Kaupunkikävelyä ja remmitreeniä

Käytiin eilen kävelemässä Kalliossa ja istumassa Sinisen Huvilan kahvilassa. Kaupunkikävely sujui ihan kohtalaisesti, yksi ohitus oli supervaikea ja siitä mentiin ohi lähinnä kiskomalla, muuten saatiin aikaiseksi myös inhimillistä käytöstä (tosin pari kertaa piti vähän pysähtyä vetämään henkeä ja rauhoittumaan, kun pennulla ja sitä myöten myös hihnan toisella päällä oli vaarassa keittää yli). Ruoka ei taaskaan oikein maistunut kun jännitti, mutta kun aloin palkkaamaan lelulla päästiin kohtuullisen ruuhkaisistakin kohdista ohi kunnialla. Kahvilassa Humu oli rauhaton mutta hiljainen, joten ihan mukiinmenevää käytöstä pennulta. Alussa pääsin palkkaamaan Humua rauhoittumisesta mutta sitten mielenkiinto ruokaan hävisi taas taivaantuuliin, ja lelu nyt ei ajanut oikein asiaansa rauhoittumisen opettelussa... saatiin kuitenkin jääteet litkittyä, eikä saatu yhtään pahoja katseita, joten tavoitteet saavutettu!

Kahvilan jälkeen käytiin vielä katsomassa pallokentällä jalkapallopelejä. Humu oli jo niin väsynyt, että rauhoittui hienosti, eikä edes juurikaan haikaillut vieraiden ihmisten luo, vaikka pujoteltiin ohi ihan vierestä.

Tänään sitten pidettiin aamupäivätreenit "sukulaisspanielin" kanssa. Harjoiteltiin lähinnä rauhassa oloa toinen koira näköpiirissä ja remmikävelyä toisen koiran lähettyvillä. Treenit sujui hyvin, Humu haukahti muutaman kerran alkuun ja sen jälkeen toinen koira sai aikaan korkeintaan tuijottelua, mutta ei sen kummempaa. Varsin mallikelpoista :)

Tänään lähdetään vielä uudestaan pallokentälle ja samalla ihmettelemään keskustan meininkiä. Saatetaan jopa ajaa ratikalla. Tässä vielä tämänpäiväinen kuva, kyllä se vaan kasvaa ja miehistyy :)

Onnistuneita ohituksia pentukurssilla

Juuri kun ehdin manata pentukurssin suohon niin saatiinkin juuri sellainen tunti mitä oltiin kaivattu. Eilen pentukurssilla aloitettiin hihnakävelyn harjoittelulla siten, että ensin muut koirat olivat paikallaan ja treenasivat rauhassa katsomista ja sitten niin, että toinen koira käveli pitkin poikin hallia samaan aikaan. Sujui todella hyvin, ja vaikka Humu saattoi välillä jäädä katsomaan jotain, se lähti nopeasti mukaan ja kulki suurimman osan ajasta ihan vieressä ja kuulolla. Ei haukkumista tai suurempaa kiskomista, ainoastaan muutama jäätyminen tyyliin "tuolla ois koira... - ainiin, pitikin kävellä".

Hihnakävelyn jälkeen harjoiteltiin ihmisen tervehtimistä, mikä sekin tuli tarpeeseen. Päästin Humun moikkaamaan kouluttajaa luvan kanssa ja sen jälkeen sitä syötettiin jatkuvalla syötöllä, kunhan sen kaikki tassut pysyi maassa. Ensimmäinen kerta oli vähän holtiton ja Humu tavoitteli kerran kyykyssä olleen kouluttajan naamaa, toinen kerta sujui vähän hillitymmin. Moikkaamisessa käytettiin apuna käsikosketusta, mutta mielestäni ihan liian vähän. Kotona ollaan rauhoitettu Humua vieraiden kanssa tökkäyttelemällä käteen useita kertoja ennen itse rapsuttelua, ja se toimii jo kohtalaisen hyvin. Yhdellä tökkäykselläkin (=nenän kaivautumisella käteen jättimäisellä innolla, kun sai luvan moikata) saa toki estettyä sen ensimmäisen hypyn, mutta mielentilaan se ei vielä vaikuta.

Tervehtimisen jälkeen otettiin ihan "virallinen" ohitusharjoitus, eli käveltiin toista koirakkoa vastaan noin 1,5 metrin etäisyydellä, pysähdyttiin (temputettiin koiraa tai muuten varmistettiin, että se on kuulolla) ja jatkettiin matkaa. Humu yllätti täysin ja oli ihan messissä. Ensimmäisessä ohituksessa se hieman kuikuili alkuun taustalla odottavan koiran perään, mutta itse ohituksessa se otti pysähtyessä perusasennon ja oli nohevana kontaktissa. Toisessa ohituksessa Humun nenä venyi vähän ohittavaa koiraa kohti, mutta ilman kiskomista, ja se lähti kivasti taas mukaan kun jatkettiin matkaa. Ja otti välillä kontaktiakin, mutta ei yhtä tiiviisti kuin ekalla kerralla.

Viimeiseksi treenattiin vielä istumista, mutta Humun keskittyminen oli jo nolla ja vatsa täysi ja se olisi mielummin pureskellut treenihallin mattoa. Lelulla sen sai vielä jotenkuten syttymään ja saatiin treenattua ihan vaan istumista käskystä, hieman istumassa pysymistä ja lisäksi istumista käskystä ilman katsekontaktia, esim. katse taivaanrannassa, kylki koiraa kohti jne. Kaikki sujui Humun senhetkiseen keskittymiskykyyn nähden tosi hyvin ja olin yllättynyt, että se vielä ylipäätään suostui tekemään mitään.

