Kuu-kuulumiset

Nyt on se aika vuodesta, jonka Humu viettää metsässä vapaana rallattelun sijaan suurimmaksi osaksi liinan päässä. Riistaa on liikkeellä ja hajut leijailee ilmojen kylmetessä nenään ihan uudella tavalla. Ja sen huomaa. Vaikka Humu ei (kopkop) ole koskaan varsinaisesti hävinnyt riistan jäljille, niin sinkaisuja kyllä riittää, eikä karjaisuvalmiudessa oleminen ole omaa lempipuuhaa. Jolkotelkoon siis jonkun aikaa narussa, tekee ehkä muutenkin hyvää, ettei ihan joka päivä pääse hepuloimaan ja rällämään miten lystää.

Ennen narun päähän joutumista Humulla kävi käveri kylässä, kun Venla oli useamman päivän hoidossa. Arki kahden koiran kanssa sujui helpommin kuin olisin kuvitellut, tosin pitkälti varmaan Venlan luonteesta johtuen. Ainoa varsinainen huono puoli oli se, että Humu otti hieman normaalia helpommin kierroksia ohituksissa, muuten remmilenkkeilykin oli varsin rentoa ja mukavaa.

Nyt ohituksiin on taas panostettu vähän normaalia enemmän, kun liinakuurista johtuen onkin tullut lisää motivaatiota tehdä myös remmilenkkejä. Eihän siellä metsässä ole niin kivaa, jos koira on koko ajan kiinni... oli sitten pitkä tai lyhyt naru. Ohituspurkki (kissanruokaa palkkapurkissa) on otettu taas käyttöön ja se toimii ihan mukavasti. Sillä ja normaalia ehdottomammalla kontaktitreenillä (nätti sana sille, että tarvittaessa seison koiran edessä pannasta pitäen niin, ettei se oikein voi muutakaan kuin ottaa kontaktin) on jo päästy siihen, että saan yleensä pyydettyä kontaktin ennen ohitusta, viimeistään jos hetkeksi pysähdyn, ja useimmiten sen jälkeen voinkin viedä koiran purkin avulla ohi. Joskus purkki ei kelpaa, mutta niissäkin tilanteissa hihnan kiristyminen on vähentynyt. Ja sitten tietenkin on ne supervaikeat tilanteet aina erikseen, mutta tähän väliin niitä on onnistuttu kohtuullisen hyvin välttämään... Tästä kuitenkin huomaa, että joskus kannattaa palata niihin keinoihin, jotka aiemmin ei ole toiminut. Nyt kun ohitukset sujuvat huonoimmillaankin paljon rauhallisemmin kuin joskus, sen kontaktin oikeasti saa vähän pahemmassakin tilanteessa edessä seisomalla ja pannasta kevyesti auttamalla - ei olisi tullut kuulonkaan joskus muinoin, vaikka kyllä silloinkin yritettiin sitä "estä koiraa tuijottamasta omalla vartalollasi" -vinkkiä... estäminen olisi vaan onnistunut vain koiran päällä makaamalla, kun sulava silakka teki kaikkensa luikertaakseen niin, että näkee edes jotain. Ja purkkikin kelpaa palkaksi paljon paremmin nyt kuin kuin viimeksi kokeiltaessa. Olisi kyllä hienoa, jos nyt ohitukset saisi sujumaan oikeasti rennosti, ei pelkästään hiljaa.

Lappalaiskoirien agissa ollaan edelleen otettu joitain viime vuonna treeninaiheena olleita ratoja, ja lisäksi koitettu muistutella mieliin vähemmän treenattuja esteitä. Erilaiset ohjauskuviot tuntuu luonnistuvan jo aika kivasti! Esim. rengas oli kuitenkin päässyt vähän unohtumaan, joten sitä täytyy nyt muistaa treenata - ja lisäksi olisi muistettava nostaa niitä estekorkeuksia, on niin helppo mennä jatkuvasti medi-esteillä, kun muut ryhmän koirat käyttää niitä. Ja ne kontaktit kaipaisi hiomista... Kepeissäkin edistyminen tyssäsi joksikin aikaa, mutta viime treeneissä tajusin siirtää itseni koiran edelle. Se, että kuljin vieressä, oli selvästi ahdistavaa, nyt kun Humu pujotellen "takaa-ajaa", rytmi voisi jopa löytyä. Pikkuhiljaa ;)

Tottista on tehty liian vähän, toisaalta motivaation kannalta se voi olla hyväkin. Eteentulo ja nouto alkaa olla jo aika kivoja. Eteenmeno kaipaa lisää treeniä, mutta on hyvällä mallilla tähän väliin. Seuraamisen viretila on se ikuinen ahdistus, mutta siinä takaa-ajotreeni on toiminut aika kivasti, ja maahanmenonkin nopeuttamiseen on hieman auttanut "än-yy-tee-nyt"-pelailu. Nyt pitää uskaltaa lisätä kestoa seuraamiseen ja hommata niitä häiriö- ja kisanomaisia treenimahdollisuuksia enemmän. Kuakoilla nyt ei onneksi ole mikään kiire, mutta niihin kaipaisi lisää tarkkuutta ennen kuin lisään välimatkaa... takatassutargettia olen miettinyt avuksi, mutta se on yksi näistä murheenkryyneistä, joiden opetus ei vaan tahdo mennä ihan nappiin.




