Humu alkaa näyttää pieniä merkkejä riiviöydestä. Se yrittää komentaa leikkimään haukkumalla ja saattaa lämäyttää hampaat pohkeeseen lenkillä. Kun villikohtaus on päällä, käytetään suosiolla jäähyä, tosin en tiedä onko se enemmän koiran vai omistajan vuoksi... riehuminen ja haukkuminen on nimittäin paljon helpompi kestää zen-mielentilassa jos on eri huoneessa. Metsässä kuljeskelu väsyttää ja rauhoittaa hyvin, ja naksuttelukin ohjaa innon oikeisiin asioihin. Toisaalta en vielä pidä naksuttelusessioita kovin pitkinä, joten eivät ne pentua erityisemmin uuvuta. Kokoajan yritän kuitenkin vaikeuttaa niin, että päätä joutuisi käyttämään vähän enemmänkin.
Riiviöyttä on ehkä lisännyt mm. se, että viime viikolla käytiin moikkaamassa siskon lapsia ja Humu sai aikatavalla vahvisteita riehumisestaan, kun 2-vuotias juoksi ympärillä, ja sitä oli tietenkin kiva yrittää jahdata ja purra mm. nenästä... Lasten kanssa olemista on kyllä vaikeaa opetella, kun pennun kontrolloiminen jo itsessään on haasteellista, mutta sitten kun pitäisi kontrolloida sekä lapsia että koiria niin soppa on jo aikamoinen. Ollaan vierailun jälkeen ulkona tervehditty joitain vieraitakin pieniä lapsia, ja homma sujuu onneksi joka kerta paremmin.
Ollaan siirrytty harjoittelemaan kosketuskohteita myös uusiin ympäristöihin, kuten "mummolaan" ja ulos. Keskittyminen pelaa ihan kiitettävästi myös pienessä häiriössä ja vieraassa paikassa. Lisäksi olen alkanut hyvin epämääräisesti opettamaan seuraamista ja perusasentoa. Olin ajatellut säästää sen myöhemmäksi, mutta koska Humu on lenkeillä ajautunut välillä ihan vahingossa vasemman jalan viereen, en voinut vastustaa kiusausta. Epämääräinen opettaminen siis tarkoittaa sitä, että ihanan ankan/namia/kehuja/muuta käsillä olevaa saa kun tulee kävelemään vasemman jalan viereen ja tapittaa silmiin. Naksutin olisi hyvä juttu näissä tilanteissa, mutta en ole vielä tottunut kävelemään se kädessä, joten mennään tällä "sinne päin"-ajoituksella. Ihan pieleen ei ole mennyt, sillä seuraamista tarjotaan yhä useammin. Usein paikka on vain liian takana, eli siitä päästään jatkamaan (olen jo nyt palkannut aina vähän turhankin edestä, jotta paikka siirtyisi enemmän eteen). Sisällä olen nyt pariin kertaan naksuttanut oikeasta paikasta ja syöttänyt namit ohjaten samalla pennun istumaan: ja päässyt lopulta naksuttamaan perusasennosta. Eli ei nyt ihan maailman tieteellisintä, mutta hyvä juttu on, että Humu tuntuu tajunneen mun vasemman jalan olevan jotenkin hyvä juttu. Ja istumistakin se tarjoaa pysähtyessä usein muutenkin, eli katsellaan nyt miten soppa lähtee syntymään...
Tänään löytyi ensimmäinen punkki. Nyhräsin sitä irti 20 minuuttia ja ei onnistunut. Humu oli yllättävän ymmärtäväinen, vaikka lopuksi jo ketutti koko homma sitäkin, ihokin kun tietty ärtyi kun sohrin raudalla. En ostanut pihtejä vaan "tosi hyvän" punkkiraudan: ei toimi, ainakaan mun taidoilla. Toimii varmaan sitten, kun punkki on roikkunut kiinni päiviä ja on iso ja läski, mutta pientä punkkia en saanut kiinni raudan loveen millään. Iskin ulkoloishäädön siis lapoihin (tai niskaan, koira makasi kun laitoin ja nahka oli vähän eri kohdassa...) ja odotellaan jos pirulainen vaan kuolisi ja tippuisi pois. Tai sitten kokeillaan illalla uudestaan.
