Kuvasaastetta

Paras valo ehti loppua ennen meidän metsälenkkiä, mutta jotain sain taas kuvailtua (tosin en väitä, että hyvälläkään valolla kuvat onnistuisi meikäläisen napsimina...). Enää ei edes tuule, joten on tosi mukavaa ulkoilla. Tosin tämä lumen määrä jo piisaisi, jos tulee lisää niin metsässä joutuu rämpimään hiki päässä. Humu näki tänään ensmmäistä kertaa hiihtäjiä lenkillä, mutta ei ollut millänsäkkään. Rullahiihtäjiä ollaan nähty jokunen ennenkin, mutta nyt tuli ihan jatkuvasti suksimiehiä vastaan. Niiden ohittamisessa ei ollut mitään ongelmaa ja Humppa vaihtoi vielä hienosti pyynnöstä puoltakin kun oli tarpeen. Yksi koira jouduttiin ohittamaan reunalla istuen siten, että koira meni ihan vierestä ja sille kyllä piti valitettavasti pari kertaa haukkua, harmi. Aamulla kuitenkin koiriakin katsottiin suht rauhassa. Ulkoruokinta kyllä selvästi toimii, nyt lenkillä tehdään jo ihan tosissaan töitä RC:n aktiivijunnuraksujen eteen (Acanan syöttämisestä joudutaan mitä ilmeisemmin luopumaan, kun se vaan taitaa olla PAHAA. Ei voi mitään. Pitää pistää myyntiin avaamaton säkki, kun ei sitä viitsi hampaat irvessä syöttääkään).

Mutta niin, sitä saastetta:

Lunta ja tuulta, mahtavuutta!

Ihana keli! Ei ehkä tunnu siltä juuri sillä hetkellä, kun tarpoo vastatuuleen ja jääkiteet lentää silmiin, mutta heti kun pääsee vähänkin suojaisemmalle paikalle niin sielu lepää. Ja mikä parasta: saadaan vallata lenkkipolut itsellemme, kun kukaan muu ei näytä pahemmin ulkoilevan, edes koirien kanssa... tosin kotopuolessa tämä tuli todettua vain kahden lenkin otoksella, nyt ollaan jo Orimattilassa, jossa ei muutenkaan koskaan liiku ketään meidän lenkkipoluilla. Eli ehkä siellä Pohjois-Helsingissäkin koirat pääsee lenkille, ei nyt vaan satuttu samaan aikaan pihalle kenenkään muun kanssa.

Humu on aivan onnessaan kun lumi tuiskuaa ja lentelee tuulen mukana sinne tänne. Humu lentelee sinne tänne lumen perässä. Se on ihan älyttömän onnellisen näköinen kirmaillessaan. Onneksi asutaan alueella, jossa koiraa uskaltaa pitää myös irti, ja onneksi täällä Orimattilassa riittää sitäkin enemmän metsää, jossa juosta. Sydäntä riipisi, jos pitäisi kuljettaa pelkästään hihnassa toista näillä vastustamattomilla hepulikeleillä.

En tiedä, onko ulkoruokinnan vai yleisen hyvän fiiliksen tulosta, mutta ihanasta valkoisesta hiutalemerestä huolimatta (tai sen ansiosta?) Humu on ollut pari päivää ihan erityisen hyvin kuulolla. Kaikki ruoka menee mitä lenkille vaan mukaan ottaa, niin ahkerasti tarjotaan kontaktia. Voi kun tuo on niin hieno pieni teiniapina! Ollaan lenkkien lomassa treenailtu hyvin kevyesti tokojuttuja ja niissä tuntuu nyt myös olevan sopiva draivi mukana. Oma järjestelmällisyys on vaan jälleen hukassa ja se näkyy, eli nyt täytyy vaan taas suunnitella ja kirjata ylös eikä ihan pelkästään vaan fiilistellä (se hyvin alkanut kotitreenien ylöskirjaus on tässä välissä jäänyt jotenkin hieman taka-alalle... ei kovin yllättävää).

Huono puoli on se, että aurinko ei paista, mutta joitain kuviakin sain kuitenkin otettua. Pitkästä aikaa jaksoi ottaa kameran mukaan lenkille - ei ole hirveästi inspiroinut musta ja märkä maa ja jatkuva pimeys.

Ohitusharjoittelusta - hidasta, mutta kaipa tästä jotain tulee

Ajattelin kirjoitella vähän katsausta meidän ohitusharjoitusten edistymisestä. Meillä touhu ei ole ollut missään vaiheessa helppoa tältä osin, vaan alusta asti koiran näkeminen on ollut aina kiihdyttävä ja jännä tapahtuma. En tiedä mitä tuli tehtyä alun alkaen väärin (tai no, voihan tähän listan luetella, mutta mikään niistä ei ainakaan yksistään selitä sitä, miksi ne ohitukset ja koirien läheisyydessä toimiminen on niiiin vaikeaa), kun tuntuu, että niin moni pentu vaan ohittaa muita koiria ilman sen kummempaa numeroa. Meidän hepulipylly ei vaan malta.

Ollaan nyt käyty muutamia kertoja Koiraystävät-facebookryhmän kautta sovituissa ohitustreeneissä. Tähän asti ollaan osallistuttu vain Heurekan parkkipaikalla järjestettyihin treeneihin ja paikka alkaa olla jo Humulle tuttu. Suurin osa ohitustreeneistä onkin sujunut tosi hyvin, viime treeneissä (ennen siirtymistä ulkoruokintaan...) se tosin haukkui enemmän, sillä ruoka ei ollut tarpeeksi kiinnostavaa verrattuna koiriin. Kaikenkaikkiaan ohitustreeneissä me kuitenkin pystytään ohittelemaan koiria nätisti ja kontaktissa ja saadaan paljon onnistumisia - jotkut treenit on sujunut käytännössä täysin hiljaisuudessa. Ohituksia on toki harjoiteltu myös muissa treeneissä, joissa ne lähes poikkeuksetta sujuvat hyvin. Näissä tilanteissa Humulla on aikaa rekisteröidä paikalla olevat koirat ja se tosiasia, että se ei pääse leikkimään vaikka mitä tapahtuisi.

Mutta sitten ne onnistumiset pitäisi siirtää normaalille lenkkipolulle. Hyvin vaikeaa. Tutun kaverikoiran kanssa (joka ei ole Humun näkökulmasta kovin jännä) ollaan voitu harjoitella (siis onnistuneesti) ohituksia ja yhdessä lenkkeilyä ihan normaalilla kävelytiellä, jossa koira tulee "nurkan takaa" vastaan. Mutta sitten kun vaihdetaan joku toinen koira tilalle - esim. vieras vastaantuleva tai kiihdyttävämpi koiratuttu - niin ei tietoakaan kauniista hihnakävelystä ja hiljaisuudesta. Yritettiin viikonloppuna koirien leikin lomassa välillä kävellä ihan tietä pitkin remmissä Humun ja kaverikoiran kanssa. Humu ei lopettanut vinkumista hetkeksikään ja yritti lyhyin väliajoin syöksyä kaverin luo tai haukkua turhautumistaan kun ei päässyt leikkimään. Namit ei uponnut, joten koitas siinä sitten palkata niistä pienistä onnistumisista. Tämäkin tosin ennen ulkoruokintaa ja tähän asti pahimmassa murkkuiän alkuaallossa. Saatiin hetkeksi Humu syömään, kun toisen koiran omistaja syötti ensin pari namia - vieraan ihmisen huomion voimalla ne meni alas ja sen jälkeen hyväksyttiin palkkaa vastaan myös omalta väeltä hetken aikaa.

Lenkeillä Humu kuitenkin suostuu vähän päivästä riippuen syömään vaikka toinen koira on näkyvillä (kunhan ei ole ihan vieressä). Ollaan siis pyritty syöttämään sitä jo ennen kuin haukku alkaa ja vastaehdollistamaan sitä koiriin. Ruoka ei ole kuitenkaan koiriin verrattuna erityisen kiinnostavaa, joten edistyminen on hiiidasta. Ollaan helpommissa ohituksissa ihan pyydetty kontaktia, ettei homma mene pelkästä tuijottelusta palkkaamiseksi ja pikkuhiljaa (hyyyyvin pikkuhiljaa) Humu on alkanut silloin tällöin myös itse tarjota kontaktia koiran ollessa näköpiirissä. Jos joudutaan ohittamaan tiellä vastaantulija, jäädään yleensä reunalle istumaan ja syömään - kauempaa pystytään jo kävelemään ohi enemmän tai vähemmän rauhassa. Liikkeessä Humua ei kuitenkaan välttämättä saa syömään, joten vastaehdollistamisen kannalta olisi usein hyvä pysähtyä. Ihan aina ei kuitenkaan viitsi, jos etäisyyden saa liikkeessä pysymällä pidettyä pidempänä. Olen muutenkin vähän epäilevä, onko tuo vastaehdollistaminen nyt menossa yhtään nappiin... kaiken järjen mukaan syömisestä koiria katsellen ei kuitenkaan pitäisi olla mitään haittaakaan, koska syömisen pitäisi rauhoittaa. Toivotaan ;)

Välillä tulee kuitenkin niitä huikeita onnistumisia, kuten ulkoruokinta-tekstissä hehkuttamani ohitus. Koirien perässä ollaan myös pystytty kävelemään ilman vetoyrityksiä ja välillä myös kontaktissa (ja syöden!), eikä kauempana näkyville koirille välttämättä haukuta, vaikka niistä kiinnostutaankin (ja kiihdytään ehkä sen verran, että kieltäydytään nameista). Esimerkiksi viime viikolla meitä kohti juoksi irtokoira, joka jäi taakse noin 10 metrin päähän haukkumaan. Päätin vaan jatkaa matkaa kiinnittämättä sen kummempaa huomiota. Humu yritti pari kertaa jäädä taaksepäin tuijottamaan, mutta koska matka vaan jatkui, sekin lähti mukaan kipittämään ilman sen kummempaa hötkyilyä (hermostumisen kuitenkin huomasi piippauksesta ja ruuasta kieltäytymisestä). Pahimpia ovat aina suoraan kohti tulevat - niissä Humu palkkautuu koiran lähestymisestä, joten tuijottaminen ja kiihtyminen vain lisääntyy. Tästä syystä välillä paikoillaan istumisen sijaan käännytään vain ympäri... rauhallisena pääsee liikkumaan kohti koiraa, kiihtyneenä joutuu poispäin. Joissain tilanteissa toimii näin, mutta sitten saattaa käydä niin, että jäädäänkin tällä taktiikalla kahden koiran väliin "ansaan" ja lopputuloksena on entistä kiihtyneempi koira joka saa tuplapalkan (kun KAKSI koiraa tulee lähelle, hiiii!) hösäämisestä. Toinen tekniikan huono puoli on se, että hihna tahtoo kiristyä suunnan muutoksissa - ja kiristyminen aiheuttaa Humussa hyvin selkeästi vireen nousun joka kerta.