Kaikenkaikkiaan onnistuneet treenit (tosin Humulle näköjään hieman liian pitkät ja intensiiviset). Pitäisi kyllä panostaa siihen, että Humu osaisi oikeasti levätä tauoilla, nyt sen joutuu pitämään kontaktissa, ettei se ala haahuilemaan (ja syömään esim. mattoa). Eikä siis ihme, että väsy iskee kun ensin 45 minuuttia koittaa pitää kontaktia. Rauhoittumisviltin harjoittelua siis vaan lisää ja joskus vielä se tulee mukaan treeneihin.

Kurssin jälkeen saatiin vielä kotonakin muutama onnistunut ohitus, tosin isommalla etäisyydellä, mutta silti. Yhdessä hihna ei kiristynyt kertaakaan ja kahdessa muussa kevyt tuntuma hihnassa sai Humun jatkamaan matkaa ja se otti kontaktia heti käännettyään pään pois koiran suunnasta. Lisäksi se luopui linnunraadosta. Tänään aamulenkillä se seurasi ja otti kontaktia hienosti ja teki paikkamakuuta matalassa häiriössä ulkona siten, että pystyin liikkumaan muutamia askelia sinne tänne. Ilmiselvästi nyt on aika siirtyä antamaan kaikki ruoka treenin yhteydessä, sillä jo muutamassa päivässä aamuruuan siirtyminen kokonaan lenkkipoluille on tehnyt ihmeitä.

Aamun keittiötreeneissä jatkettiin noutokapulan kanssa (joka on ottanut vähän takapakkia ja jouduttiin palaamaan askel taaksepäin - jostain syystä Humu ei tykkää pitää kapulasta kiinni kun se on mulla kädessä, varmaan seurausta luopumis- ja irrotustreeneistä) ja perusasentoon houkuttelulla. Vaihdoin tosin namikädellä houkuttelun kosketuskeppiin, ja itseasiassa homma sujui paljon paremmin ja suuremmalla innolla siten, vaikka kosketuskepin seuraamista ei olla edes varsinaisesti treenattu.

Perusvalmiudet: mistäs niitä sais?

Eilen alkoi HSKH:n perusvalmiudet-kurssi. Humu käyttäytyi niin äänekkäästi, että hävetti. Pätkittäin se onnistui keskittymään ja toimi hienosti, mutta suuren osan ajasta se tuijotti muita koiria tai ihmisiä tai agilitykentällä olevia koiria tai nuuski maata tai yritti löytää mitä tahansa muuta tekemistä paitsi kontaktin ottaminen siihen epätoivoiseen tyyppiin joka odotteli hihnan toisessa päässä. Voi arse. Jos kouluttaja koitti tulla lähemmäs katsomaan miten sujuu tai neuvomaan, Humun keskittyminen loppui siihen ja se yritti syöksyä moikkaamaan kouluttajaa. Jossain mun takaraivossa joku pieni päänsisäinen herne vuodatti pari kyyneltä. Ainiin, kurssin kaikki muut pennut oli ihan hiljaa. Pitääkö oikeasti ottaa käyttöön se vesisuihke? Vai riittääkö kun vaan hankkiudutaan koirien sekaan uudestaan ja uudestaan ja niiden kanssa ei vaan pääse leikkimään (paitsi kavereiden kanssa luvalla, kontaktin jälkeen)?

Treeneissä harjoiteltiin kontaktin ottamista, sivulletuloa (houkuttelulla, joka ei tunnu Humun kanssa toimivan yhtään niin hyvin kuin se, että se saisi itse tajuta... tai sitten en vaan osaa. Joka tapauksessa jopa ilman häiriötä houkuttelu vaikuttaa olevan Humun mielestä tylsää), luoksetuloa ja paikkamakuuta. Asiat sujui sillon kun ne sujui ja ei sujunut silloin kun ympäristö alkoi taas kiinnostaa enemmän. Kotiläksynä on nyt treenata paikkamakuuta ja sivulletuloa. Paikkamakuutahan Humu tekeekin jo kotona sen verran häirittynäkin, että voin ottaa muutamia askelia siitä poispäin ja takaisin, kiertää sen sivulle ja jopa käydä sen takana. Täytyy olla tyytyväinen siitä ja jatkaa treeniä. Sivulletulossa taas harmittaa, kun Humu on jo vähän hiffannut takaakiertoa ja nyt kurssilla opetellaan houkuttelemalla toista tapaa, enkä oikein tiedä pitäisikö jatkaa molempien harjoittelua vai miten. Ehkä jatkan molemmilla ja nimeän ne eri tavalla.

Tänään sitten jatkuu treenit Heiluvassa Hännässä. Tällä hetkellä se tuntuu ihan tyhjänpäiväiseltä kurssilta, joka on antanut tosi vähän apuvälineitä Humun kanssa toimimiseen. Toivoin kurssilta koirahäiriötä ja siinä toimimisen opettelua, mutta kurssilla on käytössä loossit ja loppujen lopuksi sitä toisen koiran läsnäolon sietoa tulee harjoiteltua minimaalisesti. Toivoin myös neuvoja Humun motivoimisessa kun muita koiria on lähistöllä, mutta ainoa käyttökelpoinen neuvo on palkita tosi pienistä asioista, jotta Humun motivaatio tehdä mun kanssa syttyy ja säilyy. Kysyin, että mitäs sitten, kun ne namit tai lelu ei kelpaa intopiukeana olevalle koiralle. Vastaus oli, että sepä on sitten vähän vaikeaa. Aha. Joo, niin on. Kun nyhdin lisävinkkejä irti, oli vastaus peittää koiralta näkyvyys toiseen koiraan - kokeilin tätä muutaman päivän ajan ja lähinnä tuntuu, että se tekee hommasta isomman numeron, eikä millään tavalla ainakaan edesauta namien kelpaamista tai sitä että minun kanssani on kivaa.