Humulla onkin ollut aikamoista käsittelyyn totuttelua, sillä eilen se päätti kellahtaa kyljelleen omaan pissalammikkoonsa tervehtiessään kotiintulijaa ja joutui pesulle. Korvistakin on löytynyt töhnää (ei onneksi näytä kutisevan), joten niitäkin nyt putsaillaan ja jos se ei auta, aloitetaan korvapunkkikuuri. Kynsiäkin on leikattu keskimäärin puolen tassun päivävauhdilla ja nyt sitten revitään punkkeja ja tungetaan koiraan loishäätöjä. Matolääkekin pitäisi nimittäin antaa viikonloppuna ja opetella hampaiden harjausta. Eipä tuota näytä juuri haittaavan, pölö mikä pölö.
Jee, se puree sormille!
Humu on alkanut enemmän ja enemmän tajuamaan ruuan ja treenien ihanuuden. Jauheliha, kala ja sisäelinkakku (pötkö Muschin sisäelinseosta, neljä kananmunaa kuorineen ja uunissa noin 200 asteessa noin tunti tai kunnes mössö on muuttunut murekkeen muotoon) syödään innolla, joka meinaa viedä ruokkijan sormet mukanaan. Nappulat otetaan nätimmin, mutta nekin kelpaavat.
Olen jättänyt kosketuskohteet pariksi päivälle tauolle ja alkanut naksuttamaan istumisesta. Se sujuu nyt muutaman session jälkeen hienosti. Samalla ollaan jatkettu "vihellysluoksetulon" opettelua, tosin sen kanssa pitäisi olla ahkerampi. Tällä hetkellä sitä treenataan oikeasti vain ehkä yhdellä ulkoilukerralla päivittäin, ja homman pointtihan olisi tässä vaiheessa vahvistaa kutsulla kaikkea ihmiseen suuntautuvaa huomiota. Nojoo. Ei voi elämä olla ihan täydellistä. Vihellys aiheuttaa kuitenkin innokkaan luoksetulon ja sehän on kai pääasia...
Humu on nyt ollut pari päivää työpäivän ajan yksin kotona. Aamulla se on jäänyt hyvin nukkumaan tai touhuamaan omiaan ja töistä tullessa se nousee laiskasti pediltään ja jää vähän matkan päähän katselemaan josko jossain vaiheessa saisi huomiota tai pääsisi ulos. Eli ei taida ainakaan eroahdistus olla meidän ongelma. Päivän yksinolo näkyy kyllä illalla, kun virtaa riittää huomattavasti enemmän kuin ensimmäisinä päivinä. Nyt ollaan jouduttu olla aika tiukkoina vieraille, että eivät alkuun huomioisi väkkäräpentua ja itsekin pitää purra hammasta, kun pentu koittaa välillä lenkillä purra pohkeesta. Helppo pentu tuo on silti edelleen - lähinnä se nyt vaikuttaa vähän normaalimmalta, kun ei kaikki mene enää ihan nappiin kerralla. Haukkuminenkin on nyt keksitty, ja sisällä siitä seuraa jäähy ja ulkona se vain jätetään huomiotta. Taipumus haukkua esim. vastaantuleville koirille on kuitenkin selvästi olemassa, eli siihen on kiinnitettävä huomiota ja vältettävä yllättäviä kohtaamisia.
Eilen käytiin totuttelemassa myös terassielämään Tuomarinkylässä. Hetken Humu ihmetteli, että kuinka tylsää voi olla, kun pitää vaan hengailla ulkona paikoillaan. Rauhoittui kuitenkin nopeasti ja veteli sikeitä välittämättä sen kummempia maailman menosta. On se vaan niin lungi.
Olen jättänyt kosketuskohteet pariksi päivälle tauolle ja alkanut naksuttamaan istumisesta. Se sujuu nyt muutaman session jälkeen hienosti. Samalla ollaan jatkettu "vihellysluoksetulon" opettelua, tosin sen kanssa pitäisi olla ahkerampi. Tällä hetkellä sitä treenataan oikeasti vain ehkä yhdellä ulkoilukerralla päivittäin, ja homman pointtihan olisi tässä vaiheessa vahvistaa kutsulla kaikkea ihmiseen suuntautuvaa huomiota. Nojoo. Ei voi elämä olla ihan täydellistä. Vihellys aiheuttaa kuitenkin innokkaan luoksetulon ja sehän on kai pääasia...
