Uintia, koirakavereita, kiljumista ja vähän treeniä

[Tähän tekstiin on nyt oksennettu koko viime viikko... kukapa sitä nyt jaksaisi a) keskittyä olennaiseen tai b) jakaa eri asiat eri postauksiin]

Viime viikolla treenien aiheena oli hyppy. Ei olla harjoiteltu moista kummajaista ollenkaan, joten menestys ei ollut kovin kehuttavaa - tai siis oli alkuun, kunnes aloin ahnehtimaan. Tyhmä minä. Humu siis tajusi idean suunnilleen heti, ja siitä innostuneena otin kohteen hypyn toiselta puolelta pois muutaman toiston jälkeen. Humu hyppäsikin kerran ilman mitään apuja, mutta toista onnistumista ei saatukaan, vaan Humu alkoi haukkumalla komentamaan palkkaa/lisää vihjeitä jo kun sen toi hypylle. Argh, antakaa jostain mulle kärsivällisyyttä ja järkeä opettaa asiat kunnolla sen sijaan, että aina kokeilen "jokohan se osais...?".

Seisominen onnistui viime viikon treeneissä ihan jees, eli vähitellen sekin liike alkaa hahmottua. Viime viikolla satoi ihan kunnolla, joten harjoiteltiin myös vesilätäkköön istumista ja maahanmenoa - sujui yllättävän hyvin, vaikka kyllä Humpasta huomaa, että vesi on vähän ällöä... täytyy vaan tehdä vähän töitä sen eteen, että siitä tuleekin extrakivaa.

Viime viikolla Humppa pääsi myös uudelle tallille mukaan, ja tällä kertaa homma oli aika katastrofi. Heti kun avasin auton oven, niin pieni brasilianterrieri luikahti Humun kanssa takapenkille ja siitä se sitten lähti - Humu ei rauhoittunut koko aikana (paitsi onneksi sentään siellä autossa, jos sen jätti sinne odottelemaan). Se käyttäytyi kyllä ihan nätisti koirien kanssa (ei edes haukkunut tarhassa oleville ja mökääville ajokoirille), mutta oli niin kiihkoissaan, että kiskoi kokoajan joka suuntaan: ihminen, hevonen, sorsa, koira, ihminen, mutapaakku, hevonen, lantakasa... jne. Kiskomisen lisäksi se haukkui/kiljui hevosille ja piippasi silloin kun oli tylsää (en ole vielä tätä ennen kuullut sen vinkuvan niin paljon, toivotaan, ettei ota tavaksi). Seuraavana aamuna käytiin sitten Tuomarinkylässä "palauttelevalla kävelyllä" eli kokeiltiin, josko saataisiin vähän parempi tallikokemus heti perään. Se sujuikin paljon paremmin, ja Humu käyttäytyi ihan järjellisesti. Samaan reissuun yhdistettiin myös koirapuiston edessä rauhoittumisen harjoittelua (saatiin pitkiä katseita koirapuistoilijoilta kun selitin, ettei olla tulossa sisälle, vaan treenataan vaan rauhassaoloa ulkopuolella - eikö kukaan muu muka hyödynnä itsestäänselvää koirahäiriöpaikkaa näin? Toki oltaisiin lähdetty jos sisälläolevat koirat olisivat seonneet ulkopuolella odottelijasta, mutta onneksi niin ei käynyt). Sekin onnistui yli odotusten, etenkin kun ottaa huomioon, että kyseessä oli yksi niistä aamuista, jolloin ruoka ei kelvannut lenkillä. Eli onnistuttiin ilman namitusta, ihan vaan sillä, että häsläävä, vetävä tai nimeensä reagoimaton (=tuijottava) Humppa ei saa katsella koiria, vaan joutuu poispäin koirista tai autoon. Ja nimeen reagoinnista oli sitten palkkana esimerkiksi leikkiä ruohotupoilla, sillä se oli parasta mitä oli käsillä... :)