Piristykseksi treenasin hetken Humun kanssa kotona pieleen menneiden treenien jälkeen. Syötin myös tänä aamuna koko aamuruuan lenkillä treenaten. Humu toimi kuin unelma tutussa ympäristössä ilman läsnäolevia koiria (pyöräilijät oli vielä ihan ok). Se otti kontaktia ja seurasi kohtuullisen pitkiä pätkiä, meni maahan ja lähti metsään vasta vapautuksesta, toi kepin, kulki vetämättä ja oli suloinen ja fiksu pentu. Miten tuon saisi siirrettyä sinne koirien keskuuteen? Ehkä joskus.

Rehatreenailua

Juuri kun olin miettinyt, että pitäisi lelulla koittaa saada lisää intoa Humppaan sivulletuloissa, Humu sopivasti kieltäytyi kelpuuttamasta nameja palkaksi iltapäivälenkillä. Se kuitenkin syttyi liekkeihin lelulla, joten päätin pitää lyhyen mutta remuamisentäyteisen treenihetken läheisellä urheilukentällä.

Otettiin pari luoksetuloa (tuli ihan intopiukeana ja lujaa, lennosta luvan kanssa kiinni leluun), pari istumista (ensimmäinen oli hidas, en käyttänyt käsiapua. Koki ilmeisesti ahaa-elämyksen ja toisella kerralla istui nopeasti pelkästä sanallisesta vihjeestä ja tapitti niin intensiivisesti silmiin, että savu olisi voinut nousta korvista) ja pari sivulletuloa sekä pari tooosi lyhyttä seuraamispätkää ("jee, kohta leikitään!") nopealla ja vauhdikkaalla lelupalkalla ja mittavalla kannustuksella. Tosi hyvä fiilis taisi jäädä molemmille, tällaista sen treenaamisen pitäisi olla aina!

Onnistuneen treenihetken jälkeen saatiin tehtyä vielä yksi kohtuullisen onnistunut ohitus. Ohitettiin iso koira pellon puolelta (siis edelleen välimatkaa ehkä 10 metriä, mutta silti) ja hihna oli löysällä koko ajan. Humu haukahti kerran, mutta hiljeni ja lähti mukaan sanallisella "shht, mennään"-käskyllä ilman hihna-apua. Palkkasin lelulla ja taas taisi jäädä molemmin puolin hyvä mieli.

Luulin, että rehaaminen olisi riittänyt pennun väsyttämiseen tänään, mutta treenaus oli ilmeisesti niin kivaa, että hetken levon jälkeen kotona se halusi lisää. Se tuo nykyään hienosti lelua sekä heitettynä että merkkinä leikinkerjuusta (huomattavasti mukavampi tapa kuin esim. käsien pureminen...), joten sitä voi palkita etenkin sisällä myös lyhyillä heitoilla, mikä on kiva apu vauhdin lisäämisessä. Jatkettiin siis kotona vielä hetki. Aloitettiin ensin noutokapulan kanssa. Totesin, että Humu ei vaan ymmärrä vielä pitämistä, vaan se yrittää pureskella kapulaa ja turhautuu nopeasti jos se ei kelpaa - heitin siis naksun nurkkaan ja leikitin Humua kapulalla, ja vetoleikin seurauksena löytyi oikein vakaa puruote! Paljon kehuja ja kapula tauolle. Otettiin lisäksi seuraamista kävellen ja hitaassa hölkässä (onneksi eteinen ja keittiö muodostaa käytävän) ja perusasentoon tuloa suoraan edestä eli niin kuin sen pitäisikin mennä (palkkasin välillä namilla, välillä lelulla ja intoa tuli kiitettävästi lisää), käden tökkäilyä rauhoittavana treeninä (sujuu kuin rasvattu), ja lopuksi kylkiasentoa (käsimerkki + vihje), jonka jälkeen Humu rauhoittuikin nukkumaan. Kaikenkaikkiaan aivan loistava treenipäivä tänään. Ja hurjaa miten kauan tuo pentu jaksaa. Tottakai pidettiin taukoja, mutta aina noin puolen minuutin jälkeen Humppa tuli lelun kanssa pyytämään lisää. Onneksi osasin pistää stopin hommalle vielä kun sujui hyvin ja näköjään sopivaan aikaan, sillä koira rauhoittui tyytyväisenä nukkumaan kun kävi selväksi, että treenit on nyt treenitty ja leikit leikitty.