Humu on nyt ollut pari päivää työpäivän ajan yksin kotona. Aamulla se on jäänyt hyvin nukkumaan tai touhuamaan omiaan ja töistä tullessa se nousee laiskasti pediltään ja jää vähän matkan päähän katselemaan josko jossain vaiheessa saisi huomiota tai pääsisi ulos. Eli ei taida ainakaan eroahdistus olla meidän ongelma. Päivän yksinolo näkyy kyllä illalla, kun virtaa riittää huomattavasti enemmän kuin ensimmäisinä päivinä. Nyt ollaan jouduttu olla aika tiukkoina vieraille, että eivät alkuun huomioisi väkkäräpentua ja itsekin pitää purra hammasta, kun pentu koittaa välillä lenkillä purra pohkeesta. Helppo pentu tuo on silti edelleen - lähinnä se nyt vaikuttaa vähän normaalimmalta, kun ei kaikki mene enää ihan nappiin kerralla. Haukkuminenkin on nyt keksitty, ja sisällä siitä seuraa jäähy ja ulkona se vain jätetään huomiotta. Taipumus haukkua esim. vastaantuleville koirille on kuitenkin selvästi olemassa, eli siihen on kiinnitettävä huomiota ja vältettävä yllättäviä kohtaamisia.
Eilen käytiin totuttelemassa myös terassielämään Tuomarinkylässä. Hetken Humu ihmetteli, että kuinka tylsää voi olla, kun pitää vaan hengailla ulkona paikoillaan. Rauhoittui kuitenkin nopeasti ja veteli sikeitä välittämättä sen kummempia maailman menosta. On se vaan niin lungi.
Pentutreffit
Käytiin eilen Lapinlahden sairaalan puistossa tapaamassa kaverin 4kk ikäistä westien pentua. Pojat riehuivat melkein puolitoistatuntia, ja olivatkin ihan läkähdyksissä kun oli niin kuuma. Jouduin kastelemaan Humun kun lähdettiin kotiinpäin, automatka olisi muuten ollut jo liian tuskainen. Kaverukset näyttivät ainakin vielä tämän ikäisenä tulevan toimeen loistavasti. Olisi hienoa, jos pitäisivät toistensa seurasta vielä aikuisenakin, tosin ei kannata kahden samanikäisen uroksen kanssa pitää toiveita liian korkealla... Leikin lomassa Humu pääsi varpaiden kastelun verran tutustumaan mereenkin, ja matkalla törmättiin myös noin 5-vuotiaaseen lapseen äitineen, jota alkuinnostuksen jälkeen tervehdittiin ihan siedettävän nätisti.
En naksutellut eilen ollenkaan, mutta tänään aloitin arkiluoksetulon harjoittelun. Tähän asti ollaan houkuteltu pentua luo sen nimellä ja kyykkyyn menemällä (eli oikeastaan harjoiteltu enemmän nimeä ja sitä, että ihmisen luo tuleminen ylipäätään on kivaa). Toki pyritään siihen, että pentu seuraisi muutenkin mukana ja turhaa huhuilua yritetään välttää. Nimi ja/tai kyykkiminen toimii vielä ihan hyvin, mutta koska nimi tulee kärsimään inflaatiosta varsin nopeasti (ja riittääkin, että se merkitsee vain "ota kontakti"), tarvitaan jotain muutakin. Luoksetuloa harjoitellaan meillä tätä (linkki) tapaa mukaillen. Tänään ehdollistin Humun jotenkuten vihellykseen, siitä voidaan jatkaa. Pitää kyllä vaihtaa mehevämpiin palkkoihin kun omiin nappuloihin, muuten luoksetulo jää löysäksi löntystelyksi.
Humu jää tänään ensimmäistä kertaa työpäivän ajaksi yksin. Se on kyllä majaillut oikein mallikkaasti yksin kotona tähän asti kun ollaan harjoiteltu, mutta nyt aika on kaksinkertainen verrattuna harjoiteltuun. Toivottavasti ei iske riehumisvaihde päälle herätessä.
