikka muuten ei menisikään kuin strömsöössä. Intoon ja keskittymiseen samassa paketissa. Ihan sama onko ne EVL:n liikkeet ikinä hanskassa (ei niille varmaan "käyttöä" tule olemaan kuitenkaan :D), mutta jos joskus voidaan mennä treenikentälle ja tehdä hommia tuossa moodissa, ollaan onnistuttu jo hienosti!
Joukkoon mahtui kyllä myös niitä "tavallisempia" koiria ja ohjaajia, joten pääsin onneksi seuraamaan myös sellaisia treenejä, jotka ovat lähempänä meidän maailmaa. Käteen jäi siis monia ajatuksia, joita voi nyt lähteä uudella innolla toteuttamaan.
Yksi tärkeä opetus meikäläisen kaltaiselle aloittelijalle oli se, että jos kokeisiin haluaa, ja jos siellä haluaa saada aikaiseksi oman näköisensä suorituksen (siis positiivisella tavalla...), niin
kaikki kokeen osat on opetettava ja treenattava erikseen. Kehääntuloja ollaankin hieman harjoiteltu (siis hyvin vähän), mutta täytyy kyllä ottaa se osaksi treenirutiinia (mikä treenirutiini...), samoin kuin kehän ulkopuolella odottelu. Tuomarin juttujen kuuntelua ja muita taukoja varten alettiin jo opettelemaan odottelu-sanaa ja siirtymisiin meillä on onneksi olemassa meidän "arkiseuraaminen", joka toiminee tässä kohdassa kunhan reenaa sitäkin myös kentällä... Vielä voisi opettaa Humua loppupalkkaan, jolle mennään treenien lopuksi yhdessä.
Juuri siihen liittyen, että kaiken on oltava treenattua, Pekka kehoitti tekemään osaavalle koiralle temppuratoja, joissa ohjaaja seisoo paikoillaan ja ohjaa koiraa tekemään eri liikkeitä epätavallisessa järjestyksessä ja epätavallisella tavalla. Ääntä ja käsiä saa käyttää apuna miten parhaaksi näkee, mutta ohjaaja ei saa liikkua paikoiltaan. Tällä tavalla
koiraa voi opettaa toimimaan yllättävissä tilanteissa ja ratkomaan ongelmia, eikä se niin helposti hämmenny ja ala rauhoittelemaan itseään tai ohjaajaa kun sellainen tulee eteen. Ei tosin ole meillä tämän hetken juttu, mutta tulevaisuuden varalle. Ja tarpeeksi helpoilla "tempuilla", niin miksei tätä voisi alkaa pikkuhiljaa toteuttamaankin.
Kisatilanteiden harjoitteluun liittyy myös
ihmisen passiivisuuden palkitsevuus. Jäykkänä seisovan ihmisen pitäisi tarkoittaa koiralle, että "jes! nyt menee hyvin!", muuten kisatilanteessa ihmisen jäykkä olemus voi aiheuttaa ongelmia. Virheissä on hyvä käyttää virhesanaa, ja mielummin vaikka liikkua rennosti, jos koira epäonnistuu, ei jäpittää hiljaa paikoillaan tuiman näköisenä - sillä jäpittämisen pitäisi päinvastoin olla kannustavaa. Tämänkin harjoittelua ollaan aloitettu metsässä, ja Humu tuleekin jo yleensä aika täysillä luokse, kun näkee lauman ihmisvahvistuksen seisovan tönkkönä. Sillä silloin leikitään! Täytyy vaan jatkaa tätä, ja hillitä itseään liialta hösäämiseltä - mielummin vaan suoraan hiljaisesta jäpittämisestä siirrytään hurjaan palkkaamiseen.
Kisajutut on kuitenkin meille vielä kaukaisia, mutta sain myös paljon uutta intoa ihan liittyen lähitulevaisuuden treeneihin. Nyt on ollut vähän laiska kausi tokoilujen suhteen, kun olen yrittänyt muka täysillä keskittyä koirien kohtaamisiin ja hihnakäytökseen. Ehkä sitä voisi kuitenkin yrittää jakaa huomiotaan useampaan osoitteeseen kerralla.