Viikonloppuna Humu koki ahaa-elämyksen uimisen suhteen. Lähdettiin koirakavereiden Onnin ja Pepen kanssa käymään koirauimalassa, jossa meille oli varattu allas puoleksi tunniksi. Alkuun homma meni niinkuin aiemminkin veden äärellä: varpaat kastellaan ilman ongelmaa, mutta siinä vaihessa kun maha alkaa kastua, peruutetaan takaisin ja aletaan haukkua, että "en mä uskalla, ärsyttää, lopettakaa houkuttelu ja hakekaa mulle se lelu sieltä lätäköstä...". Päädyttiin sitten laskemaan Humu muutaman kerran altaaseen sen toisesta päädystä ja kannustamaan "rantautumispäädyssä" - parin toiston jälkeen Humu alkoi keräämään matkalla kelluvia leluja mukaan ja sen jälkeen se uskaltautui jo hieman autettuna itse altaaseen hakemaan leluja. Viimeiset kolme kertaa se lähti lelun perään ihan itsenäisesti, ihan viimeisellä kerralla oikein rynnäten! Eli vesipeikko on ainakin osittain selätetty, meidän pentu ui! Samalla tuli treenattua vapaata oleskelua toisten koirien kanssa ilman, että niiden kimpussa tarvitsee olla jatkuvasti: uiminen oli sen verran jännää, että Humu ei muistanut härkkiä kavereitaan, vaan jakoi jalosti huomiotaan myös meille ihmisille.

Humu ja "sukkapullo" - ihan ykköslelu, joka maksaa limupullon + parittoman sukan: kelluu, lentää, vedättää, raksahtelee!

Humppa pääsi myös kyläilemaan Onnin ja Pepen luo, mikä sujui yllättävän hyvin. Haasteena on kylläkin saada Humu rauhoittumaan - se leikkisi vielä silmät puoliummessa ja valkuaiset vaaleanpunaisina jos vain saisi. Sitten kun mahdollisuus leikkiin julmasti evättiin, se osasi kuitenkin ruveta nukkumaan keskelle kulkuväylää sen enempää stressaamatta. Eli ei pöllömpää, pikkukakaraltahan ei voi odottaakaan, että se itse tajuaisi kun väsyttää.. kai? Ennen vierailua Humu oli jo käynyt tuhlaamassa ylimääräiset energiansa tätinsä kanssa, joka oli pudottanut karvansa ja näytti jo päästäneen Humun ohi koon puolesta... saa nähdä millainen mörskäre tuosta kasvaa.

Täti opettaa veljenpoikaa tavoille

Sunnuntaina päätettiin sitten viikko taas katastrofiin kalareissulla. Note to self: neljä tuntia tylsistymistä ja välissä jonkun verran käppäilyä vieraassa paikassa, jossa liikkuu paljon koiria ja ulkoilijoita ei ole hyvä yhdistelmä, etenkään, jos koira on ruokittu ennen reissua eikä sillä ole tippaakaan kiinnostusta ruokaa kohtaan. Tiivistetysti reissun kulku: Vuf - koira, Vuf - ihminen, Vuf - sorsa, Vuf - tylsää ... hetki rauhoittumista... Veto - lintuja, Veto - lenkkeilijä, Veto - ai, ne menikin tonne ...hetki rauhoittumista... jne. Ihme kyllä, välissä saatiin ihan oikeita ohituksia normaalilla hiekkatiellä hiljaisuudessa ja käveltiin varislauman vieressä löysällä hihnalla, eli sujui kyllä välillä hyvinkin. Mutta ihan hyvä muistutus silti siitä, että vielä ei todellakaan olla siinä vaiheessa, jossa koira vaan "tulee mukana" ilman sen kummempaa panostusta.

Humu 5,5kk: Rotumääritelmän sanoin, "ilme on älykäs".