En naksutellut eilen ollenkaan, mutta tänään aloitin arkiluoksetulon harjoittelun. Tähän asti ollaan houkuteltu pentua luo sen nimellä ja kyykkyyn menemällä (eli oikeastaan harjoiteltu enemmän nimeä ja sitä, että ihmisen luo tuleminen ylipäätään on kivaa). Toki pyritään siihen, että pentu seuraisi muutenkin mukana ja turhaa huhuilua yritetään välttää. Nimi ja/tai kyykkiminen toimii vielä ihan hyvin, mutta koska nimi tulee kärsimään inflaatiosta varsin nopeasti (ja riittääkin, että se merkitsee vain "ota kontakti"), tarvitaan jotain muutakin. Luoksetuloa harjoitellaan meillä tätä (linkki) tapaa mukaillen. Tänään ehdollistin Humun jotenkuten vihellykseen, siitä voidaan jatkaa. Pitää kyllä vaihtaa mehevämpiin palkkoihin kun omiin nappuloihin, muuten luoksetulo jää löysäksi löntystelyksi.
Humu jää tänään ensimmäistä kertaa työpäivän ajaksi yksin. Se on kyllä majaillut oikein mallikkaasti yksin kotona tähän asti kun ollaan harjoiteltu, mutta nyt aika on kaksinkertainen verrattuna harjoiteltuun. Toivottavasti ei iske riehumisvaihde päälle herätessä.
Naksuttelua ja ihana ankka
Kosketuskeppi ei jostain syystä ole Humusta niin hauska juttu kuin kosketusalusta. Keppi joutuukin nyt hetkeksi hyllylle, josko tauko toisi mukanaan intoa. Sen sijaan ruvetaan varmaan harjoittelemaan jotain uutta, täytyy vain miettiä mitä. Kosketusalusta sen sijaan onkin aivan ihana asia, ja viime treenissä (2x5) Humu jo ymmärsikin, ettei tarvitse läimiä sikinsokin joka tassulla, vaan yksi tassu riittää. Ja toinen oli ihan innoissaan... oijoi.
Humu on osoittanut pitävänsä tavaroiden kanniskelusta. Sitä ei ole toruttu oikeastaan missään vaiheessa minkään ottamisesta suuhun, eikä siltä ole otettu mitään pois väkisin. Päinvastoin, olen kehunut aina kun koira liikkuu minua kohti joku esine suussaan. Jos suusta on löytynyt jotain kiellettyä, se on vaihdettu sallittuun ja oikeastaan kaikki pikku tikut ja tupakantumpit onkin pudonnut suusta itsekseen, kun onkin ollut hauskempaa vaan tulla luokse rapsutettavaksi. Tästä on seurannut se, että vaikka Humu ei revi hihnaa, siitä olisi ihanaa kantaa sitä suussaan. Matka pysähtyy aina kun hihna menee suuhun, mutta silti se jaksaa yrittää. Eilen päätin vaihtaa hihnan leluun ja annoin kannettavaksi täytteettömän ankkapehmon. Pieni koira kantoi sitä suussaan huolellisesti metsästä kotiin asti, eli varmaan ainakin 300 metriä! Humu tuli myös luokse ankka suussaan ja oikeastaan käveli suurimman osan aikaa aivan vieressä, tietenkin hyvin polleana, sillä Hänellä oli Tehtävä. Täytyy sanoa, että mun sydän suli täysin. Myytiinköhän meille sittenkin noutaja? Vai pingviini? (ks. kuva... metsälenkin jälkeen väsyttää)
Humu on osoittanut pitävänsä tavaroiden kanniskelusta. Sitä ei ole toruttu oikeastaan missään vaiheessa minkään ottamisesta suuhun, eikä siltä ole otettu mitään pois väkisin. Päinvastoin, olen kehunut aina kun koira liikkuu minua kohti joku esine suussaan. Jos suusta on löytynyt jotain kiellettyä, se on vaihdettu sallittuun ja oikeastaan kaikki pikku tikut ja tupakantumpit onkin pudonnut suusta itsekseen, kun onkin ollut hauskempaa vaan tulla luokse rapsutettavaksi. Tästä on seurannut se, että vaikka Humu ei revi hihnaa, siitä olisi ihanaa kantaa sitä suussaan. Matka pysähtyy aina kun hihna menee suuhun, mutta silti se jaksaa yrittää. Eilen päätin vaihtaa hihnan leluun ja annoin kannettavaksi täytteettömän ankkapehmon. Pieni koira kantoi sitä suussaan huolellisesti metsästä kotiin asti, eli varmaan ainakin 300 metriä! Humu tuli myös luokse ankka suussaan ja oikeastaan käveli suurimman osan aikaa aivan vieressä, tietenkin hyvin polleana, sillä Hänellä oli Tehtävä. Täytyy sanoa, että mun sydän suli täysin. Myytiinköhän meille sittenkin noutaja? Vai pingviini? (ks. kuva... metsälenkin jälkeen väsyttää)
Anna ruokaa! Mennään metsään!
