Anna ruokaa! Mennään metsään!

Noniin, paljastipa porokoira oikean luontonsa. Yksi rauhallisempi päivä selkeillä ruoka-ajoilla ja ilman ruuan tuputtamista niiden välissä ja meillä on sopivan ahne pentu. Humu saa nyt ruokaa aikaisin aamulla, iltapäivällä suunnilleen "työpäivän jälkeen" ja illalla vähän ennen nukkumaanmenoa. Ennen ruoka-aikoja naksutellaan, ei muulloin. Ulkonakin namipalkkaa käytetään vain kun pentu on nälkäinen. Ja hyvin toimii (ainakin toistaiseksi)! Ruoka maistuu ja omat nappulat kelpaavat myös treeninameiksi. Ruoka maistuu jopa niin hyvin, että sen antajaa saatetaan yrittää komentaa haukkumalla. Tästä seuraa ruuanantajan katoaminen olohuoneeseen ja pentukin alkaa (toivottavasti) tajuta, että ruokailu alkaa hiljaisuudesta.

Naksuttelu aloitettiin kosketuskohteilla ja otin suoraan käyttöön sekä alustan että kosketuskepin, jotta Humu pääsee heti harjoittelemaan erilaisten variaatioiden tarjoamista. Kosketusalustan kanssa ollaan treenattu nyt kolme sessiota, joissa jokaisessa kaksi 5-6 naksun sarjaa (sarjoja voisi lyhentää ja ehkä tehdä kolmella sarjalla, mutta en ole malttanut). Tällä hetkellä tilanne on se, että Humu hyökkää alustalle ja tempoo sitä kahdella tassulla... Intoa ainakin siis löytyy. Tavoite on saada aikaan yhden tassun kosketus, mutta kiire ei sinänsä ole (ja alusta vaihtunee myös) sillä nyt on pääasia, että Humu on selvästi tajunnut idean. Kosketuskepin kanssa ollaan otettu yksi kahden sarjan ja yksi kolmen sarjan sessio (5 naksua per) ja Humu jo tökkää sitä nenällä vaikka keppi vaihtaisi paikkaa. Tarjosi nenällä tökkäystä oikeastaan ensimmäiseksi ja tajusi heti, että juuri sitä haettiin. Hieno pentu.

Ollaan tehty nyt Humun ensimmäiset metsälenkit. Siellä on KIVAA!  Asutaan metsän vieressä, joten hurja metsälenkki tarkoittaa kaikkine ihmettelyineen ja poukkoiluineen noin 25 minuuttia ulkoilua. Vaikuttaa juuri hyvältä määrältä Humulle, sillä se spurttailee kotiovelle asti mutta rauhoittuu nukkumaan heti sisällä. Humu ulkoilee 10 metrin liinassa, remmikävelyä ei vielä harjoitella. Pentu seuraa hienosti mukana, mutta pystyy liinan ansiosta säätelemään itse reittiään ja tahtiaan. Metsässä Humu on tosin irti, sillä muuten oltaisiin jatkuvasti tuhannella solmulla kantojen ja puunrunkojen kanssa. Suurin haaste ulkoilussa on tällä hetkellä pätkä hiekkatietä, jota pitkin metsään mennään. Siinä kulkee vilkkaasti koiria ja on todella vaikeaa löytää reunoilta joku soppi, jossa pääsisi väistämään koirakon tarpeeksi kaukaa ja välttäisi tempomisen kohti koiraa (molemmilla puolilla hiekkatietä on golf-kenttä, joten tilaa väistää on vähän). Onneksi tähän mennessä vastaantulevat omistajat ovat pitäneet oman koiransa kauempana, eikä Humu ole siten saanut palkkiota pyrkiessään koirien luo. Ollaan saatu myös monta hienoa ohitusta pidemmällä etäisyydellä, joissa Humu on huomannut koiran, mutta kutsusta lähtenyt välittömästi taas jatkamaan matkaa.