Mökkeilyä, kissa ja vähän treeniä

Viikonloppu vietettiin kaverin mökillä, eli taas Humu sai harjoitella uuteen paikkaan kotiutumista ja vieraiden ihmisten, kissan ja koiran kanssa käyttäytymistä. Tällä kertaa homma sujuikin todella hyvin! Tietenkin välillä iski pennulle väsykiukku ja piti haukkua tai hyppiä tai purra tai varastaa kiellettyjä tavaroita, mutta suurimman osan ajasta Humu käyttäytyi tosi kypsästi ja fiksusti. Yksinolokin uudessa mökissä sujui hyvin. Irti ei vaan viitsinyt pentua pitää pihalla hengaillessa, sillä mökkinaapureiden tonttien raja oli varsin lähellä ja pentu lähti hyvin itsenäisesti tutkimaan mitä rajan takaa löytyy... eli ainakaan irtoamisongelmaa ei ole. Metsässähän Humu pysyy hyvin mukana ja lähellä, mutta mitä ilmeisemmin se ei ole tyhmä ja tajuaa, että ihmiset ei katoa siitä pihalta minnekään, vaikka itse kävisikin vähän tutkimassa paikkoja.

Mukana ollut 10-vuotias cockeri oli ihanteellista seuraa Humulle, sillä se ei katsellut riekkumista sekuntiakaan vaan komensi tomerasti pentua pysymään lestissään. Ja pentu totteli. Ah, kyllä siinä hermo lepäsi, kun Humu pystyi rauhoittumaan vaikka toinen koira oli lähistöllä tai jopa aivan vieressä. Kissankin kanssa päästiin tosi hyviin tuloksiin: syöttämällä nakkia naamaan sekä Humulle että kissalle niiden nenät saatiin noin kymmenen sentin etäisyydelle toisistaan ilman kiskomisia tai ääntelyä. Humu meni jopa makaamaan (jotta saisi nenänsä lähemmäs, mutta "hyvässä hengessä" silti). Mahtavaa! Tässä oli ainakin todella onnistunut "rauhallisen katsomisen" oppitunti.

Mökillä käytettiin myös lievä häiriö, eli uusi paikka, koira ja lisäihmiset (kissa ei ollut kovin usein läsnä) hyödyksi ja treenailtiin. Istu-maahan vaihdokset vähän häiriytyivät jossain välissä, mutta sujuivat lopulta oikein hyvin. Lievää ongelmaa maasta istumaan nousussa, tarvitsen todella isoa käsimerkkiä, vaikka luulin jo, että sitä voisi pienentää. Täytyy siis vaan ottaa hattu kouraan ja vahvistaa sanallista käskyä enemmän seiso-istu vaihdoilla, koska niissä Humu ymmärtää merkityksen paremmin ja toisaalta koittaa minimoida epäonnistumiset istumaannousuissa (nyt niitä on käynyt pari liikaa, kun Humu ei olekaan ymmärtänyt mitä ajan takaa vaikka luulin jo että se on hiffannut jujun). Katsotaan sitten, josko päästäisiin häivyttämään käden heiluttelua pikkuhiljaa.

Noutokapulaakin sain Humun pitämään suussa sekunnin. Pito tosin sisältää myös pureskelua ja sitä pitäisi päästä karsimaan. Kotona lisäksi mokasin, kun yritin treenata kapulan pitoa liian kiihtyneen koiran kanssa ja todennäköisesti pahensin pureskeluongelmaa. Koikeillaan taas tänään rauhallisemmissa merkeissä.

Sivulla oloakin päästiin treenaamaan, sujuu ihan kivasti myös pikku häiriössä. Perusasentoon hakeutumista pitää edelleen vahvistaa, ja saada siihen enemmän intoa ja varmuutta - täytyy treenata lelupalkalla. Nyt Humu kuitenkin alkaa hiffata "sivu"-vihjeen merkityksen  ja muutenkin koko seuraamisen juju on perusteiltaan jo jotenkuten hallussa. En tosin tiedä pitäisikö sittenkin koittaa opettaa perusasentoon tulo edestä kierähtäen, sillä saattaisi saada hommaan lisää draivia... nyt takaa kierto on vähän semmoinen "missäköhän kohtaa riittää jos pysähdyn ja painan pyrstön maahan" eikä siinä ole samaa riemua mitä Humun seuraamisessa parhaimmillaan. Mutta kokeillaan lelupalkalla, jos sillä asia korjaantuisi ennen kuin ehtii edes kunnon ongelmaksi. Lelu vosi auttaa myös häiriön sietoon perusasentoon tullessa - se toimii nimittäin kohtalaisesti kotona, mutta on paljon häiriöherkempi kuin itse seuraaminen.

Arjen taitoja ajatellen viikonloppuna treenattiin myös käden tökkäystä, tällä kertaa eri ihmisiä hyväksi käyttäen. Humupoika ymmärsi, että "tök"-sanalla voi koskettaa muidenkin käsiä ja luulen, että tästä tulee meille ihan toimiva tervehdysrituaali tulevaisuudessa. Rauhaviltinkin kanssa harjoiteltiin vähän, mutta Humu tarvitsee tosi tiuhaa namistusta vielä - sitä pitää koittaa harventaa ja muistaa aina vapautus vasta luvalla.

Yhden jäljenkin Humppa sai nuuskutella. Tein namikasoilla, mutta koska hyvät namit oli loppu, Humua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Silti se yhden harhailun jälkeen löysi purkin ja se oli taas superkivaa. Seuraava jälki pitää tehdä paremman pakuisilla kasoilla, tai ehkä jopa jo niin, että laitan namia vain parille ekalle askeleelle ja esim. kolme purkkia.

Saatiin Humun kanssa kaksi treenipaikkaa HSKH:n tokoryhmistä. Nyt sitten ollaan samaan aikaan perusvalmiudet- ja alkeistokokurssilla. Siellä päästäänkin treenaamaan aika paljon suuremmassa häiriössä kuin tähän asti, hurjaa. Katsotaan miten sujuu, vähän jännittää.