Noniin, paljastipa porokoira oikean luontonsa. Yksi rauhallisempi päivä selkeillä ruoka-ajoilla ja ilman ruuan tuputtamista niiden välissä ja meillä on sopivan ahne pentu. Humu saa nyt ruokaa aikaisin aamulla, iltapäivällä suunnilleen "työpäivän jälkeen" ja illalla vähän ennen nukkumaanmenoa. Ennen ruoka-aikoja naksutellaan, ei muulloin. Ulkonakin namipalkkaa käytetään vain kun pentu on nälkäinen. Ja hyvin toimii (ainakin toistaiseksi)! Ruoka maistuu ja omat nappulat kelpaavat myös treeninameiksi. Ruoka maistuu jopa niin hyvin, että sen antajaa saatetaan yrittää komentaa haukkumalla. Tästä seuraa ruuanantajan katoaminen olohuoneeseen ja pentukin alkaa (toivottavasti) tajuta, että ruokailu alkaa hiljaisuudesta.
Naksuttelu aloitettiin kosketuskohteilla ja otin suoraan käyttöön sekä alustan että kosketuskepin, jotta Humu pääsee heti harjoittelemaan erilaisten variaatioiden tarjoamista. Kosketusalustan kanssa ollaan treenattu nyt kolme sessiota, joissa jokaisessa kaksi 5-6 naksun sarjaa (sarjoja voisi lyhentää ja ehkä tehdä kolmella sarjalla, mutta en ole malttanut). Tällä hetkellä tilanne on se, että Humu hyökkää alustalle ja tempoo sitä kahdella tassulla... Intoa ainakin siis löytyy. Tavoite on saada aikaan yhden tassun kosketus, mutta kiire ei sinänsä ole (ja alusta vaihtunee myös) sillä nyt on pääasia, että Humu on selvästi tajunnut idean. Kosketuskepin kanssa ollaan otettu yksi kahden sarjan ja yksi kolmen sarjan sessio (5 naksua per) ja Humu jo tökkää sitä nenällä vaikka keppi vaihtaisi paikkaa. Tarjosi nenällä tökkäystä oikeastaan ensimmäiseksi ja tajusi heti, että juuri sitä haettiin. Hieno pentu.
Ollaan tehty nyt Humun ensimmäiset metsälenkit. Siellä on KIVAA! Asutaan metsän vieressä, joten hurja metsälenkki tarkoittaa kaikkine ihmettelyineen ja poukkoiluineen noin 25 minuuttia ulkoilua. Vaikuttaa juuri hyvältä määrältä Humulle, sillä se spurttailee kotiovelle asti mutta rauhoittuu nukkumaan heti sisällä. Humu ulkoilee 10 metrin liinassa, remmikävelyä ei vielä harjoitella. Pentu seuraa hienosti mukana, mutta pystyy liinan ansiosta säätelemään itse reittiään ja tahtiaan. Metsässä Humu on tosin irti, sillä muuten oltaisiin jatkuvasti tuhannella solmulla kantojen ja puunrunkojen kanssa. Suurin haaste ulkoilussa on tällä hetkellä pätkä hiekkatietä, jota pitkin metsään mennään. Siinä kulkee vilkkaasti koiria ja on todella vaikeaa löytää reunoilta joku soppi, jossa pääsisi väistämään koirakon tarpeeksi kaukaa ja välttäisi tempomisen kohti koiraa (molemmilla puolilla hiekkatietä on golf-kenttä, joten tilaa väistää on vähän). Onneksi tähän mennessä vastaantulevat omistajat ovat pitäneet oman koiransa kauempana, eikä Humu ole siten saanut palkkiota pyrkiessään koirien luo. Ollaan saatu myös monta hienoa ohitusta pidemmällä etäisyydellä, joissa Humu on huomannut koiran, mutta kutsusta lähtenyt välittömästi taas jatkamaan matkaa.