Suureksi avuksi treenissä ovat ne omistajat, jotka jäävät lenkkipoluilla hetkeksi juttelemaan ilman, että yrittävät tyrkyttää koiraansa leikkikaveriksi. Kun Humu saa hetken namia syöden katsella koiraa, se alkaa tarjota kontaktia ja rauhoittuu. Normaalisti ohitustilanteet ovat liian nopeasti ohi, eikä päästä siihen pisteeseen, jossa oikeasti ollaan rauhassa koiran lähettyvillä - ihanien sosiaalisten, mutta ymmärtäväisten koiranomistajien ansiosta saadaan onneksi välillä myös näitä rauhoittumiskokemuksia ja ne tuntuvat auttavan paljon.

Taluttaja pitää hyvin kontaktia.

Yksinolopäivitys

Humun yksinoloa on nyt videoitu yli kuukauden ajan. Ylä- ja alamäkiä mahtuu väliin, mutta suunta on selvästi kohti parempaa, etenkin nyt, kun ollaan keskitty ottaa käyttöön pari kikkaa.

Yksinoloahan Humun kanssa on harjoiteltu ihan pennusta asti. Heti ensimmäiseksi se totutettiin nukkumaan meidän kanssa eri huoneessa, tosin siten, että se näkee meidän koiraportin takaa. Mitään ongelmaa ei myöskään tuota oven takana eri huoneessa oleminen, joka onnistuu myös vieraissa paikoissa. Pentuna pienissä pätkissä aloitetut yksinolot sujuivat hyvin, eikä Humua ei ole "koskaan" huomioitu ennen kotoalähtöä tai heti kotiintullessa. Laurin muutaman viikon loman jälkeen ongelmat kuitenkin alkoivat, kun Humu tottui turhan runsaaseen seuran määrään. Nyt ollaan saatu tilannetta taas parempaan suuntaan, mutta yhä joudutaan olemaan tarkkana, että Humu jää myös viikonloppuna edes jossain vaiheessa yksin, sillä se mitä ilmeisemmin nopeasti unohtaa, että yksinkin on ihan ok olla. Toinen juttu, josta ollaan pyritty pitämään kiinni uudelleen yksinoloa harjoitellessa, on koiran rauhoittuminen ennen yksinjäämistä.

Videoinnin aloituksen jälkeen kehitystä tapahtui nopeasti. Kuitenkin väliin mahtui niitä päiviä, jolloin ei olisi huonommin voinut mennä. Erään tekemisentäyteisen viikonlopun jälkeen tapahtui pohjanoteeraus. Humua oli pyöritetty mukana joka paikassa, se oli treenannut, leikkinyt, juossut metsässä ja käynyt kylässä (taisi tänä viikonloppuna olla pentunäyttelykin) ja oli sunnuntaina aivan loppu. Ajateltiin, että no nythän se nukkuu onnellisena maanantaina kun lähdetään töihin. Väärin.

Viikonlopun rumba jätti Humun aivan kierroksille. Se ei ollut ollut hetkeäkään yksin ja se oli nostanut stressitasonsa pilviin. Nukutun yön ja aamuisen "pelkän" remmilenkin jälkeen (useinhan me käydään aamulla metsässä irti pööpöilemässä) sillä riitti höpölöpövirtaa. Videolta saatiin seurata kolmen tunnin ajan ympäriinsä kuljeskelua, haukkumista, ulvontaa ja ETEISEN VÄLIOVEN SYÖMISTÄ. Isäntäväen kotiintuloon mennessä ensimmäisessä lastulevykerroksessa oli kissanmentävä reikä.

Mietittiin, että tarttis tehrä jotain. Eteisen väliovi sai peltilevyn kaverikseen, ja hiuslakkaa. ADAPT-suihketta siihen oltiin suihkittu haihduttimen lisäksi jo ennenkin. Rampattiin ulko-ovella vähän lisää ja päätettiin, että viikonloppuisinkin koira jää yksin, oli mikä oli. Seuraavana aamuna herättiin viideltä, jotta ehdittiin tehdä pitkä metsälenkki ja sen jälkeen odotella kotona tunti, että koira VARMASTI rauhoittuu. Ja kyllä se rauhoittui, taisi sinä päivänä haukkua alle kymmenen minuuttia. Huh.

Ongelmana oli silti edelleen, että Humu ei yksinollessaan syönyt tai järsinyt mitään (paitsi sitä ovea näemmä), joten rauhoittavan tekemisen jättäminen oli vaikeaa. Toisena ongelmana oli se, että vaikka Humulle pyrittiin nyt viisastuneena erottelemaan lähdön ja kotiinjäännin tilanteet, sitä ei oltu tajuttu tehdä ihan pikku pennusta asti ja nyt meillä oli koira, joka tuli lähes aina eteisen ovelle kärkkymään pääsisikö se mukaan - ja jäi sitten siihen inisemään ja haukkumaan kun ei päässyt (Eli note to self tulevaisuutta varten: erottele pennulle selkeästi ne tilanteet, joissa se halutaan mukaan ja joissa se jää kotiin).

Pienen mietiskelyn ja kokeilun jälkeen ongelmaan kuitenkin löytyi ratkaisu: kuivatut kilohailit pahvipiilossa. Ollaan nyt ehkä kahden tai kolmen viikon ajan toteutettu uutta yksinjäämisrituaalia. Pahvirullaan tai muuhun pahvirasiaan tungetaan muutama kuivattu kilohaili ja rutataan boksi kiinni. Ennen poislähtöä vietetään perinteinen vähintään 20 minuutin rauhoittumishetki, jolloin koiraa ei huomioida ja puuhaillaan itse jotain rauhallista. Kun lähtö koittaa, Humu pyydetään keittiöön (eli kauas ulko-ovelta) ja käsketään makaamaan. Pahvipiilo laitetaan lattialle koiran nenän eteen (tässä vaiheessa Humu näyttää siltä, että se tekee mitä vaan, jotta saa kaivaa ne ihanat kalat esiin piilosta). Kävellään ulko-ovelle ja samalla hetkellä, kun astutaan välieteiseen, annetaan koiralle lupa syödä. Ja tadaa! Humu viettää pahvipiilon kimpussa ensimmäiset 3-10 minuuttia meidän lähdön jälkeen ja syö kalat hyvällä ruokahalulla. Sen jälkeen se EDELLEEN yleensä haukkuu 1-5 minuuttia, joskus kahteen otteeseen, mutta käy kuitenkin heti konsertin jälkeen nukkumaan eikä ole haukkuessaankaan erityisen levottoman näköinen. Eli tällä nyt mennään, kuivatut kalat kunniaan!

Teini ulkoruokintaan

Kuten edellisessä postauksessa tuli mainittua, murrosikä nostaa "pennulla" päätään. Hajut, pissojen lipitykset ja merkkailut on kova juttu, koirat ihan hirveän kova juttu ja omat ihmiset, ruoka ja lelut itsestäänselvyyksiä ;) onneksi en ehtinyt kauaa tuskailla Humun nollille laskeneen motivoitavuuden kanssa, sillä juuri sopivaan aikaan erään Humpan tuoreen tyttöystävän omistaja aukaisi meikäläisen silmät: ei tuo enää ole hirveää vauhtia kasvava pieni pentu, se kestää jo hetken vähän nälissäänkin. Tai toisinpäin: se on saanut ruokaa viimeaikoina ihan liikaa tai ainakin liian helposti. Joten eikun tuumasta toimeen ja koira kirjaimellisesti ulkoruokintaan.

Humun ollessa pentu en kauaa kerrallaan raaskinut yrittää kaiken ruuan syöttämistä lenkeillä kun lopputulos oli nopeasti enemmän tai vähemmän paastoamista (tai sitten syötiin pelkkää jauhelihaa). Nyt Humpan syömiskyky eri tilanteissa on kuitenkin selvästi parantunut, ja se on jo sen ikäinen, ettei pieni paasto ole edes niin vakavaa. Mihinkään paastoiluun ei kuitenkaan ole edes tarvinnut ryhtyä, vaan nyt tässä tuoreessa parin päivän kokeilussa on riittänyt pieni ruuan määrän vähennys ja kupin poistaminen käytöstä kokonaan. Ei sillä, ei teineily varmaan ihan tällä hoidu, mutta helpottunee huomattavasti verrattuna kokoajan hieman liian helpolla ruokansa ansaitsevaan teiniin...

Eilen käytiin pentuleikkikoulussa, jossa harjoiteltiin kontaktia, leikkimistä ja muita perusjuttuja (jotka ei silti todellakaan ole meidän tiimille helppoja, kun ympärillä on muita vieraita koiria...). Humu piti taas alkuun järkyttävää konserttia, mutta tokeentui loppua kohti ja oli ajoittain Hieno Pentu. Erityisen tärkeä koulutus oli kuitenkin meikäläiselle, joka sai taas kuulla niitä oikeita sanoja, joita tarvitsee, että jaksaa olla motivoitunut ja pitää omat tavoitteensa oikealla tasolla. Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu ja hiljaa hyvää tulee! Tosin paljon paremmin sanoiksi puettuna, mutta tällä sisällöllä. Ja sitten ihan konkreettisesti se, että jos kerran TIEDÄN, että koirani ei kestä taukoja ilman konserttia, niin MIKSI en vaan tule kentälle, treenaa kahta minuuttia ja vie koiraa pois? Ja sitten kohta uudestaan? Sen taukoilun ehtii opetella sitten kun malttia on rahtunen lisää, nyt tässä vaiheessa on tärkeämpää suunnitella treenit niin, että Humulla on niin kiire tehdä töitä, ettei se ehdi haukkua...