Pentukurssin kuulumisia ja muuta pohdintaa

Viime kerralla pentukurssilla harjoiteltiin taas hihnakävelyä ja eläinlääkäriä varten kylkiasentoa ja kiinnipitotilanteessa rauhoittumista. Muuten sujui oikein mukavasti, mutta taas alkuun Humu mekkaloi ja sillä oli vaikeuksia rauhoittua ja keskittyä.

Tällä kertaa aivopierut menivät ohi nopeammin, mutta varsinaista rauhoittumista ei saatu aikaiseksi ollenkaan, vaan jouduin koko ajan keksimään Humulle tekemistä, jotta sain sen unohtamaan vieraat ihmiset ja toisen pennun. Jos lopetin temputtamisen, se yritti lähteä vaeltelemaan. Onneksi juuri tällä kertaa harjoiteltiin rauhaviltin kanssa, ja siinä voisikin olla meille keino jatkoa ajatellen. Humu tajusi idean nopeasti, joten olisi hyvä idea ruveta pitämään rauhavilttiä mukana treeneissä.

Lisäksi tänään harjoiteltiin käden koskettamista, jota yhden sarjan verran ollaan harjoiteltu kotonakin. Liitin siihen jo vihjesanan "tök". Sitäkin pitää muistaa harjoitella, jotta sitä pääsisi käyttämään avuksi ihmisten tervehtimisessä.

Näiden lisäksi harjoiteltiin hetki leikkimistä, mikä sujuikin oikein hyvin, sillä sitä on kotonakin harjoiteltu samoilla säännöillä kuin kurssillakin. Eli luvalla vasta kiinni leluun ja käskystä irrotus.

Temputtamisen positiivisia kääntöpuolia oli tänään mm. se, että istu-maahan vaihdot sujuvat näköjään jo myös häiriössä. Tarvitsen edelleen käsiapua, toivottavasti siitä pääsee joskus eroon. Nyt sitä on jo pystynyt pienentämään kiitettävästi, eli valoa on näkyvissä tunnelin päässä. Mukaan pitäisi tosin lisäksi ottaa myös seiso, jonka harjoittelua tulee yhä laiminlyötyä.

Lisäksi temputin pari kertaa perusasentoa, sekin sujui innokkaasti. Sitäkin pitäisi harjoitella jo käskyn kanssa, sillä eihän tästä hommasta muuten tule mitään. Samaten luoksetuloja tulisi treenata järjestelmällisemmin, huomaan, että niitä tulee harjoiteltua ihan miten sattuu ja vähän sinne päin. Ja se näkyy.

Kotona olen nyt naksutellut muutamia sarjoja noutokapulan suuhun ottamisesta. Pidän kapulaa kädessä ja ensimmäisillä kerroilla naksutin jo kiinnostuksesta kapulaan, sitten hampaan kosketuksesta ja nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että kapulan keskiosan pitää käydä koiran suussa. Olen treenannut yhtä aikaa sekä metallisella että puisella kapulalla, jotta Humu ei oppisi vierastamaan metallia. Ainakin toistaiseksi harjoitus sujuukin yhtä hyvin molemmilla ja Humu selvästi tietää metallikapulan tarkoittavan namia, sillä menee härkkimään sitä myös silloin kun se on lattialla. Nyt täytyisi pidentää kapulan suussapitoaikaa (tai ylipäätään tehdä suussa käyttämisestä suussa pitoa) ja alkaa vähitellen vaatia myös korrektia palautusasentoa. Humu tosin istuu aika usein jo nyt tätä treeniä tehdessä, joten se tuskin on mikään ongelma. Pitää lähinnä kiinnittää humiota omaan asentoon, jotta pystyy vähitellen sitten nousemaan seisomaan.

Kosketuskohdetreeni on vähän jäänyt, siihenkin pitäisi taas muistaa palata (siis muihinkin kohteisiin kuin käteen). Kosketuskeppia en tosin ole vielä onnistunut käyttämään apuna juuri missään, mutta voihan senkin aika tulla. Kosketusalustaa pitäisi kyllä treenata enemmän.

Lappalaiskoirien kesäleiri

Lähdettiin sitten Humun iskän ja veljen omistajan suostuttelun seurauksena lappalaiskoirien kesäleirille. Oli kyllä hieno reissu! Molemmat opittiin uusia juttuja ja oli mukavaa nähdä erilaisia porokoiria omistajineen. Matkustettiin ja yövyttiin Humun tädin ja tämän omistajan kanssa, joten Humu sai myös harjoitusta autoilusta ja asumisesta toisen koiran kanssa. Autossa se rauhoittuikin hienosti, mutta sisällä se piti joko eristää toisesta koirasta tai hyvin päättäväisesti ohjata rauhoittumaan, jotta tätikin sai olla välillä rauhassa. Täti ei nimittäin hennonut juuri komentaa pentua vaan haki apua ihmisistä.

Hakumetsällä

Saavuttiin leirille myöhään sunnuntai-iltana, mutta heti seuraavana aamuna päästiinkin hakumetsälle. En usko, että meidän olisi koskaan tullut omatoimisesti kokeiltua hakua, joten oli tosi hyvä, että siihen oli tilaisuus leirillä. Humu teki toki vasta "sunnuntaikävelyä", eli kulki metsässä pitkässä liinassa ja samalla kouluttaja tarkkaili miten se reagoi piilossa oleviin ihmisiin ja käyttikö se nenäänsä niiden löytämiseen. Kaikki ukot löytyi, mutta viimeisen kohdalla oli pennun ilme jo aika väsynyt (vaikka löytäminen oli tosi kivaa joka kerta!).