Naksuttelu aloitettiin kosketuskohteilla ja otin suoraan käyttöön sekä alustan että kosketuskepin, jotta Humu pääsee heti harjoittelemaan erilaisten variaatioiden tarjoamista. Kosketusalustan kanssa ollaan treenattu nyt kolme sessiota, joissa jokaisessa kaksi 5-6 naksun sarjaa (sarjoja voisi lyhentää ja ehkä tehdä kolmella sarjalla, mutta en ole malttanut). Tällä hetkellä tilanne on se, että Humu hyökkää alustalle ja tempoo sitä kahdella tassulla... Intoa ainakin siis löytyy. Tavoite on saada aikaan yhden tassun kosketus, mutta kiire ei sinänsä ole (ja alusta vaihtunee myös) sillä nyt on pääasia, että Humu on selvästi tajunnut idean. Kosketuskepin kanssa ollaan otettu yksi kahden sarjan ja yksi kolmen sarjan sessio (5 naksua per) ja Humu jo tökkää sitä nenällä vaikka keppi vaihtaisi paikkaa. Tarjosi nenällä tökkäystä oikeastaan ensimmäiseksi ja tajusi heti, että juuri sitä haettiin. Hieno pentu.
Ollaan tehty nyt Humun ensimmäiset metsälenkit. Siellä on KIVAA! Asutaan metsän vieressä, joten hurja metsälenkki tarkoittaa kaikkine ihmettelyineen ja poukkoiluineen noin 25 minuuttia ulkoilua. Vaikuttaa juuri hyvältä määrältä Humulle, sillä se spurttailee kotiovelle asti mutta rauhoittuu nukkumaan heti sisällä. Humu ulkoilee 10 metrin liinassa, remmikävelyä ei vielä harjoitella. Pentu seuraa hienosti mukana, mutta pystyy liinan ansiosta säätelemään itse reittiään ja tahtiaan. Metsässä Humu on tosin irti, sillä muuten oltaisiin jatkuvasti tuhannella solmulla kantojen ja puunrunkojen kanssa. Suurin haaste ulkoilussa on tällä hetkellä pätkä hiekkatietä, jota pitkin metsään mennään. Siinä kulkee vilkkaasti koiria ja on todella vaikeaa löytää reunoilta joku soppi, jossa pääsisi väistämään koirakon tarpeeksi kaukaa ja välttäisi tempomisen kohti koiraa (molemmilla puolilla hiekkatietä on golf-kenttä, joten tilaa väistää on vähän). Onneksi tähän mennessä vastaantulevat omistajat ovat pitäneet oman koiransa kauempana, eikä Humu ole siten saanut palkkiota pyrkiessään koirien luo. Ollaan saatu myös monta hienoa ohitusta pidemmällä etäisyydellä, joissa Humu on huomannut koiran, mutta kutsusta lähtenyt välittömästi taas jatkamaan matkaa.
Huimaa kehitystä
Pari päivää on vierähtänyt tuota otusta ihmetellessä. Se on kyllä miljoona kertaa tasapainoisempi kahdeksanviikkoinen kuin mitä olisin odottanut mutta eipä ole kotona koskaan toista pentua pyörinyt, eli vertailukohtaa ei löydy. Kiirettä on pitänyt, kun ollaan autoiltu, käyty leikkimässä tuttujen koirien kanssa ja jopa ihmetelty hevosia ja tallielämää (ja syöty hevonkakkaa... eihän sen estäminen sitten onnistunut, tietenkään). Ollaan myös kyläilty kavereiden luona ja täällä kotona pentu on nähnyt jo liudan uusia naamoja. Tänään onkin tarkoitus ottaa vähän rauhallisemmin, ettei mene ylikuormituksen puolelle. Humu on kuitenkin tähän asti pystynyt nukkumaan ja rauhoittumaan missä vaan ja kenen seurassa tahansa ja kaikki uudet tilanteet on otettu vastaan hieman kummastuneella olankohautuksella ja jatkettu matkaa.
