Humu alkaa näyttää pieniä merkkejä riiviöydestä. Se yrittää komentaa leikkimään haukkumalla ja saattaa lämäyttää hampaat pohkeeseen lenkillä. Kun villikohtaus on päällä, käytetään suosiolla jäähyä, tosin en tiedä onko se enemmän koiran vai omistajan vuoksi... riehuminen ja haukkuminen on nimittäin paljon helpompi kestää zen-mielentilassa jos on eri huoneessa. Metsässä kuljeskelu väsyttää ja rauhoittaa hyvin, ja naksuttelukin ohjaa innon oikeisiin asioihin. Toisaalta en vielä pidä naksuttelusessioita kovin pitkinä, joten eivät ne pentua erityisemmin uuvuta. Kokoajan yritän kuitenkin vaikeuttaa niin, että päätä joutuisi käyttämään vähän enemmänkin.
Riiviöyttä on ehkä lisännyt mm. se, että viime viikolla käytiin moikkaamassa siskon lapsia ja Humu sai aikatavalla vahvisteita riehumisestaan, kun 2-vuotias juoksi ympärillä, ja sitä oli tietenkin kiva yrittää jahdata ja purra mm. nenästä... Lasten kanssa olemista on kyllä vaikeaa opetella, kun pennun kontrolloiminen jo itsessään on haasteellista, mutta sitten kun pitäisi kontrolloida sekä lapsia että koiria niin soppa on jo aikamoinen. Ollaan vierailun jälkeen ulkona tervehditty joitain vieraitakin pieniä lapsia, ja homma sujuu onneksi joka kerta paremmin.
Ollaan siirrytty harjoittelemaan kosketuskohteita myös uusiin ympäristöihin, kuten "mummolaan" ja ulos. Keskittyminen pelaa ihan kiitettävästi myös pienessä häiriössä ja vieraassa paikassa. Lisäksi olen alkanut hyvin epämääräisesti opettamaan seuraamista ja perusasentoa. Olin ajatellut säästää sen myöhemmäksi, mutta koska Humu on lenkeillä ajautunut välillä ihan vahingossa vasemman jalan viereen, en voinut vastustaa kiusausta. Epämääräinen opettaminen siis tarkoittaa sitä, että ihanan ankan/namia/kehuja/muuta käsillä olevaa saa kun tulee kävelemään vasemman jalan viereen ja tapittaa silmiin. Naksutin olisi hyvä juttu näissä tilanteissa, mutta en ole vielä tottunut kävelemään se kädessä, joten mennään tällä "sinne päin"-ajoituksella. Ihan pieleen ei ole mennyt, sillä seuraamista tarjotaan yhä useammin. Usein paikka on vain liian takana, eli siitä päästään jatkamaan (olen jo nyt palkannut aina vähän turhankin edestä, jotta paikka siirtyisi enemmän eteen). Sisällä olen nyt pariin kertaan naksuttanut oikeasta paikasta ja syöttänyt namit ohjaten samalla pennun istumaan: ja päässyt lopulta naksuttamaan perusasennosta. Eli ei nyt ihan maailman tieteellisintä, mutta hyvä juttu on, että Humu tuntuu tajunneen mun vasemman jalan olevan jotenkin hyvä juttu. Ja istumistakin se tarjoaa pysähtyessä usein muutenkin, eli katsellaan nyt miten soppa lähtee syntymään...
Tänään löytyi ensimmäinen punkki. Nyhräsin sitä irti 20 minuuttia ja ei onnistunut. Humu oli yllättävän ymmärtäväinen, vaikka lopuksi jo ketutti koko homma sitäkin, ihokin kun tietty ärtyi kun sohrin raudalla. En ostanut pihtejä vaan "tosi hyvän" punkkiraudan: ei toimi, ainakaan mun taidoilla. Toimii varmaan sitten, kun punkki on roikkunut kiinni päiviä ja on iso ja läski, mutta pientä punkkia en saanut kiinni raudan loveen millään. Iskin ulkoloishäädön siis lapoihin (tai niskaan, koira makasi kun laitoin ja nahka oli vähän eri kohdassa...) ja odotellaan jos pirulainen vaan kuolisi ja tippuisi pois. Tai sitten kokeillaan illalla uudestaan.
Humulla onkin ollut aikamoista käsittelyyn totuttelua, sillä eilen se päätti kellahtaa kyljelleen omaan pissalammikkoonsa tervehtiessään kotiintulijaa ja joutui pesulle. Korvistakin on löytynyt töhnää (ei onneksi näytä kutisevan), joten niitäkin nyt putsaillaan ja jos se ei auta, aloitetaan korvapunkkikuuri. Kynsiäkin on leikattu keskimäärin puolen tassun päivävauhdilla ja nyt sitten revitään punkkeja ja tungetaan koiraan loishäätöjä. Matolääkekin pitäisi nimittäin antaa viikonloppuna ja opetella hampaiden harjausta. Eipä tuota näytä juuri haittaavan, pölö mikä pölö.
No comments:
Post a Comment