Harmi, että Humu oli niin väsynyt, sillä varmasti se olisi oppinut paremmin ja saanut enemmän irti virkeämpänä. Se oli kuitenkin odotellut vieraassa autossa, joka sattui vielä olemaan pakettiauto, ja odottelupaikkana tietenkin häkki. Tilanne oli siis aivan uusi ja pentuparka oli haukkunut hämmennystään vähän väliä ja stressanut. Seurana oli toisessa häkissä Humun isä ja veli, mutta odottelu oli selvästi stressaavaa ja Humu oli ihan tööt kun vihdoin pääsi hommiin.

Vähän harmittaa, kun en kirjoittanut ylös, mitä kouluttaja kehotti Humun kanssa tekemään haun jatkoa ajatellen. Muistelisin, että kotiläksyksi tuli uusia kerran tai pari sunnuntaikävely ja sitten alkaa ottaa näkölähtöjä, joissa koira näkee ukon lähtevän, mutta ei nää enää piiloonmenoa. Aika nopeasti kannattaa kuitenkin näkölähdöistäkin luopua, jotta koira oppii etsimään nenällään. Maalimiesmotivaatiota Humun kohdalla lienee helppo pitää yllä, kunhan sille vaan lässytetään ja sitä pallutetaan tarpeeksi. Olisi kyllä hyvä pikkuhiljaa jaksaa treenata hakua, vaikka siitä tuskin tulee meille koskaan varsinainen harrastus. Humu nimittäin tykkää ihmisistä ja siten ihan "sunnuntaiaktivointina" haku voisi sopia meille hyvin. Hakuporukan löytymisen vaikeus ja treenien vaatima aika ovat lajin huonoja puolia. Enkä kyllä erityisesti tykkää siitäkään, että koirat joutuvat kökkimään autossa tunteja vaikka itse treeni kestää niiden osalta vain parikymmentä minuuttia.

Jälkituhnutusta

Toisena päivänä päästiin jäljelle. Ekan päivän iltana oli tarkoitus artitottistella, mutta valitettavasti kova sademyräkkä aiheutti iltatreenien peruuntumisen. Sen sijaan siis harjoiteltiin keskenämme hihnakävelyä ja leikkimistä. 

Tällä kertaa Humu sai odottaa omassa autossa ja sinne se rauhoittuikin hienosti. Aina kun sen halusi ottaa ulos autosta, vastassa oli vaakatasossa aikaansa viettävä pentu. Ensimmäiseksi Humulle tehtiin pienehkö (ehkä 80cm x 80cm) makkararuutu. Haistettuaan namit Humu lähti ruutuun "saa ottaa" komennolla  ja haisteli ja imuroi ruokaa kitusiinsa kiitettävällä tarmolla.

Toisena tehtävänä oli 40 askeleen namijälki, jonka päässä odotti namipurkki. Aluksi jäljen tajuamisessa kesti hetki, sillä unohdin omaan käteen nameja... mutta sitten kun tajusin laittaa namit taskuun, niin nenä alkoi toimia oikeaan suuntaan ja taas luvalla "saa ottaa" Humu lähti imuroimaan ensimmäisten askelten nameja. Vielä toiseltakin askeleelta Humu keräsi namit, mutta sen jälkeen itse jäljen seuraaminen voitti syömisen. Kerran Humu lähti harhaan jäljeltä, mutta kun ei päässyt kovin pitkälle, palasi oikeaan kohtaan ja rymisteli loppuun asti purkille. Purkki olikin IHANA ja kun sen sisältä oli syöty namit, sitä piti hieman kanniskella. Ihana.

Jälkikouluttajalta saatiin kotiläksyksi tehdä pari jälkeä namikasoilla, sillä selvästi joka askeleella syöminen ei Humua kiinnosta. Seuraavaksi tehdään siis niin, että parilla ekalla askeleella on namia ja sen jälkeen jäljeltä löytyy namikasoja 1-3 metrin välein (ja lopussa taas palkintopurkki). Parin jäljen jälkeen kasat voidaan kuitenkin jättää pois ja korvata ne pelkillä purkeilla, ja nopeasti purkkeihinkin kannattaa liittää kepit tai esineet. Ilmaisutapana esineen tuominen voisi olla Humulle luontaista, tosin siinä on "tositilanteita" ajatellen omat riskinsä - pk-jäljellä se tosin toimisi paremmin kuin hyvin. Täytyy miettiä, mikä olisi paras ratkaisu. 

Yksi seisomiskuvakin saatiin napsaistua. Tästä on varmasti parempiakin versioita muiden kamerassa... Humu ei ollut kovin edustava, sillä tarjosi jatkuvasti istumista. Seisottajana Humun veljen ja isän omistaja.

Nyt viikon ajan Humun paino on junnannut lähes paikoillaan, ja eläinlääkärin vaa-an mukaan painoa oli vain 12,5 kg (17vko). Toivotaan, että paino taas lähtee kunnolla nousuun, vaikka kohtahan se nousu saakin hidastua... mutta ei ihan vielä. Tilastotietoa voi siis seurata Humun kehitys-sivulta.

Tänään taas mennään pentukurssille, saa nähdä miten Humu tällä kertaa keskittyy. Täytyy käydä ostamassa kaupasta ihmiskelpoista possun jauhelihaa, sillä se on tällä hetkellä hittituote. Ainakin nälkä pitäisi illalla olla, sillä nyt aamulla ei oikein ruoka maistunut.