Tänään ulkoruokinnan tulokset alkoivat jo näkyä, ja Humu on ollut erittäin kontaktinhakuinen verrattuna viime päiviin. Ohitettiin (tosin kauempaa, mutta ohitettiin kuitenkin) jopa yksi vieras koira kotikulmilla (!), pimeällä (!) ilman hihnan kiristymistä tai minkäänsortin ääntelyä (!!!). Humu jäi pariin otteeseen hetkeksi tuijottamaan, mutta lähti mukaan "mennään" -kutsulla ja tuli vierelle kontaktiin. Wooouuu! Mahtavaa! Tätä ennen Humu oli tarjonnut lähes katkeamatonta kontaktia (yhtä pissataukoa lukuunottamatta) noin parisataa metriä. Ja vielä pari päivää sitten se korkeintaan vilkaisi pakonomaisesti silloin kun ei muuten päässyt etenemään, eikä huolinut edes tarjottua palkkaa... tosin tällä kontaktinottotahdilla Humu syö ihan saman verran kuin ennenkin, saa nähdä muuttuuko se syöminen kohta taas tylsäksi ellei määrää tosissaan rajoita - eli vaikeustasoa varmaan korkeammalle vaan, pikkuhiljaa, ettei käy liian helpoksi.

Ja onhan tuo sisälläkin saanut vähän ruokaa... kynsienleikkuunameina oli raksuja ja kontaktiharjoituksena raksun laitto nenälle, palkka toisella raksulla. Nyt nekin maistuu, ja niiden eteen tehdään töitä ihan tosissaan helpoissa tilanteissa. Toivottavasti löytynyt ruokamotivaatio säilyy.

Kaikennäköistä näyttelyistä yleiseen sekoiluun

Noin kuukausi sitten osallistuttiin pentunäyttelyyn Lahdessa. Apua :D mulla ei ollut eikä ole vieläkään mitään hajua miten päin siellä kehässä kuuluisi toimia ja koira nyt oli vielä enemmän pihalla. Olin ihan yllättänyt kuinka rauhallisena Humu pysyi kehän reunalla kun odoteltiin meidän vuoroa (tultiin hyvissä ajoin paikalle rauhoittumaan), mutta kehässä oli sitten liian kivaa, vaikk aoltiin ihan itseksemme esiintymässä luokkamme ainoana. Tuomari ystävällisesti tervehti Humua tekemällä imutusääntä ja pentu sekosi. Mutta Humulla oli tosi kivaaaaaa! Tuomari ei jotenkin ymmärtänyt tätä hauskuutta, tylsä tyyppi.

Arvostelussa luki jotta: "Hyvin iloinen suorastaan vallaton urospentu"...

Kehän laidalla tomerana.

Lisää (hienompia) kuvia löytyy täältä. Eivät ole itse kuvaamiani, muutaman kerran Humppakin vilahtaa joukossa. Jänishyppelykuvista saakin hyvän kuvan Humusterin meiningistä.

Tässä välissä ollaan ehditty käydä muutamissa treeneissä itsenäisesti sekä Visiolla, Ojangossa ja kerran drive in -tokossa Koirakoulu Rakissa. Onnistumisen taso on ollut hyvin vaihteleva - olisi hienoa jos löytäisi sen yhdistävän tekijän niiden hyvien mielentilojen välillä.

Visiolla viimeiset treenikerrat sujui jo oikeastaan tosi hyvin, muut koirat ei ollut enää niin jänniä ja ohittelut ja muidenkin hommien teko sujui varsin hyvin. Teetin Humpalla vähän erilaisia tokotemppuja, paikkamakuita ja siivekkeiden kiertoja muiden treenailujen välissä ja sen lisäksi onnistuttiin myös ihan kyljelleen rauhoittumisessa, mikä oli aika saavutus! ;) Kaikenkaikkiaan jäi hyvä maku.

Ojangon "kohti alokasluokkaa" koulutus ei mennyt ihan niin nappiin - paljon vieraita koiria ja ihmisiä ja pitkä koulutus aiheutti sen, että pätkittäin Humu väläytteli oikein hyvää tekemisen mallia, mutta horjahti sitten taas yhtä nopeasti kierroksille. Positiivista oli se, että kierrokset saatiin kuitenkin laskemaankin, eli Humu ei jäänyt jumiin maaniseen koirien kyttäämiseen vaikka tilanne oli selvästi jännä. Sen sai kohtuullisen helposti innostettua leikkiin myös silloin, kun alkoi olla vähän liian jännää, mikä oli tosi positiivista ja auttoi paljon kierrosten katkaisuun (tai suuntaamiseen...). Parhaimmillaan ei kyllä oltu, mutta tulipahan käytyä ;)

Koirakoulu Rakin drive in-tokosta tykkäsin paljon. Siellä oli meidän lisäksi vain kaksi koiraa, joten saatin yksilöllistä opastusta ja tilaa pystyi ottamaan juuri sen verran kuin oli tarve. Humu keskittyi hienosti ne pätkät kuin keskittyi ja kiihkoili väleissä. Sain sen kuitenkin pienellä tekemisellä ja makoilukäskyillä pysymäään kohtuullisen rauhallisena ja vaikka molemmat koirat olivat uusia treenikavereita, saatiin jonkinlaista rauhoittumisenpoikastakin aikaan välillä.

Itsenäisesti kun ollaan käyty kentällä, on pari kertaa jäänyt kunnon WAU-fiilis, ja sitten pari kerta mennyt syvälle penkin alle, kun Humu on huomioinut vain paikalla olevan koirakaverin. Sillä on selvästi muutenkin NYT alkanut murrosikä ja korvat ovat kadonneet. Hajut vie, koirista otetaan kierroksia (jos vaan mahdollista) vielä vähän enemmän ja vähän on kokeiltu myös hihnassa riehumista, jonka luulin jo jääneen taa. Eli voi olla, että varsinainen treenailu meneekin taas hetkeksi vähän jäihin ja palataan askel taaksepäin ihan pelkkään kontaktiin ja yhdessä tekemisen hauskuuteen. Molemmat tuntuu nyt olevan vähän kadoksissa, etenkin jos on pientäkin häiriötä (kotonahan sitä oltaisiin niiiiiiin valmiita leikkimään, mutta ulkona sitten... "jaa leikkiä, nääh, tässä ois tää PISSA lipitettävänä, kiitti vaan...."). -.-

Joiltain osin Humu on myös osoittanut rauhoittumista, eli voihan sitä myös toivoa, että se rauha leviää kohta tuonne koirien kohtaamispuolellekin... (eeh?). Jatkan toivomista. Sormet ristissä läpi murrosiän, voisi olla mottomme.

Voi yksinolo sentään

Ollaan sitten saatu kehitettyä tällainenkin ongelma. Pentuna yksinolo näytti sujuvan niin mallikkaasti, että olin ihan äimän käkenä. Kun kotoa lähdettiin Humu jaksoi jotenkuten nostaa päätään ja kun kotiin tultiin se kömpi jostain unenpöppörössä vastaan ilman mitään erityistä kiihkoa. Se jäi vieraissakin paikoissa tyytyväisenä yksin. Jossain vaiheessa se alkoi kuitenkin pitämään ääntä Orimattilassa yksinjäädessään (tai sielläkin se saattoi jäädä nätisti nukkumaan, mutta alkoi haukkua jossain välissä), mutta ajattelin, että se johtui siitä, että se kuuli muiden äänet ollessaan yläkerrassa. Ja siitä se varmaan alkuun johtuikin, mutta jokatapauksessa se tajusi, että yksinään voi haukkumalla yrittää kertoa muille, että tulkaas takaisin. Ja varmaan se koki saavansa jotain vahvisteita haukkumiselleen tavalla tai toisella, jos sopivaan aikaan joku sen mielestä vastasi sen ääntelyyn...

Edelleen kuitenkin ainakin luultiin, että se on rauhassa kotona. Vähitellen kuitenkin alkoi välillä kuulua, että Humu haukkui kun lähdettiin, välillä taas ei. Otettiin lyhyitä videoita, ja osassa se jäi nukkumaan, osassa haukkui mutta asettui lopulta makaamaan. Kamera ei kuitenkaan ottanut kuin lyhyitä videoita, joten ei tiedetty rauhoittuiko se kunnolla. Kyselin naapureilta ja ei kuulemma kuulunut juuri mitään, paitsi ihan silloin tällöin. Alkoi kuitenkin tuntua, että useammin ja useammin Humu jäi haukkumaan, joten kyselin enemmän. Sain vastaukseksi, että Humu haukkuu 10-15 minuutin pätkiä - ja se on aika paljon, sillä me ei oltu kuultu kuin lyhyitä konsertteja lähdettäessä. Joten videokamera rullaamaan ja totuus oli järkytys.

Ensimmäisenä videointipäivänä Humu ramppasi ja haukkui lähes kaksi tuntia ennen kuin rauhoittui nukkumaan. Sen jälkeen se tosin vaikuttikin nukkuvan sikeästi. Toisena videointipäivänä Humu haukkui lyhyitä pätkiä ja nukkui välillä, mutta heräsi noin puolen tunnin välein haukkumaan. Kumpanakaan päivänä Humu ei syönyt sille jätettyjä ruokia tai luita yksinollessaan. Kolmantena videointipäivänä alkoi onneksi näkyä tuloksia, Humu haukkui vain lyhyitä aikoja, ja nukkui välissä pitkiä pätkiä (sekä leikki ja mässytti leluaan).

Koko ajan ollaan yritetty treenata lähtemistä ja ovella ramppausta. Sitä pitäisi tehdä vieläkin lisää. Lisäksi avuksi otettiin ADAPT-haihdutin, joka onkin tuntunut rauhoittavan Humua lisää. Nyt se ei ole aina haukkunut ollenkaan yksin jäädessään ja on nukkunut sikeästi yksinään. Ja kaksi viikkoa on siis kohta mennyt siitä kun tajuttiin tilanne - onneksi siis tajuttiin ajoissa, koska nyt ainakin näyttää, että kehitystä taas parempaan tapahtuu nopeasti kohtuullisen vähällä vaivalla. Koputetaan vaan puuta, että ei tule uutta alamäkeä :)

"Älä meeeee..."