Menoa ja meininkiä on siis riittänyt ja vaikka Humu osaa ottaa todella lungisti, niin varmasti viime päivät ovat olleet stressaavia. Humulla on komea pentupömppis eli nirso sen ei pitäisi olla. Kuitenkaan se ei ole meillä osoittanut mitään merkittävää ahneutta ja on syönyt vähemmän kuin olisin toivonut. Toisaalta, tässäkään kohtaa vertailukappaletta ei löydy ja ensikertalaisena on vaikea arvioida kuinka paljon on pienelle pennulle riittävästi. Silti en tietenkään halua, että pentu ei malta syödä tarpeeksi liian innokkaan sosiaalistamisen takia...lepopäiviäkin tarvitaan.
Ehdollistaminen naksuttimeen on aloitettu, mutta keskittymiskyky ja se todellinen ahneus (ja kouluttajan taidot...) on vielä tässä vaiheessa nolla, joten varsinaista taitojen opettelua tehdään vielä muilla keinoin. Humu on itseasiassa todella perso kehuille ja rapsutuksille ja niiden voimalla kulkee hienosti mukana ulkona ja on jo alkanut hoksaamaan, että vessakin sijaitsee siellä.
Humu vaikuttaa varsin pikkuvanhalta tyypiltä. Jalka on jo noussut kerran ja tänään peti sai osakseen hieman "aikuisten koirien rakkautta". Ja vaikka muuten otetaan lungisti niin yö on hiiiiirveän pitkä ja tylsä juttu, jolloin ihmiset vaan nukkuu. Silloin pitää viihdyttää itse itseään esimerkiksi maistelemalla seinää. Murrosikää odotellessa...
Menoa ja meininkiä on siis riittänyt ja vaikka Humu osaa ottaa todella lungisti, niin varmasti viime päivät ovat olleet stressaavia. Humulla on komea pentupömppis eli nirso sen ei pitäisi olla. Kuitenkaan se ei ole meillä osoittanut mitään merkittävää ahneutta ja on syönyt vähemmän kuin olisin toivonut. Toisaalta, tässäkään kohtaa vertailukappaletta ei löydy ja ensikertalaisena on vaikea arvioida kuinka paljon on pienelle pennulle riittävästi. Silti en tietenkään halua, että pentu ei malta syödä tarpeeksi liian innokkaan sosiaalistamisen takia...lepopäiviäkin tarvitaan.
Ehdollistaminen naksuttimeen on aloitettu, mutta keskittymiskyky ja se todellinen ahneus (ja kouluttajan taidot...) on vielä tässä vaiheessa nolla, joten varsinaista taitojen opettelua tehdään vielä muilla keinoin. Humu on itseasiassa todella perso kehuille ja rapsutuksille ja niiden voimalla kulkee hienosti mukana ulkona ja on jo alkanut hoksaamaan, että vessakin sijaitsee siellä.
Humu vaikuttaa varsin pikkuvanhalta tyypiltä. Jalka on jo noussut kerran ja tänään peti sai osakseen hieman "aikuisten koirien rakkautta". Ja vaikka muuten otetaan lungisti niin yö on hiiiiirveän pitkä ja tylsä juttu, jolloin ihmiset vaan nukkuu. Silloin pitää viihdyttää itse itseään esimerkiksi maistelemalla seinää. Murrosikää odotellessa...
Ensimmäinen
Humu matkusti eilen kasvattajansa Marjan kanssa Rovaniemeltä Helsinkiin. Saatiin siis kotiinkuljetus :) Pentu oli kuulemma ollut kovin reipas junamatkaaja. Kotipihassakin se vaikutti varsin rohkealta ja tallusteli häntä pystyssä pihapiiriä ristiin rastiin uuden ihmislaumansa perässä. Ainut matkan ikävä puoli taisi olla autokyydin aikana ilmennyt pahoinvointi... tiedossa siis paljon totutusta autoiluun.