Sukulointia

Alkuviikko oltiin Keski-Suomessa sukuloimassa ja Humu osoittautui erittäin mallikkaaksi reissupennuksi. Se oksensi autossa kerran menomatkalla mutta muuten selvittiin ilman pahoinvointia ja Humu nukkui käytännössä kaikki automatkat. Se rauhoittui autoon hyvin myös yksinään silloin kun oli tarvetta jättää se autoon lepäämään. Välillä se innostui turhan paljon vieraista ihmisistä, mutta pääosin se onnistui myös rauhoittumaan uusissa paikoissa ja uudessa seurassa. Yövyttiin pienessä aitassa hiekkarannalla, ja hiekkaan kuoppien kaivaminen oli Humun mielestä mahtavaa. Ei kai se muutenkaan reissua pahakseen pistänyt, vaikka vähän sitä näytti jo loppureissusta väsyttävän kun koko ajan piti olla menossa.

Samalla kun moikattiin ihmissukulaisia pistäydyttiin myös Jyväskylässä morjestamassa Humun veljeä ja isää (ja niiden omistajaa toki). Humun velikin oli rämäpäinen rasavilli, mutta selvästi eri tavalla kuin Humu. Se ei ollut yhtä raisu ihmisten kanssa, eikä välittänyt niinkään vieraan ihmisen lääppimisestä. Ihan yhtä kovalla innolla se ei myöskään laittanut hanttiin leikkiessä, vaan Humu sai kyllä välillä kurmuuttaa veljeään kunnolla. Humusta lähti myös aikamoista ärinää ensimmäistä kertaa.

 Ennen itse remuamistuokiota treenattiin hetki samalla kun Humun isä Urho oli treenattavana. Humu keskittyi yllättävän hyvin, ja seurasi ja otti perusasentoja nätisti. Jauheliha kelpasi, mutta jostain syystä leikki ei maistunut ollenkaan. Pienen treenin jälkeen Humu yllätti toistamiseen odottelemalla kentän reunalla nätisti ja haukkumatta. Saa nähdä sujuuko yhtä hyvin tänään pentukurssilla...

Kuvia koirapuistosta

Käytiin tänään puistoilemassa. Alunperin sovittiin treffit bulldoggi Jyrän kanssa, mutta Humu ei oikein innostunut sen kanssa leikkimään. Jyrä oli ensimmäinen koira, jonka ulkomuoto hieman kummaksutti Humua ja Humu oli selvästi varovainen, vaikka toisaalta haukkumalla koittikin komentaa Jyrää leikkiin. Mutta jos Jyrä tuli kohti niin juostiin karkuun... ongelma on kuulemma yleinen, eikä toiset koirat oikein osaa lukea Jyrä-parkaa. Paikalle sattui kuitenkin myös aussi-narttu, joka olikin enemmän Humun mieleen, ja sitä sitten retuutettiin...

 

Vielä kuva Jyrästä. Se suhtautui hieman arvokkaammin moiseen pelleilyyn.

Ensimmäistä kertaa pentukurssilla

Tänään käytiin ensimmäisellä pentukurssin tunnilla Heiluvassa Hännässä. Kurssille ei ollutkaan ilmoittautunut meidän lisäksi kuin yksi pentu, joten saadaan lähes yksityisopetusta. Yhdessäkin pennussa tuntui olevan Humulle häiriötä ihan yllin kyllin, eli ehkä hyvä näin. Myös se, että saadaan henkilökohtaisempaa opetusta on meille tosi hyvä, sillä monia kurssin asioita ollaan jo opiskeltu kotona. Tänään treenattiin kontaktia, hihnakävelyä ja luopumista. Itse tehtävät eivät kuitenkaan olleet se suurin haaste, vaan tauot, jolloin Humu olisi halunnut päästä moikkaamaan toista pentua ja purki turhautumisensa kimeällä haukulla kun hihna estikin vapaan seurustelun. Loppua kohti tauotkin kuitenkin sujui rauhallisemmin ja keskittymiskyky parani.

Kontaktiharjoituksessa Humu otti ja piti hyvin kontaktia jos vain itse tajusin palkata tarpeeksi usein (muttei liian usein, sillä homma on jo Humulle tuttua). Kotona harjoittelun seurauksena se tarjosi myös istumista tai maahanmenoa ja tapitti sitten silmiin valitsemassaan asennossa.

Hihnakävelyä ei olla kotosalla juurikaan harjoiteltu, sillä pääosin ulkoillessa käytetään 10m liinaa. Humu kuitenkin tajusi alkuhölmöilyn jälkeen nopeasti idean, ja tarjosikin lopulta ihan seuraamista, kun siitä on tottunut palkkaa saamaan... kotonakin täytyy nyt vahvistaa lähempänä kulkemista edes pätkissä, ettei koko ajan koira huitele kymmenen metrin säteellä minne huvittaa. Onneksi Humu pysyy usein kohtuullisen lähellä muutenkin, mutta liinassa on kuitenkin mahdollista mm. spurttailla ja mennä syvään pusikkoon haistelemaan ja tarpeilleen - näistä vapauksista luopumista on ehkä syytä harjoitella ja harkita lupasanan liittämistä suurempaan vapauteen.

