Naksuttelua ja ihana ankka

Kosketuskeppi ei jostain syystä ole Humusta niin hauska juttu kuin kosketusalusta. Keppi joutuukin nyt hetkeksi hyllylle, josko tauko toisi mukanaan intoa. Sen sijaan ruvetaan varmaan harjoittelemaan jotain uutta, täytyy vain miettiä mitä. Kosketusalusta sen sijaan onkin aivan ihana asia, ja viime treenissä (2x5) Humu jo ymmärsikin, ettei tarvitse läimiä sikinsokin joka tassulla, vaan yksi tassu riittää. Ja toinen oli ihan innoissaan... oijoi.

 

Humu on osoittanut pitävänsä tavaroiden kanniskelusta. Sitä ei ole toruttu oikeastaan missään vaiheessa minkään ottamisesta suuhun, eikä siltä ole otettu mitään pois väkisin. Päinvastoin, olen kehunut aina kun koira liikkuu minua kohti joku esine suussaan. Jos suusta on löytynyt jotain kiellettyä, se on vaihdettu sallittuun ja oikeastaan kaikki pikku tikut ja tupakantumpit onkin pudonnut suusta itsekseen, kun onkin ollut hauskempaa vaan tulla luokse rapsutettavaksi. Tästä on seurannut se, että vaikka Humu ei revi hihnaa, siitä olisi ihanaa kantaa sitä suussaan. Matka pysähtyy aina kun hihna menee suuhun, mutta silti se jaksaa yrittää. Eilen päätin vaihtaa hihnan leluun ja annoin kannettavaksi täytteettömän ankkapehmon. Pieni koira kantoi sitä suussaan huolellisesti metsästä kotiin asti, eli varmaan ainakin 300 metriä! Humu tuli myös luokse ankka suussaan ja oikeastaan käveli suurimman osan aikaa aivan vieressä, tietenkin hyvin polleana, sillä Hänellä oli Tehtävä. Täytyy sanoa, että mun sydän suli täysin. Myytiinköhän meille sittenkin noutaja? Vai pingviini? (ks. kuva... metsälenkin jälkeen väsyttää)