Ensimmäinen yö sujui mallikkaasti. Humu ei pääse makuuhuoneeseen, mutta koiraportin takaa sillä oli näköyhteys meihin. Mielestäni ratkaisu on hyvä, sillä samalla öisin tulee harjoiteltua "yksinoloa" pennun olematta kuitenkaan yksin. Jonkun verran ilmeni pientä itkeskelyä ja portin rymistelyä, mutta koska vastakaikua ei tullut, nukkuminenkin näytti onnistuvan. Parit pissat toki löytyi aamulla, mutta nekin hienosti sanomalehdiltä. Suurin osa tuleekin jo tässä vaiheessa ulos :) (koputtaa puuta..)
Ulkona ollaan liikuttu vain lähiympäristössä, ihmetelty lapsia, autoja ja polkupyöriä ja harjoiteltu ihmisen perässä kulkemista. Kuljeskelen hitaaseen tahtiin, mutta vältän seisoskelua, ellei tarkoituksena ole nimenomaan ihmetellä jotain (kuten ohiajavia autoja) namia mutustaen. Vaihtelen suuntaani, jotta pentu ei voi ennakoida, vaan joutuu tarkkailemaan missä oma lauma menee. Humu ihmettelee monia uusia asioita, mutta kerran todettuaan kohteet vaarattomiksi ei säpsähdä enää toisella kerralla. Autoiluakin kokeiltiin uudestaan ja tällä kertaa selvittiin ilman oksennuksia. Ininää kuului takapenkiltä (Humu matkustaa valjaat kiinnitettynä turvavöihin), mutta myös selvää rauhoittumisen yritystä oli ilmassa.
Kotona Humu rauhoittuukin hienosti. Ei pitäisi tietenkään vetää johtopäätöksiä vielä näin pienestä pennusta, pakostihan tällainen natiainen nukkuu paljon... mutta olen kyllä silti todella onnellinen sen tavasta kutsua nukkumatti kylään heti kun itse istun sohvalle ja kiinnitän oman huomioni muualle. Toivottavasti tällainen lungius säilyy :)
Ensimmäinen yö sujui mallikkaasti. Humu ei pääse makuuhuoneeseen, mutta koiraportin takaa sillä oli näköyhteys meihin. Mielestäni ratkaisu on hyvä, sillä samalla öisin tulee harjoiteltua "yksinoloa" pennun olematta kuitenkaan yksin. Jonkun verran ilmeni pientä itkeskelyä ja portin rymistelyä, mutta koska vastakaikua ei tullut, nukkuminenkin näytti onnistuvan. Parit pissat toki löytyi aamulla, mutta nekin hienosti sanomalehdiltä. Suurin osa tuleekin jo tässä vaiheessa ulos :) (koputtaa puuta..)
Ulkona ollaan liikuttu vain lähiympäristössä, ihmetelty lapsia, autoja ja polkupyöriä ja harjoiteltu ihmisen perässä kulkemista. Kuljeskelen hitaaseen tahtiin, mutta vältän seisoskelua, ellei tarkoituksena ole nimenomaan ihmetellä jotain (kuten ohiajavia autoja) namia mutustaen. Vaihtelen suuntaani, jotta pentu ei voi ennakoida, vaan joutuu tarkkailemaan missä oma lauma menee. Humu ihmettelee monia uusia asioita, mutta kerran todettuaan kohteet vaarattomiksi ei säpsähdä enää toisella kerralla. Autoiluakin kokeiltiin uudestaan ja tällä kertaa selvittiin ilman oksennuksia. Ininää kuului takapenkiltä (Humu matkustaa valjaat kiinnitettynä turvavöihin), mutta myös selvää rauhoittumisen yritystä oli ilmassa.
Kotona Humu rauhoittuukin hienosti. Ei pitäisi tietenkään vetää johtopäätöksiä vielä näin pienestä pennusta, pakostihan tällainen natiainen nukkuu paljon... mutta olen kyllä silti todella onnellinen sen tavasta kutsua nukkumatti kylään heti kun itse istun sohvalle ja kiinnitän oman huomioni muualle. Toivottavasti tällainen lungius säilyy :)
Subscribe to:
Posts (Atom)