Yksi ehdottomasti opetettava asia on
kohteiden kiertäminen. Siitä olisi hyötyä noutojen vauhdittamisessa (siis kunhan se nyt ensin noutaa), luoksetulon pysäytysten opettamisessa, merkin opettelussa jne... ja luulisin, että se olisi Humun mielestä myös kivaa. Ainakin sen hepulointityylistä päätellen, silloin nimittäin kierretään puita ja kovaa :) aloitettiin harjoittelu heti viikko sitten kotona perinteisen tötsän kanssa. Nyt on neljä treenihetkeä takana, ja Humu edelleen saattaa tarjota tötsän kosketusta kiertämisen sijaan, mutta homma alkaa jo pikkuhiljaa luistaa. Tänään hommassa oli jo sen verran varmuutta, että palkitsin lelulla. Pitäisikin siirtyä harjoittelemaan muilla kohteilla.
Muita muistutuksia oli mm. se, että nyt vaan pitää kaivaa tunnarikapulat esiin, rakentaa se ruutu kentälle ja alkaa treenata. Turhaa pantata "vaikeampia" liikkeitä, nyt vaan rohkeasti opettamaan niitä Humulle. Pitää muutenkin muistaa edetä tarpeeksi nopeasti, oli liike mikä tahansa, jotta ei jää junnaamaan paikoilleen ja vaikeuta siten seuraavaa vaihetta (niinkuin tein noutokapulan kanssa - tässähän sitä nyt painitaan edelleen sen kapulanpidon kanssa). Ja syöhän se junnaaminen omaakin motivaatiota, mitä noudon kanssa olen yrittänyt ylläpitää noutoleikeillä. Kun tuo noudon takaperin ketjuttaminen ei näytä edistyvän, niin Humu on sitten "noutanut" lelujaan, ja noutoleikin yhteydessä ollaan harjoiteltu suuntiakin. Yllättävän hyvin ottaen huomioon harjoittelun määrän (nolla) Humu osaa valita kahdesta esineestä sen minkä suuntaan osoitetaan. Saa aikaan noudon fiilistä, vaikkei se varsinainen kapula oikein suussa pysyisikään.. ;)
Tekniikkapuolelta mieleen jäi etenkin kommentit hyppytekniikan harjoittelusta. Pekka oli sitä mieltä, että korkeita hyppyjä ei kannata jättää liian myöhäiseen vaiheeseen, vaan on hyvä opettaa jo nuori koira hyppäämään korkeampaakin estettä. Muuten voidaan saada aikaiseksi koira, joka ei osaa ylittää oikein korkeaa estettä. Tietenkään hyppyjä ei tehdä montaa, mutta ihan namin avulla voi auttaa koiraa hyppäämään hyvässä kaaressa ja rauhallisessa mielentilassa. Samaa treeniä kannattaa tehdä myös lelu suussa, jotta koira oppii oikean tekniikan kapulan kanssa hyppäämiseen. Kun treenataan korkeiden esteiden hyppäämistä, on tärkeä aloittaa isosta ja laskea estettä (eli toisinpäin kuin yleensä, esim. hevospuolella), sillä siten koira "voittaa" estettä matalammaksi hyppäämällä ja homma helpottuu koko ajan ja koiran itseluottamus hypyissä kasvaa. Tämäkään ei kyllä sinänsä kosketa meitä, kun pk-kokeeseen ei todennäköisesti mennä koskaan. Tekniikka on kuitenkin hyvä oppia niille vähän matalammillekin esteille, joten ainakin harjoittelutapaan sai tässä vinkkiä.
Viimeisinä varsinaisina kotiläksynä poimin meille kaukojen tekniikan ja häirityn kontaktin harjoittelun, suunnitelmallisemmin kuin nyt. Että sitten vaan treenaamaan ;)
