Uintireissu

Humu pääsi viikonloppuna ensimmäistä kertaa uimaan. Ei se miltään vesipedolta vaikuttanut, mutta ei näyttänyt kokevat mitään ylitsepääsemätöntä vastenmielisyyttäkään vettä kohtaan. Se kahlasi kohtuullisen syvälle ihan itse ja hieman autettuna se tajusi myös uimisen jujun. Tosin sitten uimisen jälkeen Humu koki ilmeisesti olevansa liian puhdas ja kieriskeli pellolta löytämässään hylätyssä linnunpesässä. Jossa siis oli edelleen yksi (hajusta päätellen) mädäntynyt muna. En voi olla varma, sillä todistusaineistoksi jäi vain kuoret. Epäilen, että sisältö syötiin. Ihanan yököttävää.

Tällä viikolla alkaa pentukurssi, mikä on kyllä taivaan lahja. Treenaaminen tuntuu nimittäin junnaavan ja minulla on ongelmia Humun motivoimisessa ja kriteerien asettamisessa. En meinaa saada nopeutta lisää mihinkään mitenkään. Ajattelinkin siis aloittaa istumisen, seisomisen ja maahanmenon kanssa tavallaan alusta ja treenata asennon sijaan enemmän liikettä. Tähän asti olen lisännyt kestoa, mutta jättänyt tyhmänä huomiotta sen, kuinka nopea itse istumaanmeno on. Ja tulos on hidas istuminen ja lahnamainen maahanmeno ja seisominen vahingossa. Virheistään oppii, sanoi naparetkeilijä ilman pipoa. Täytyisi vain uskoa, että ilmeisesti ei kannata miettiä liikaa kontrollia vaan tuon rauhallisen jässikän kanssa täytyy vähän höllata ja keskittyä siihen intoon ja nopeuteen. Onneksi sentään seuraaminen on edelleen Humun mielestä tosi kivaa, enkä ole mokannut ihan kaikkea.

Eilen Humu joutui taas eläinlääkärivisiitille, sillä korva on edelleen tulehtunut. Nyt saatiin molempiin korviin pidempi kuuri ja siirrettiin Humu Acana+sika -ruokavaliolle. Toivotaan, että tällä helpottaa. Käytiin hakemassa vielä possun selkärankaakin kotimatkalla, sillä naudan luut ovat tähän asti olleet maailman parhaimpien asioiden joukossa, ja nyt nekin on sitten pannassa.

 Lekurikäynnin jälkeen Humu pääsi pitkästä aikaa koirapuistoon, sillä totesin, että edellisestä leikkihetkestä on aivan liian kauan. Mentiin myöhään illalla toivoen, että joku yksinäinen olisi koiransa kanssa paikalla. Kävikin tuuri ja kaveriksi löytyi keskikokoinen nuori sekarotuinen narttu, joka tarjosi hyvän remuamiskaverin Humulle. Puistoonmeno (ja koirien ohittaminen ja eläinlääkärin odotushuoneeseen saapuminen) meillä on kyllä kaaosta, mutta noin miljoonaan laskemisen jälkeen Humu istui portille ja pyysi kontaktilla lupaa päästä sisään. Hiljaa hyvä tulee. Eikös vaan?