Hakemassa inspistä

Ei ole nyt tullut juuri kirjoiteltua. Treeneistä olen kyllä jaksanut pitää kirjaa (ihme!), mutta turha niitä on postata, kun hyvä että edes itse jaksaa lukea läpi niitä juttuja. Tällä viikolla ollaan koitettu tehdä vähän uusia juttuja ja uudella tavalla vanhoja juttuja. Samalla olen kaivanut pölyyntymästä muutamia liikkeitä (kuten liikkeestä seisominen ja liikkeestä maahanmeno), joita on joskus aloiteltu, mutta sitten ne on jätetty odottelemaan parempia aikoja. Lähinnä olen koittanut pureskella ja soveltaa viime viikonloppuna opittua:

Viime sunnuntaina pariskunta Korri piti koulutuspäivän Ojangossa. Humppa sai jäädä kotiin, ja menin itse kuuntelemaan ja hakemaan ideoita ja inspiraatiota. Samalla halusin myös vakoilla eri tasoisia koiria ja omistajia ja saada vähän jotain pohjaa johon suhteuttaa omaa etenemistä ja tavoitteita - ollaan niin vähän aikaa pyöritty missään koulutuskentillä, ettei mulla oikeastaan ole mitään käsitystä siitä miltä minkäkin tasoisen koiran treeni näyttää tai miltä sen pitäisi ihannetilanteessa näyttää. Tunnistan huippusuorituksen kun sellaisen nään, mutta niistä tavallisista ok-suorittajista en oikein osaa sanoa yhtään mitään. Ja me kun ei Humpan kanssa kuuluta huippusuorittajiin, niin on aika epäreilua meitä molempia kohtaan katsella youtubesta bortsuja EVL:ssä ja pohtia, että miksiköhän meidän poropentu + kädetön ohjaaja -koirakko ei näytä ihan samalta... ;)

No heti ensimmäiseksihän sain kokea muistutuksen siitä, mikä ero on kädettömällä ja osaavalla ohjaajalla. Pekan juttusilla oli ensimmäiseksi kisaamaton nuori aussi (ajattelin alkuun, että jes, saadaan kuunnella suunnilleen meidän tasoista juttua), tosin muutamia kuukausia vanhempi kuin Humu. Noooh. Parivaljakko paini aivan eri sarjassa kuin meidän rämätiimi, EVL:n liikkeet oli jo hienolla alulla, mutta ennenkaikkea koira ja ohjaaja teki ihailtavaa yhteistyötä! Koukkuun jäi se ajatus, että tuohon fiilikseen me pyritään, vaikka muuten ei menisikään kuin strömsöössä. Intoon ja keskittymiseen samassa paketissa. Ihan sama onko ne EVL:n liikkeet ikinä hanskassa (ei niille varmaan "käyttöä" tule olemaan kuitenkaan :D), mutta jos joskus voidaan mennä treenikentälle ja tehdä hommia tuossa moodissa, ollaan onnistuttu jo hienosti!

Joukkoon mahtui kyllä myös niitä "tavallisempia" koiria ja ohjaajia, joten pääsin onneksi seuraamaan myös sellaisia treenejä, jotka ovat lähempänä meidän maailmaa. Käteen jäi siis monia ajatuksia, joita voi nyt lähteä uudella innolla toteuttamaan.

Yksi tärkeä opetus meikäläisen kaltaiselle aloittelijalle oli se, että jos kokeisiin haluaa, ja jos siellä haluaa saada aikaiseksi oman näköisensä suorituksen (siis positiivisella tavalla...), niin kaikki kokeen osat on opetettava ja treenattava erikseen. Kehääntuloja ollaankin hieman harjoiteltu (siis hyvin vähän), mutta täytyy kyllä ottaa se osaksi treenirutiinia (mikä treenirutiini...), samoin kuin kehän ulkopuolella odottelu. Tuomarin juttujen kuuntelua ja muita taukoja varten alettiin jo opettelemaan odottelu-sanaa ja siirtymisiin meillä on onneksi olemassa meidän "arkiseuraaminen", joka toiminee tässä kohdassa kunhan reenaa sitäkin myös kentällä... Vielä voisi opettaa Humua loppupalkkaan, jolle mennään treenien lopuksi yhdessä.

Juuri siihen liittyen, että kaiken on oltava treenattua, Pekka kehoitti tekemään osaavalle koiralle temppuratoja, joissa ohjaaja seisoo paikoillaan ja ohjaa koiraa tekemään eri liikkeitä epätavallisessa järjestyksessä ja epätavallisella tavalla. Ääntä ja käsiä saa käyttää apuna miten parhaaksi näkee, mutta ohjaaja ei saa liikkua paikoiltaan. Tällä tavalla koiraa voi opettaa toimimaan yllättävissä tilanteissa ja ratkomaan ongelmia, eikä se niin helposti hämmenny ja ala rauhoittelemaan itseään tai ohjaajaa kun sellainen tulee eteen. Ei tosin ole meillä tämän hetken juttu, mutta tulevaisuuden varalle. Ja tarpeeksi helpoilla "tempuilla", niin miksei tätä voisi alkaa pikkuhiljaa toteuttamaankin.

Kisatilanteiden harjoitteluun liittyy myös ihmisen passiivisuuden palkitsevuus. Jäykkänä seisovan ihmisen pitäisi tarkoittaa koiralle, että "jes! nyt menee hyvin!", muuten kisatilanteessa ihmisen jäykkä olemus voi aiheuttaa ongelmia. Virheissä on hyvä käyttää virhesanaa, ja mielummin vaikka liikkua rennosti, jos koira epäonnistuu, ei jäpittää hiljaa paikoillaan tuiman näköisenä - sillä jäpittämisen pitäisi päinvastoin olla kannustavaa. Tämänkin harjoittelua ollaan aloitettu metsässä, ja Humu tuleekin jo yleensä aika täysillä luokse, kun näkee lauman ihmisvahvistuksen seisovan tönkkönä. Sillä silloin leikitään! Täytyy vaan jatkaa tätä, ja hillitä itseään liialta hösäämiseltä - mielummin vaan suoraan hiljaisesta jäpittämisestä siirrytään hurjaan palkkaamiseen.

Kisajutut on kuitenkin meille vielä kaukaisia, mutta sain myös paljon uutta intoa ihan liittyen lähitulevaisuuden treeneihin. Nyt on ollut vähän laiska kausi tokoilujen suhteen, kun olen yrittänyt muka täysillä keskittyä koirien kohtaamisiin ja hihnakäytökseen. Ehkä sitä voisi kuitenkin yrittää jakaa huomiotaan useampaan osoitteeseen kerralla.

Yksi ehdottomasti opetettava asia on kohteiden kiertäminen. Siitä olisi hyötyä noutojen vauhdittamisessa (siis kunhan se nyt ensin noutaa), luoksetulon pysäytysten opettamisessa, merkin opettelussa jne... ja luulisin, että se olisi Humun mielestä myös kivaa. Ainakin sen hepulointityylistä päätellen, silloin nimittäin kierretään puita ja kovaa :) aloitettiin harjoittelu heti viikko sitten kotona perinteisen tötsän kanssa. Nyt on neljä treenihetkeä takana, ja Humu edelleen saattaa tarjota tötsän kosketusta kiertämisen sijaan, mutta homma alkaa jo pikkuhiljaa luistaa. Tänään hommassa oli jo sen verran varmuutta, että palkitsin lelulla. Pitäisikin siirtyä harjoittelemaan muilla kohteilla.

Muita muistutuksia oli mm. se, että nyt vaan pitää kaivaa tunnarikapulat esiin, rakentaa se ruutu kentälle ja alkaa treenata. Turhaa pantata "vaikeampia" liikkeitä, nyt vaan rohkeasti opettamaan niitä Humulle. Pitää muutenkin muistaa edetä tarpeeksi nopeasti, oli liike mikä tahansa, jotta ei jää junnaamaan paikoilleen ja vaikeuta siten seuraavaa vaihetta (niinkuin tein noutokapulan kanssa - tässähän sitä nyt painitaan edelleen sen kapulanpidon kanssa). Ja syöhän se junnaaminen omaakin motivaatiota, mitä noudon kanssa olen yrittänyt ylläpitää noutoleikeillä. Kun tuo noudon takaperin ketjuttaminen ei näytä edistyvän, niin Humu on sitten "noutanut" lelujaan, ja noutoleikin yhteydessä ollaan harjoiteltu suuntiakin. Yllättävän hyvin ottaen huomioon harjoittelun määrän (nolla) Humu osaa valita kahdesta esineestä sen minkä suuntaan osoitetaan. Saa aikaan noudon fiilistä, vaikkei se varsinainen kapula oikein suussa pysyisikään.. ;)

Tekniikkapuolelta mieleen jäi etenkin kommentit hyppytekniikan harjoittelusta. Pekka oli sitä mieltä, että korkeita hyppyjä ei kannata jättää liian myöhäiseen vaiheeseen, vaan on hyvä opettaa jo nuori koira hyppäämään korkeampaakin estettä. Muuten voidaan saada aikaiseksi koira, joka ei osaa ylittää oikein korkeaa estettä. Tietenkään hyppyjä ei tehdä montaa, mutta ihan namin avulla voi auttaa koiraa hyppäämään hyvässä kaaressa ja rauhallisessa mielentilassa. Samaa treeniä kannattaa tehdä myös lelu suussa, jotta koira oppii oikean tekniikan kapulan kanssa hyppäämiseen. Kun treenataan korkeiden esteiden hyppäämistä, on tärkeä aloittaa isosta ja laskea estettä (eli toisinpäin kuin yleensä, esim. hevospuolella), sillä siten koira "voittaa" estettä matalammaksi hyppäämällä ja homma helpottuu koko ajan ja koiran itseluottamus hypyissä kasvaa. Tämäkään ei kyllä sinänsä kosketa meitä, kun pk-kokeeseen ei todennäköisesti mennä koskaan. Tekniikka on kuitenkin hyvä oppia niille vähän matalammillekin esteille, joten ainakin harjoittelutapaan sai tässä vinkkiä.


Viimeisinä varsinaisina kotiläksynä poimin meille kaukojen tekniikan ja häirityn kontaktin harjoittelun, suunnitelmallisemmin kuin nyt. Että sitten vaan treenaamaan ;)

Näyttely- ja ohitustreeniä

Eilen marssittiin seuran näyttelytreeneihin. Olen ilmoittanut Humun pentunäyttelyyn, joka on jo parin viikon päästä, eikä tietenkään olla juuri harjoiteltu. Tavoitteena on saada aikaiseksi edes puoliasiallista käytöstä vaikkei välttämättä seisottaisikaan supernätisti tai ravattaisi suorana ja tahdikkaasti, mutta jos edes sinnepäin ja ilman kovin pitkiä konserttipätkiä. Yllättäen (tai no, ei kovin) treeneissä muiden koirien kanssa ringissä juoksu olikin helpompaa kuin kohtuullisen rauhassa olo kun "tuomari" käpälöi. Poropojan propellihäntä käynnistyi ja vartalo alkoi kiemurrella kuin kastemato koukussa kun vieraan ihanan ihmisen kädet lähestyi. Voi toista. Loppujen lopuksi vartalon kopelointi sujui vielä jotenkuten, mutta sitten kun ihana ihminen halusikin "rapsuttaa" päästä (eli katsoa silmät ja hampaat) niin meno olikin jo ihan liian hulvatonta ja pentu meinasi revetä riemusta. Nooh :D Nyt paikallaanpitokeinona käytettiin jauhelihanyrkkiä, joka toimi kohtalaisesti, mutta hampaat on kohtuullisen vaikea katsoa samalla kun koira nuolee nyrkkiä... mutta onneksi kyseessä on pentunäyttely, tuskin meitä heitetään ulos kehästä liian innon takia. Kai?