Luopumisessa ei olla vielä ihan sillä tasolla, että voitaisiin ohittaa maassa olevia leluja ihan tuosta noin vaan. Ollaan harjoiteltu lähinnä irrottamista ja luvan odottamista ennen syöksymistä leluun kiinni, ja sen kyllä huomasi. Treenattiin siis pentukoulussa lähinnä siten, kuin ollaan kotonakin tehty, mutta saatiin vähän kannustusta vaikeuttaa hommaa. Iltalenkillä harjoiteltiinkin sitten myös maassa olevan lelun ohittamista. Muutenkin pitäisi nyt ottaa kova linja siinä, ettei esineitä oteta ilman lupaa - nythän ollaan päinvastoin vahvistettu esineiden kantamista ja suuhun ottamista. Pitäisi siis vähän kuroa siimaa takaisinpäin, ruveta treenata ihan oikeilla noutoesineillä ja luvanvaraistaa muut.

Kotona treenattiin vielä hieman myös lelun tuomista ja ihmisten tervehtimistä (pari koekaniinia tuli kylään). Päivä on siis ollut aivojumpan täyteinen, ja sen huomaa: Humu retkottaa reporankana ja veikkaan, ettei se herää ennen meitä.

Otettiin tänään vielä ihan seisomiskuva sekä punnittiin ja mitattiin pikkumies. Nyt 15-viikkoisena painoa on meidän vaa'an mukaan 11,2kg ja korkeutta (hyvin epämääräisellä mittauksella) noin 43cm.

Me emme moikkaa!

Mielestäni tätä pitää mainostaa, sillä tarvitaan joku selkeä keino viestiä siitä, ettei muita koiria (tai ihmisiä) ole tarkoitus moikata. Ongelmaa pahentaa se, että moikkaamista pidetään oletusarvoisena ja sen välttääkseen joutuu omistajana avaamaan suunsa ja reagoimaan nopeasti ja joskus jopa töykeästi. Oman logiikkani mukaan homman pitäisi mennä niin päin, että se, joka haluaa koiraa lähestyä koiransa kanssa tai ilman kysyy AINA ensin luvan ja antaa siten mahdollisuuden kohteliaaseen kieltäytymiseen. Näin vältettäisiin paniikinomaiset ja usein epäkohteliaat "älä päästä sitä tänne"/"älä koske siihen" -huutelut... (nimimerkillä "minua rakastetaan naapurustossa").

Tekstin on suomentanut Piia Kiuru, kokonaisuudessaan kampanja löytyy tältä sivulta.

Uintireissu

Humu pääsi viikonloppuna ensimmäistä kertaa uimaan. Ei se miltään vesipedolta vaikuttanut, mutta ei näyttänyt kokevat mitään ylitsepääsemätöntä vastenmielisyyttäkään vettä kohtaan. Se kahlasi kohtuullisen syvälle ihan itse ja hieman autettuna se tajusi myös uimisen jujun. Tosin sitten uimisen jälkeen Humu koki ilmeisesti olevansa liian puhdas ja kieriskeli pellolta löytämässään hylätyssä linnunpesässä. Jossa siis oli edelleen yksi (hajusta päätellen) mädäntynyt muna. En voi olla varma, sillä todistusaineistoksi jäi vain kuoret. Epäilen, että sisältö syötiin. Ihanan yököttävää.

Tällä viikolla alkaa pentukurssi, mikä on kyllä taivaan lahja. Treenaaminen tuntuu nimittäin junnaavan ja minulla on ongelmia Humun motivoimisessa ja kriteerien asettamisessa. En meinaa saada nopeutta lisää mihinkään mitenkään. Ajattelinkin siis aloittaa istumisen, seisomisen ja maahanmenon kanssa tavallaan alusta ja treenata asennon sijaan enemmän liikettä. Tähän asti olen lisännyt kestoa, mutta jättänyt tyhmänä huomiotta sen, kuinka nopea itse istumaanmeno on. Ja tulos on hidas istuminen ja lahnamainen maahanmeno ja seisominen vahingossa. Virheistään oppii, sanoi naparetkeilijä ilman pipoa. Täytyisi vain uskoa, että ilmeisesti ei kannata miettiä liikaa kontrollia vaan tuon rauhallisen jässikän kanssa täytyy vähän höllata ja keskittyä siihen intoon ja nopeuteen. Onneksi sentään seuraaminen on edelleen Humun mielestä tosi kivaa, enkä ole mokannut ihan kaikkea.

Eilen Humu joutui taas eläinlääkärivisiitille, sillä korva on edelleen tulehtunut. Nyt saatiin molempiin korviin pidempi kuuri ja siirrettiin Humu Acana+sika -ruokavaliolle. Toivotaan, että tällä helpottaa. Käytiin hakemassa vielä possun selkärankaakin kotimatkalla, sillä naudan luut ovat tähän asti olleet maailman parhaimpien asioiden joukossa, ja nyt nekin on sitten pannassa.

 Lekurikäynnin jälkeen Humu pääsi pitkästä aikaa koirapuistoon, sillä totesin, että edellisestä leikkihetkestä on aivan liian kauan. Mentiin myöhään illalla toivoen, että joku yksinäinen olisi koiransa kanssa paikalla. Kävikin tuuri ja kaveriksi löytyi keskikokoinen nuori sekarotuinen narttu, joka tarjosi hyvän remuamiskaverin Humulle. Puistoonmeno (ja koirien ohittaminen ja eläinlääkärin odotushuoneeseen saapuminen) meillä on kyllä kaaosta, mutta noin miljoonaan laskemisen jälkeen Humu istui portille ja pyysi kontaktilla lupaa päästä sisään. Hiljaa hyvä tulee. Eikös vaan?