Näyttelytreenien kouluttaja tietenkin hämmästeli Humun ihmisintoa ja energisyyttä ja muistutti, että ennen näyttelyjä täytyy muistaa lenkittää koira kunnolla. Ihan totta, mutta nytkin se oli aiemmin riehunut 1,5 tuntia tätinsä kanssa pellolla - minkäköhänlainen väkkärä se olisi ollut ilman sitä? Hee. Tosin olihan Humulla parin tunnin lepo ennen treenejä, mutta niin se joutuu odottelemaan näyttelypaikallakin eli suoraan metsästä sitä ei kehään saa kuitenkaan.

Ja vaikka tuomari olikin treenien suurin haaste, niin kyllä Humusta alkuun lähti ääntäkin ja pari kertaa piti koittaa sinkoilla kohti edessä ravaavaa koiraa. Se kuitenkin rauhoittui huomattavasti loppua kohti, ja viimeinen kehässä juoksu saatiin tehtyä ilman yhtäkään poukkoilua. Ja yksinään juoksussa ei olekaan mitään ongelmaa, paitsi tietenkin se, että se pitää kontaktia. Se on kuitenkin hyvä juttu kaiken muun paitsi näyttelyiden kannalta, joten senkun tapittaa :)

Tänään käytiin sitten ohitustreeneissä, jotka sujuivat taas oikein kivasti. Humppa piti hyvin kontaktia, tosin nyt kerran herpaannuin niin, että Humu päästi yhden tai kaksi haukahdusta ja varmaan pari kertaa vetäisi kohti toista koiraa. Hyvin meni silti, tänään oli taas pari uutta koiraa paikalla, eli ei edes voinut syyttää treenikaverien tuttuutta onnistumisesta :) ohittelun lomassa teetin kaksi lyhyttä paikkamakuuta palkaten läheltä ja lopuksi pyysin yhtä koiranomistajaa toimimaan "tuomarina" ja kopeloimaan Humua. Jos mahdollista, Humu oli vielä enemmän innoissaan kuin eilen, mutta kyllä se siitä... ei se kovin montaa kertaa yrittänyt syliin... ;)

Näyttelyyn on ilmoittautunut Humun lisäksi kaksi muutakin poropentua. Eli korkeintaan joudutaan juoksemaan kahden muun kanssa rinkiä, ja jos oikein tuuri käy, niin Humu on ainoa uros ja saadaan juosta ihan keskenämme. Tuomarin läheisyys pitäisi silti kestää ilman riemuhepulia, mutta ehkä siitä selvitään ;)

Rakas päiväkirja, viime viikolla...

Tänään piti taas olla treenit Visiolla, mutta löydettiinkin itsemme erään toisen treeniläisen kanssa Visiolta keskenämme. Kouluttaja oli kipeä ja oli kuulema ilmoittanut kaikille - varmaan savumerkeillä. Viime viikolla vielä vähän tuntui, että olen liian ankara kun en arvosta kouluttajan organisointitaitoja, mutta taisin kuitenkin olla ihan oikeilla jäljillä.... Toisaalta onni onnettomuudessa oli se, että paikalla oli yksi toinenkin koira. Tehtiin sitten ohitustreenejä parkkiksella parikymmentä minuuttia + teetin Humpalla myös yhden minin paikkamakuun. Meni juuri niinkuin pitikin vaikka Humpalla ei ollut mitään erityisen kiihkeää intoa tehdä mun kanssa hommia, suoritti kuitenkin virkamiesmäisesti kontaktissa kävelyä. Ja oikeastaan hyvä vaan, että ohitustreeneissä ollaan rauhassa, sehän se tavoitekin on. Jatketaan sitä "oikeaa" treeniä ja lelupalkkausta koiraseurassa sitten, kun edes alkeellisemmat jutut sujuu koirahäiriössä ilman hulluja kierroksia.

Jaksoin viime viikollakin pitää jotenkuten kirjaa tekemisistä. Tosin itse treenaaminen painottui lähes kokonaan ohituksiin (en jaksanut ilmeisesti treenata mitään, kun olisi pitänyt sitten kirjata se ylöskin?), koirien lähellä syömiseen ja kontaktiin. Ihan liian vaikeaa nimittäin keskittyä samaan aikaan sekä liikkeisiin, että rauhallisuuteen ja arjen hallintaan - en vaan osaa jakautua kahteen hommaan kerralla. Katsoo nyt jos tällä viikolla saisi taas vähän enemmän temppuiltuakin, vaikka jatketaankin tuota koirien lähellä syömistä ja ohituksien tehotreeniä edelleen.

Maanantai:

• Paikkamakuuta ennen metsäänmenoa: ennakoi istumaannousua vierellepalatessa. Täytyy vahvistaa maassa pysymistä ja palkata sivulta enemmän.
• Tarjosi tosi hyvin kontaktia lenkillä, mutta myös sekoili; täytyy olla tarkkana, ettei hihnassa syöksymällä yltä mihinkään keppiin/käpyyn tms...
• Treenit visiolla
• Kotona kontaktia tennispallon kanssa: pomppua ja heittoja.
• Illalla namitin koirien näkemisestä. Toisessa välimatka oli liian pieni, ja koska pimeällä Humusta tulee mörköilevä, se kieltäytyi syömästä, haukkui ja jopa vähän murisi koirille :( Saatiin onneksi perään onnistuminen etäämpää, jossa Humu söi koko ajan kun koira oli näkyvissä. 

Humu myös pestiin ensimmäistä kertaa ihan shampoolla viime viikolla... kuvassa Humun oma kuivausoperaatio menossa.

Tiistai:

• Ohitustreeniä Heurekan parkkiksella, sujui LOISTAVASTI! Nyt vaan jatketaan ahkeraa koirista palkkaamista. 

Keskiviikko:

• Kontakista palkkausta lenkillä, arkiseuruuta, maahanmenolla metsään (palkkausta sivulta, ettei ennakoisi istumaannousua), luoksetuloa ym. pientä
• Koira tuli yllättäen kulman takaa ja alkoi haukkua - Humu kiristi hihnan, EI HAUKKUNUT ja tuli takaisinpäin kutsumalla. Syötin paikoillaan tien vieressä kunnes koira meni ohi, Humu oli hiljaa ja söi
• Sisällä kontaktia lelujen vingutus ja heittelyhäiriöllä. Pahin häiriö on kyllä edelleen namikäden liike, sitä treenattava lisää.
• Käden kosketusta. Vahvistetiheys laski alkuun liikaa kun vaadin nenän pitämistä kädessä ja Humppa alkoi piipata. Palattiin askel taaksepäin ja sitten taas takaisin. Kyllä se siitä.

Torstai:

• Taas peruskauraa eli kontakista palkkausta, arkiseuruuta molemmin puolin, "paikkamakuulla" metsään (palkkausta edestä ja sivulta), luoksetuloja (note to self: "tykö"-luoksetulon palkaksi ei kelpaa nami, Humu on näköjään oppinut odottamaan siitä aina palkaksi leikkiä..)
• Käytiin lappalaiskoiratreeneissä syömässä laidalla namia. Humu oli jännittynyt, eikä rauhoittunut yhtään niin hyvin kuin tiistaina, mutta toisaalta koiria ja haukkuakin oli enemmän ;) Humu pystyi kuitenkin syömään lähes koko ajan eikä haukkunut hirveästi.
• Lenkillä sekä haukkumista, että katsomista ja syömistä. Vähän huonosti tarjosi kontaktia illalla.

Tavallaanhan se noutaa jo..

Perjantai:

• Haukkui yhdelle koiralle, mutta mentiin nurkan taakse rauhoittumaan ja palattiin syömään ja katselemaan. Myöhemmin törmättiin samaan koiraan, ei haukkua, vaan Humu katsoi pari kertaa (+söi) ja lähti sitten kontaktissa mukaa
• Parkkikselta rottis meni yllättäen ihan läheltä ohi, Humu ehti haukkua. Katseli kuitenkin koiraa myös hiljaa kun namit oli saatu esiin, ja toisen koiran näkeminen kauempana sai Humun hakemaan kontaktia!
• Koirapuistossa vähän kontaktia ja pari "luoksetuloa" (lähti kyllä viivana takaisin koirien luo, mutta tuli kumminkin)

Lauantai:

• Kapulan pitoa, taas piti ensin vähän innostaa, että kapulan pito kiinnosti. Mutta sitten Humu piti kapulaa pari kertaa edessä istuen ja pari kertaa sivulla istuen! Aika on edelleen tosi lyhyt, pikkuhiljaa..
• Pari toistoa I-M, I-S ja S-M. I-M on ihan jees, seisominen on edelleen se murheenksyyni, mutta sujui kuitenkin yllättävän hyvin. Seisomisen yhteydessä ei saa itse auttaa liikaa.
• Lenkillä "ohitettiin" kolme koiraa syöden paikoillaan namia. Etäisyys oli lyhyt, mutta Humu keskittyi syömiseen. Yhdelle haukkumisen aloittaneelle koiralle Humu haukkui kerran, ja sen jälkeen muutaman kerran seuraavalle ennen kuin ehdin namittaa. Kolmannen kohdalla oli ihan hiljaa. Lisäksi vielä ihan oikeasti ohitettiin yksi, joka puolestaan oli pysähdyksissä. Koiran kohdalla Humu yritti vetää koiran suuntaan ja koira haukahti, mutta Humu oli hiljaa ja jatkoi matkaa.
• Käytiin leikkimässä ja "treenamassa" kentällä. Pari viereentuloa, toimi aika huonosti :( autan Humua ihan liikaa mutta ilman apua Humu varmaan jäisi tosi vinoon - eli ihan pielessä koko homma. Ihan pikkupätkä seuraamista, ok. Pari vauhdikasta luoksetuloa ja pari hyppyä, edelleen alusta apuna - ekalla kerralla vihjeen jälkeen pitkä viive, mutta hyppäsi, jäi seisomaan esteen taakse, vapautin viereltä seisomasta. Toisella kerralla ei viivettä, jäi seisomaan ja vapautin perusasennosta. Eli reipasta namitusta ja alustaa lukuunottamatta vähän niinkuin oikea hyppyliike... hee...
• Lopuksi vielä kolme juoksua putken läpi - Humppa oli innoissaan!

Sunnuntai:

• Mökillä, joten "treenattiin" lähinnä metsässä ja lelujen perässä juoksua, jonka yhteydessä luopumista, istumista, maahanmeno
• Kuuli/haistoi koiran metsässä lähellä, lähti pienen matkan kohti, mutta tuli kutsusta pois. Huh, onneksi oli kuulolla, positiivinen yllätys!

Viime viikko pähkinänkuoressa

Ajattelin yrittää olla järjestelmällisempi. Viime viikolla onnistuinkin kirjaamaan kotitreenailut ja ohitusonnistumiset ja -katastrofit ylös.

Maanantai (24.9.2012):

•  Ohjatut treenit Visiolla. Kotona ei ihmeellistä.

 Tiistai:

• Yksi aivan penkin alle mennyt lenkki, jossa Humu nosti kierrokset kattoon, haukkui koirille ja muuten vaan, yritti vetää ja kiskoa, eikä rauhoittunut millään. Iltalenkillä sitten kulki kontaktissa melkein koko lenkin...ööh? Analyysi: liian äkkiä lenkin alkuun kiihdyttävä koirakohtaaminen, enkä onnistunut palauttamaan Humua kiitoradalta - pääsi myös pellolla palkkaamaan itseään syöksähtelystä heinätupoilla. Lenkin alussa panostettava rauhallisuuteen ja palautettava Humu äkkiä esim. helppojen tehtävien avulla jos kierrokset nousee.
• Maahanmenoja ja vierelletuloja muutama kpl innostuneessa mielentilassa. Riekkupalkka. Yksi ihan-oikeasti-nopea maahanmeno, jee!

Keskiviikko:

• Keskityttiin vaan hihnakävelyyn ja kontaktiin. Ohituksissa meni taas kuppi nurin, kun ei päästy tekemään tarpeeksi etäältä, mutta palautui onneksi ja toisin kuin eilen, saatiin myös puolijärjellistä käytöstä aikaan.

Torstai:

• Pari vierelletuloa, vähän seuraamista ja pari täyskäännöstä oikeaan. Vähän jätti käännöksissä, olisi pitänyt valmistella paremmin tai tehdä vaan 90-asteen käännöksiä paremmin ajoitetulla palkalla... Kaikenkaikkiaan kuitenkin ihan ok, ainakin koiran osalta.
• Kapulan pitoa. Alkuun vähän nihkeää, lopulta tajusi taas idean ja piti kapulaa irrotuslupaan asti (siis pari sekuntia) muutaman toiston verran. Jättikehut!
• Muutama vaihto I-S: seisomisen käsiavun häivyttämisen kanssa pitää tehdä töitä, töitä ja töitä. Vai pitäisikö vaan ottaa naksu käteen ja aloittaa alusta ja tällä kertaa vähän loogisemmin...? Tossa vois olla meidän näyttelyseisonta. Äh.
• Iltalenkillä vähän "arkiseuraamisen" vihjeiden erottelutreeniä. Oikeaa pitäisi vahvistaa, vasemmalle hakeutuu vihjeestä ihan ok.

Perjantai:

• Nyt taas vähentänyt hihnan päässä "ihan kohta vetäen" haahuilua, otti ok kontaktia. Yksi oikeasti onnistunut koirakohtaus, Humu lähti hienosti mukaan "mennään"-käskyllä ja pääsin palkkaamaan kontaktista.
• Kaksi toistoa kosketusalustaa siten, että vierelletulon palkkana sai lähteä alustalle ja alustalle menosta palkkana vetoleikki. Yritti ennakoida toisella kertaa, mutta korjasi hyvin, irtosi alustalle ja alustalta. Hieno ja innokas! Tuli hyvin viereenkin, oli sopivasti täpinöissä.
• Ihan muutaman toiston mittainen hepulileikki, jossa väleissä maahan, istu tai seiso. Teki hyvin.
• Lyhyt paikkamakuu ennen vapautusta ovesta ulos ja metsään, metsässä leikkipalkkaa luoksetuloista (ei hepuloinut! siis luoksetuloissa, muuten kyllä..;)
• Illalla vierelletuloja, seuraamisen pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Ei jostain syystä tajunnut alkuun istua pysähdyksissä ja tuli jopa pari kertaa vierelle jääden seisomaan - ja päivällä kun meni kivasti... Otin lelupalkan käyttöön, korjasi onneksi heti istumisongelman ja vierelletulokin alkoi sujua. Palkkaneuvotteluja siis ilmeisesti...

Lauantai:

• Pari ok koirakohtaamista, yksi katastrofi, jota ei päässyt pakoon.
• Pari kurrea. 
• Käytiin treenikentällä tekemässä pari lyhyttä (ja suht lyhyen etäisyyden) paikkamakuuta, viereentuloja ja seuraamista, sekä yksi hyppy ja pari luoksetuloa. Lisäksi tietenkin leikittiin. Paikkamakuissa katseli naapurikentillä haukkuvien koirien suuntaan, ei noussut. Teki pari viereentuloa tosi hyvin, mutta kiihtyi lelupalkasta ja päätyi komentamaan haukkumalla... näitä pitää näköjään tehdä maks. 2 toistoa kerralla. Seuraamista teki hyvin, otettiin muutamia pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä ja parit käännökset molempiin suuntiin. Hypyssä laitoin kosketusalustan toiselle puolelle. Hyppäsi vihjeestä ja jäi seisomaan esteen taakse, ei leikkinyt alustalla!

Sunnuntai:

• Tehtiin sisällä kontaktia  tennispallohäiriöllä - sujui hyvin (yhdellä pompulla)
• Käsitökkäykseen kestoa, jotta nenä alkaisi pysyä kädessä kiinni: nyt päästiin pariin sekuntiin pelkän tökkäyksen sijaan.
• Kurrea muutama, saatiin hetki tasapainottelua aikaan :)
• Iltalenkillä Humu kävi alkuun aika kierroksilla. Naksuttelin kontaktista ja välttelin koirakohtaamisia, sillä usko ei riittänyt edes osittaiseen onnistumiseen. Pari koiraa Humu näki (helpohkoissa tilanteissa) ilman suurempaa hullunmyllyä, taisi haukahtaa pari kertaa, mutta otti myös kontaktia koirista huolimatta. Pari pientä hepulia Humu kehitti silti ilman koiriakin...
• Metsässä juoksemisen jälkeen pöllöenergia väheni ja Humu piti hyvin kontaktia. Lisäsin häiriöksi erilaista käsien heiluttelua, hypähtelyä, sivuttain kävelyä, jalkojen laahausta, laukka-askelia ja kyykyssä kävelyä. Mikään muu ei pahemmin häirinnyt paitsi palkkauskäden sormien vatkaus Humun pään takana. Alkuun Humu ei millään voinut pitää katsetta silmissä kun se oli varma, että nami heiluu korvan takana.

Ohitustreeniä!

Löysin facebookista ryhmän "Koiraystävät", jossa ohitusten kanssa kamppailevat koiranomistajat sopivat yhteistreenejä ongelmia korjatakseen. Lähdettiin tänään Humun kanssa leikkiin mukaan ja nähtiin kaksi muuta koirakkoa Heurekan parkkipaikalla. Ja nyt on aivan MAHTAVA fiilis! Pelkkää onnistumista koko treenin läpensä. Humu ei haukkunut kertaakaan, ja hihnakaan ei tainnut kiristyä kuin ehkä kaksi kertaa, taitava Humu!

Lähdetään nyt ihan alusta liikkeelle, jotta saataisiin vanhat mokat paikkailtua. Eli nyt vastaehdollistetaan ja aina kun Humu näkee koiran, se saa nakkia naamaan ja naaman täydeltä. Ei vaadita katsekontakteja eikä mitään muutakaan, nyt ainoa vaatimus on se, että Humu syö. Sekin tuntuu olevan lenkkipoluilla vaikeaa, mutta ainakin näissä treeneissä homma toimi kuin unelma.

Aloitin syöttämällä Humua jo autossa ovi auki. Syötin sitä niin kauan, kunnes se oli selvästi vähän rauhoittunut ja pyysi kontaktilla namia koirien tuijottelun sijaan. Tämän jälkeen koirat eivät olleet niin in edes autosta ulos tullessa, mutta jäätiin silti vielä hetkeksi paikoilleen katselemaan muita koiria - ja namia taas naamaan, sitä nopeammalla tahdilla, mitä jännittyneemmältä Humu vaikutti.

Aika nopeasti Humun huomio siirtyi koirista namien pyytämiseen ja päästiin liikkeelle. Kuljettiin montamonta kertaa toisten koirien ohi nätisti kontaktissa. Jos jossain toisaalla joku yltyi haukkumaan ängin Humulle entistä kovemmalla tahdilla namia suuhun, eikä se jäänytkään miettimään yhtäkään tilannetta. Kerran se yritti vetää toista koiraa kohti silloin kun seisoskeltiin paikoillaan "tauolla" - ja vaikka toinen koira rähähti vähän, Humu ei sanonut mitään, vaan päätti jatkaa namien syömistä ja jättää koiran sittenkin omaan arvoonsa.

Lenkeillä on tietenkin mahdotonta valmistautua näin hyvin, mutta tärkeintä on, että nyt saadaan superonnistumisia. Lenkkipolun varteenkin voitaisiin parkkeerata jonnekin vähän syrjään ruuhka-aikana, ja vaan katsella koiria ja syödä - ehkä tällaista mallikäytöstä sitten joskus saataisiin aikaan myös normaaleilla lenkeillä...

Kopissa istumista käytöskoulussa

Nyt täytyy taas vähän avautua. Kaikki kunnia Visiolle, se on varmasti hyvä koirakoulu - ainakin moni sitä kehuu. Mutta ilmeisesti ihan kaikki kouluttajat siellä ei ole kovin lahjakkaita a) suunnittelemaan kurssin sisältöä b) suunnittelemaan kurssin toteutusta tai c) organisoimaan kurssia siten, että sillä on edes kelvolliset tilat käytössään.

Kurssihan oli Groupon-tarjouksessa, eli Visio tuskin tekee tällä voittoa. Lahjakorttitarjousten idea on kuitenkin tietääkseni houkutella uusia asiakkaita ja siksi käytännön järjestelyt voisi hoitaa edes kelvollisesti. Käytännön järjestelyihin luen esimerkiksi sen, että meillä on tilat, joissa koulutus järjestetään. Ja onhan meillä: Huone, joka on kooltaan reilusti pienempi kuin meidän olkkari. Siinä on sitten kiva 2-3 koiran voimin harjoitella ohituksia! Ns. oikeassa treenitilassa sattui, hups vaan, olemaan juuri samaan aikaan pentujen leikkikoulu ja kouluttaja kuulema tajusi sen vasta samana päivänä kun kurssi alkoi. Tosi ammattimaista.

Ensimmäinen kerta oltiin sitten ulkona parkkipaikalla, mutta eilen osa porukasta halusi sisään sateen takia (kurssi on siis myyty sisäkoulutuksena), joten ahtauduimme tähän "koulutustilaan" sisälle. Ensimmäisenä oli vuorossa kaksi koiraa, jotka sitten lähinnä harjoittelivat keskenään samassa huoneessa olemista ja kontaktia omistajaan. Ok, ei siinä mitään.

Sitten tuli vaihe, jossa olisi pitänyt ahtaa kolme koiraa huoneeseen kerralla ja oltiin Humun kanssa tässä ryhmässä. Kaksi muuta koiraa ilmeisesti pelkäsi muita koiria, joten niille jo kahden koiran tunkeminen samaan huoneeseen oli vaikeaa. Me sitten jäätiin Humun kanssa kouluttajan pyynnöstä eteiseen (ehkä neljän neliön tuulikaappi), jossa sitten harjoiteltiin kontaktia pysähdyksessä ja liikkeessä (= pyörin piruettia Humun kävellessä ympärillä). Humu teki hyvin, sillä homma on sille helppoa. Kyllä se välillä näki ovensuusta koiran, mutta käytännössä tästä ei kyllä ollut mitään iloa siihen mitä tultiin kurssille harjoittelemaan: niitä ohituksia ja koirien kanssa samassa tilassa keksittymistä ja rauhoittumista.

Sitten menin vielä tekemään virheen ja mainitsemaan kouluttajalle että Humu ahneuksissaan puree näpeille kun ottaa jauhelihaa nyrkistä. No, päästiinkin sitten lähes koko loppuaika harjoittelemaan sitä, miten koiran motivaatio ruuan tavoitteluun ja ihmisen kanssa puuhaamiseen sammutetaan. Suomeksi siis ohje oli vetää nami pois ulottuvilta jos Humun nenä edes liikahti sitä kohti - ja oli muuten idiootin hommaa suostua sitten tekemään tätä, olisi kiva oppia käyttämään omia aivoja näissä tilanteissa. Humuhan osaa kyllä luopua käskyllä, mutta treenin yhteydessä on oikein kiva, että se tavoittelee palkkiota, eikä sille pidä tunkea kaikkea suuhun asti. Eli ei se tavoittelu ole ongelma vaan hampaiden käyttö, kun jauhelihalla palkitessa riittäisi kieli. Ns. pinsettiotteestahan Humu ottaa ruuan nätisti... Mutta summa summarum, "treenin" lopputulos oli se, että ensin Humu turhautui ja yritti komentaa namia ja sitten sen kiinnostus kaikkeen lopahti (kun ei kerta palkkaakaan saanut "mistään" vaan namilla vaan härnättiin). Ihan lopussa mentiin vielä ulos harjoittelemaan (hei, nähtiin hetki niitä koiriakin...), mutta siinä vaiheessa Humua ei kiinnostanut enää mikään (positiivista oli, ettei myöskään koirat) ja se sylki jauhelihankin suusta pois silloin kun sen sinne suuhun asti laittoi... tästä en kyllä enää syytä pelkästään antimotivaatio-harjoitusta, sillä treenin jälkeen kävi ilmi, että Humpalla oli hirveä kakkahätä kun ei ollut ennen treenejä tajunnut sitä toimittaa (ne alkaa jo klo 17 eli sisäinen kello kääntyy ilmeisesti kakka-asentoon juuri treenien aikana). Ja asfaltillehan ei herraspennut tee mitään, hyi!

Mutta kaikenkaikkiaan jäi huono fiilis. Seuraaviin treeneihin suunnittelen valmiiksi varasuunnitelman (ja käskytän Humun kakkimaan ennen treenejä), ja jos kouluttajalta ei tule mitään muuta ideaa kuin vessan kokoisessa kopissa kontaktissa istuminen niin sitten on toivottavasti joku järkevämpi idea takataskussa. Ja kotona voidaan harjoitella nyrkin nuolemista, mutta nyt on opittu, ettei tuoda treenitilanteeseen tällaisia harjoituksia, vaan ne hoidetaan kuntoon kotona ja treeneissä keskitytään motivaatioon, ei sen vähentämiseen... eli ei ihan hukkareissu, kun tulihan sitä jotain opittua. Ja hyvänmielenlisänä Humu ei ollut erityisen kiinnostunut muista koirista, tosin siinä vaiheessa varmaan ainoa asia mielessä oli kakkapaikan etsiminen. Mutta kyllä ketuttaa ajaa yhteensä yli tunti saadakseen turvallista ja hallittua koirahäiriötä (ja opetusta ja ideoita...) ja sitten loppujenlopuksi päätyä tekemään harjoitusta, jonka voisi yhtä hyvin tehdä jonkun kaverin kylppärissä.

Tommy Wirénin hihnakäytösseminaari

Tommy piti seminaarin tänään Heiluvassa Hännässä. Tein koneella muistiinpanoja, jotka eivät ole kovin tiivistettyjä...

Koiran käyttäytymisestä ja kouluttamisesta

150 ihmisen kyselyssä yli 80% mainitsi hihnakäyttäytymisen isoimmaksi ongelmaksi koiran kanssa. Toisena tuli yksinolo-ongelmat.

Kouluttajan tärkein ajatus on se, että kyse on koko ajan siitä, mitä koira tekee, ei siitä, mitä ajattelee sen tekevän – älä ota käytöstä henkilökohtaisesti. Tilanne muuttaa sen, hyväksytkö koiran käytöksen vai et. Koiralle käytös on kuitenkin samanlaista (esim. uhkaava juoppo vs. sadetakkimies pimeällä lenkillä ja koiran puolustautuminen). Kouluttajana voidaan vaikuttaa siihen, missä tilanteessa käytös ilmenee.

Mieti sitä, mitä koira tekee (esim. vetävä kävelee ihmisestä poispäin), älä analysoi liikaa käytöksen syitä. Voit vaikuttaa käytökseen paremmin kuin käytöksen syihin. Käyttäytyminen on käyttäytymistä. Myös ongelmakäytökset ovat normaaleja käytöksiä, joihin ei vain osata vaikuttaa ja ne tulevat ilmi väärissä tilanteissa. Ongelmakäytös rakentuu ja vahvistuu usein pikkuhiljaa.

Esim. johtajuusajattelussa unohdetaan, että käyttäytyminen on vuorovaikutteista toimintaa. Muutenkin on muistettava, että et voi muuttaa ympäristöä, ainoastaan omaa käytöstä. Kannattaa myös miettiä, milloin suostuu tilanteeseen, joissa ympäristö kouluttaa koiraa (esim. koirapuistot ja lenkeillä moikkailu). Eri lajit eivät laumaudu keskenään tai muodosta laumahierarkiaa, vaan elävät symbioosissa samalla alueella.

Ihminen hallitsee lähes kaikkia koiran resursseja, koira ei voi tehdä juuri mitään ilman, että ihminen mahdollistaa sen: juominen, syöminen, liikunta, nukkuminen, leikki, tarpeiden teko, toiset koirat, ihmiset jne. Omistajalla on siis käytössään vaikka kuinka paljon asioita, joita koira tavoittelee - pitäisi siis olla helppoa saada koiraan kontakti. Käy katsomassa www.davemech.com: ikiaikaisia metaforia liittyen koirankoulutukseen. Koiralle asema ei ole resurssi kuten ihmiselle, siksi ne eivät myöskään kilpaile asemasta. Koira ei myöskään pidä ihmistä koirana, eikä määritä asemaansa suhteessa ihmisiin.

Eläin on opportunisti ja tekee aina niitä asioita, joista on sille hyötyä. Kun joku on tarpeeksi monta kertaa kannattavaa, kauppa on sovittu ja koira alkaa tehdä asioita mielellään (=ns. työmoraali astuu kuvaan). Koiralla ei ole miellyttämisenhalua, vaan se tekee asioita siksi, että miellyttää itseään. Eläin elää hetkessä ja reagoi ärsykkeisiin, mikä on ihmiselle vaikeaa. Koirankouluttaminen vaatisi kuitenkin juuri sitä: Mitä koirasi tekee, onko se hyvä vai huono juttu, miten siihen reagoidaan?

Käyttäytyminen koostuu lajiominaisuuksista (käyttäytymismallit ja perimä) ja oppimishistoriasta (missä, miten kasvatettu, mitä asioita vahvistettu, oppii läpi elämänsä toimintansa seurauksista). Yleensä henkilökohtaisesti otetut käytökset ovat juuri ominaiskäytöksiä. Kannattaa miettiä, kuinka suurelta osin joku käytös on peritty tai opittu. Kannattaa myös erottaa laji- ja rotuominaisuudet, sillä eri roduissa on vahvistettu eri ominaisuuksia. Useamman samanrotuisen koiran laumassa rotuominaisuuksien mukaiset käytökset vahvistuvat helpommin kuin sekalaumassa. Jos koiralle ei tarjoa oppimiskokemuksia, se käy iän myötä aina varovaisemmaksi ja lajiominaisuudet vahvistuvat.

Kouluttaminen on käytöksen muokkaamista ja se on mekaaninen taito, jota ei voi hallita ilman harjoittelua. Tehokas koulutus edellyttää sitä, että ensin sinun tulee muuttaa omaa käytöstäsi. Eli kun löydät hyvän tavan tehdä jotain, mieti miten sen voisi tehdä paremmin. Mieti välittömästi treenin/käytöksen jälkeen, miten parannat seuraavalla kerralla. Kuinka paljon olet valmis muuttamaan omaa käytöstäsi? Muuten et voi oppia etkä kouluttaa juuri mitään.

Tarkkaile käytöstä: älä mieti miksi vaan mitä. Tiedä mitä haluat ja mitä et halua. Ongelmakäytös korjataan korvaamalla ei-toivottu käytös toivotulla. Käytöstä ei voi poistaa, mutta sen päälle voi rakentaa toisen käytöksen. Esimerkiksi vieraiden päälle hyppimisessä voi kouluttaa katseen pysymän lattiassa – yksi helpoin tapa on palkata alhaaltapäin.

Muista aina ottaa huomioon kivun mahdollisuus etenkin aggression ollessa kyseessä. Selvitä ensin, onko koira kipeä. Mieti kuinka paljon koirasi lepää, liikkuu, leikkii, syö, juo, oppii uusia asioita. Kaikkea muuta voi tehdä runsaasti paitsi uusien asioiden oppimista – treenin jälkeen lepo on tärkeää.

Esim. lenkkeilynkin voi jaksottaa lyhyisiin pätkiin. Myös hihnakävelyä voi treenata pätkissä, ja muutenkin lenkille voi ottaa teeman, jota toistetaan muutama kerta peräkkäin ja sitten otetaan taas vapaata. Kaksi tuntia on minimi aktiiviselle tekemiselle vuorokaudessa, ja tekemisen yhteydessä on oltava sekä leikkiä, liikkumista että pään käyttöä.

Mitä ongelmille tulisi tehdä? 

     1.   Älä keskity ongelmaan tai yritä korjata käytöstä tilanteen aikana: ENNAKOINTI

a.       Kun ongelma on ilmennyt, niin miten ”nollata” tilanne? Koira pääsee rähjäämään, mutta mikä on hyvä toimintamalli tällaisen tilanteen jälkeen: Mokaaminen ei ole vaarallista, joten ei kannata jäädä miettimään epäonnistumisia. Jos koira rähjää, niin valmistaudu vaan seuraavaan tilanteeseen paremmin ja tee jotain toisin. Ajattele, että yksi virhe ei haittaa, sillä tulevaisuuteen mahtuu 10 000 onnistumista.

b.      Kokeile elää ilman kieltoja, mieti miten voisit elää ilman hihnaa (pakotteita)

     2.  Määrittele tarkasti käytös, mitä haluaisit koiran tekevän sen sijaan siinä tilanteessa: SUUNNITTELU

a.       Opeta aina ensin ”miedompi” käytös, esim. leijona vs. lehmä. Esimerkiksi luoksetulo on kontrollikäytös karkaamiselle tai rusakon jahtaamiselle ja se on koulutettava erittäin vahvaksi ennen kuin sillä voi kontrolloida rusakon jahtaamista.

    3.  Aloita korvaavan käytöksen harjoittelu

a.       Keskity parantamaan tottelevaisuustasoa

b.      Perusta harjoittelu taitavalle palkkion käytölle

c.       Opeta yksi tai kaksi erittäin vahvaa ja sujuvaa käytöstä: ei tarvitse olla vaikeaa, esim. kohteen kosketus, katsekontakti sivulla, eteen istuminen, istuminen, maahan meno, luopuminen jne… kun saat kolme tai neljä sujuvaa käytöstä aikaiseksi, homma helpottuu ja yleistäminen nopeutuu. Eli yleistä ensin pari käytöstä ”täydellisesti” (opeta esim. pitkäkestoinen kontakti tai kosketus käteen). Harjoittele tilanteissa, joissa koira onnistuu. Jos tilanne on liian vaikea ja koira ei onnistu, niin lähde pois – jos on olemassa jotain joka toimii, käytä sitä. Jos ei ole mitään, mutta on joku hallintaväline, raahaa koira rauhoittumaan. Turhaa yrittää mitään muuta. Mieti miten pitäisi ennakoida, jotta seuraava onnistuu?

Mistä palkkaat? Mieti onko järkeä palkata jostain, jonka koira osaa jo erittäin hyvin (esim. katsekontakti) – vaadi jotain enemmän ja palkkaa siitä. Kahta koiraa voi käyttää myös kateuden synnyttämiseen.

Tärkeysjärjestys kouluttamisessa:

Kouluttajan oma toiminta…

• Miten suhtaudut tilanteisiin?
•  Miten ennakoit tilanteissa?
• Miten toimit koiran näkökulmasta?

Kuinka monta käskyä koiralla on koiran kontaktin ottamiseen…? Usean koiran ”nimi” on ei. Mieti siis kuinka monta vihjettä käytät kerralla tai kuinka monta vihjettä tarkoittaa samaa asiaa. Vihjesanan lisäksi vihje voi olla ohjaajan muu toiminta – kun ihminen puhuu, se ei usein kiinnitä huomiota muihin eleisiin.

Tarkka palkitseminen

• Mikä toimii palkintona?
• Mistä asiasta palkitaan (reaktio/käytös)?
• Mihin palkitaan (palkkion suunta)?
• Kuinka monta kertaa (onko käytös vahva)?
• Toteutuuko vahvistetiheys?

Tarkkailua vahvistaa se, että kontaktia seuraa ihmisen pakeneminen – vaihda suuntaa kun koira katsoo, älä vain silloin kun se vetää… vahvistaminen on epäsäännöllistä eläimen näkökulmasta joka tapauksessa, joten ei ole syytä lähteä satunnaistamaan satunnaista vahvistamista entisestään. Viimeisessä vaiheessa sen kuitenkin voi tehdä. Mieluummin kuitenkin nostetaan kriteeriä ja vaaditaan enemmän sen sijaan, että huononnetaan palkkiota. Satunnainen palkitseminen perustuu turhautumiseen, eli käytös vahvistuu ennen sammumista. Siinä on kuitenkin riski sammuttaa käytöstä vahingossa.

Mikä on paras tapa pidentää käytöksen kestoa? Ensin pitää rakentaa yksikkö, esim. seuraaminen. Tarvitaan muutama sekunti, ennen kuin voi käyttää käskyä, kehua jne. Otetaan esimerkiksi kymmenen sekuntia, joka yleistetään kaikkialle: sitten kun ei ole enää tilanteita, joissa koira ei onnistu, aletaan ketjuttamaan yksikköjä eri tilanteissa. Tällöin satunnaisen palkitsemisen idea on siinä, että koira ei tiedä kuinka kauan käytöksen tulee kestää ennen palkkiota.

Usein 5-10sek on hyvä käytöksen yksiköksi. Sitten kiertueelle. Kun kiertue on tehty, lisätään vasta yksikköjä peräkkäin. Kestoa lisätään viivytetyllä palkkaamisella. Kestoa lisätessä pitää kuitenkin muistaa vahvistetiheys. Vahvistetiheyttä ei saa laskea ennen kuin käytös on vahva. Esim. kontakti lenkillä: lisää HÄIRIÖTÄ, älä aikaa, pompottele tennispalloa, muuta kävelytyyliä, vie vaikeampiin tilanteisiin jne. Kun käytös on vahva, häiriöt vahvistavat käytöstä, mutta ensin häiriökestoa täytyy rakentaa huolellisesti.

Apuvälineistä ynnä muusta

Vastustus nostaa virettä myös hihnasta vetämisen suhteen… eli vastaan vetäminen esim. koiraa tavoitellessa lisää koirien tavoittelua. JOS sinne koiraa kohti kuitenkin pääsee. Vastustus nostaa virettä, jos voi vähentää vastustusta, voi laskea virettä – siksi kuonopanta tai vedonestovaljaat voi auttaa vireen laskemisessa.

• Mitä enemmän hihnalla estetään, sitä enemmän koira tavoittelee päämäärää. Vire nousee aina kun estetään.
• Mieti mikä on reaktio, johon apuvälinettä käytät
• Naksutinta kannattaa käyttää vain alkuvaiheessa, uutta opetellessa – kun asia osataan edes alkeistasolla, palkkaus ehtii hitaamminkin tai voidaan liittää vihje + palkka.

 Vahvisteet ovat koiran moottori. Mikä on oma moottori kouluttajana? Arkikäyttäytymisen pitäisi olla sitä kaikkein kivointa, sillä se on tärkeintä. Eläin määrittelee mikä on vahviste. Vahviste aina lisää toimintaa ja se voi olla mitä tahansa mitä eläin tavoittelee. Se, mitä on harjoiteltu eniten, on usein palkitsevinta.

Hyvä vahviste on koiran mielestä:

• Ansaittu
• Arvostettu
• Haluttu
• Välitön

Esim. hajulla palkkaaminen katsekontaktista ei toimi, sillä palkinnon suunta on väärä.

Mitä tehdä kun mikään yksittäinen vahviste ei ylitä käytöksen historiaa?

• Oppimishistoria on ainoa mahdollisuus: onnistumishistorian pitää olla pitkä, jotta jokin käytös voittaa ominaiskäytökset
• Jos haluat vahvan vahvisteen, rajoita sen saatavuutta
• Oppimishistoria ohittaa vietin, jos käytös on vahva
• Jos ohjaaja ei kouluta, ympäristö kouluttaa

Koulutuksen yksityiskohdat ovat kaikkein tärkeintä informaatiota koiralle. Ne ovat kuitenkin yleensä niitä, jotka skipataan.

Hihnan käyttäjän tiedostettava:

• Mitä hyötyä on hihnan kiristämisestä
• Entä löysäämisestä?

Muista palkita siitä mitä ja mistä haluat: kontaktista palkka sivulta. Myös hihnan kiristymisen jälkeisestä kontaktista, koska pelkkä liikkeellelähtö saa aikaan jojon.

Syöminen on tärkeää mahdollisimman lähellä tilannetta ja mahdollisimman nopeasti tilanteen jälkeen, sillä syöminen rauhoittaa. Vaikka välissä koira kiihtyisi ja käyttäytyisi ei-toivotusti, niin palkkaaminen taas tilanteen jälkeen on tärkeää, sillä vähitellen se ajanjakso, jolloin ruoka ei kelpaa, lyhenee. Syöminen rauhoittaa.

Mitä meidän pitää muistaa:

• Rakenna vahva korvaava käytös: lisää vierellä kulkemiseen enemmän häiriötä, mutta palkkaa edelleen 5-10 sekunnin välein, älä lisää kestoa ennen kuin liike on yleistynyt. Treenaa kohteenkosketusta (käsi) pidemmälle ja lisää siihen vähitellen kestoa, liike ja häiriötä.

• Varo hihnan aiheuttamaa vireen nousua: ajattele olevasi liikkeellä ilman hihnaa ja muista, että hihnan paine saa koiran yrittämään enemmän kohti kohdetta. Tee kaikkesi, jotta hihna ei kiristy. Jos hihna kiristyy (muissakin tilanteissa), muista palkita kiristymisen jälkeisestä kontaktista myös muuten kuin vain etenemällä, sillä pelkässä etenemisessä palkkion suunta on väärä. Palkkaa aina sivulta.

• Syötä koiraa vaikeissa tilanteissa niin pitkään kuin mahdollista ja palkitse jo rauhallisesta katsomisesta. Jos koira kiihtyy niin paljon, ettei voi syödä, lähde tilanteesta nopeasti sen verran etäälle, että syöminen onnistuu. Vaikka välissä tapahtuisi mitä, älä jää miettimään vaan keskity hetkeen ja hetkelliseen käytökseen.