Uutena temppuna ollaan harjoiteltu "laakaa" eli leuka maassa makaamista. Yritin tätä opettaa Humulle jo joskus aiemmin ja tuntui, etten yhtään saa sitä tajuamaan mitä haluan... Noh, kyllähän se nyt tajuaa, tällä kertaa mentiin vaan lattia-nenäkosketuksen kautta, eikä suoraan lähdetty leuka edellä. Kyllä se siitä kehkeytyy.

Peko-treeneissä päästiin viikko sitten kokemaan miljöbana-treenit. Humulle suurin haaste oli ehkä se, että kaikki ryhmän jäsenet koirineen möngersi, kiipesi, nostettiin tai laskettiin peräkanaa ja piti ihan odottaa vuoroaan pienessä tilassa toisten kanssa. Kovalla vauhdilla kyllä oltiin aina menossa edellisten perään kun vaan sai. Myös rakennustreenissä oltiin pitkästä aikaa ja Humu irtosi hienosti pimeään kellariin ja pimeällä vintille. Aika paljon tuli kyllä tällä kertaa haukkuja väliaikatietoina. Hau - sain hajun, Viu - täällä on pimeää, Väy - missä pirussa se on.... Raportointi on tärkeää, sanoo Humu. Hakumetsään ei olla nyt juuri päästy, mutta raunioita, varikko- ja taajamaetsintää (liinassa roikkuminen kiireisen etsijän perässä kaupunkipusikossakin on muuten haastavaa) taisi mahtua edellisiin treeneihin.

Muistiinpanopostaus treeneistä

Kaikkein heikoin lenkki kaikessa meidän treenaamisessa on oma laiskuus muistiinpanojen suhteen. Pieni tilannekartoitus siis nyt ilman yksityiskohtia, sillä ne on kaikki unohtuneet.

Pelastuskoirapuolella koiran varmuus ja oma luottamus koiraan lisääntyy koko ajan. Humu on kuulolla, eikä se vaikuta enää niin alttiilta vaihtamaan ukkoa lennosta. Toki itse joudun olemaan tarkkana, että ehdin reagoida, jos se sellaista yrittää - tällä hetkellä treenejä, joissa kaikki ukot menee valmiiksi piiloon on takana vasta pari, eli pitää koputtaa puuta. Humu irtoaa hyvin ja nopeasti ja sen nenä toimii erinomaisesti - haaste on pysyä perässä ja havaita minkä alueen se on tutkinut. Hakumetsään on päästy nyt harvemmin, mutta lähetyksien idea alkaa olla aika selvä. Humu on myös ehdollistunut hyvin virittelysanoihin ja se tajuaa kummallisissakin paikoissa välittömästi mitä ollaan tekemässä. Se ei myöskään häiriinny mitenkään siitä, että raahaudun perässä (kirjaimellisesti), mikäli se joutuu etsimään yleisellä paikalla liinassa. Haukkua Humulta edelleen lähtee ennen lähtölupaa ja turhautuessa, mutta se työskentelee pääosin hiljaa. Tästä johtuen ilmaisun opetus on kuitenkin edelleen hyllyllä - tosin hitaampien palkkausten yhteydessä Humu on jo osoittanut, että haukku saadaan kyllä esiin helposti... Motivaatiota Humulla riittää ja nyt kun toistojen määrää on pikkuhiljaa lisätty, se näyttää nauttivan kun saa tehdä "kunnolla" töitä.

Agilitytreeneissä käydään tällähetkellä omatoimisissa pienen lappalaispoppoon treeneissä. Humu ei ole ollut merkittävästi moksiskaan treeniryhmän vaihtumisesta ja halliin siirtymisestä. Omalle kentälle tuleva ja poistuva liikenne on edelleen häiriö, mutta muuten ympäristö unohtuu hyvin hommia tehdessä. Taidot on selvästi kehittyneet meillä molemmilla, ja kun treenattavaksi on otettu joitain pätkiä, joita on viimeksi harjoiteltu muutamia kuukausia tai puoli vuotta sitten, onnistuminen on ollut aivan eri luokkaa. Humu vastaa ennen niin kovin vaikeisiin ohjauskuvioihin todella hyvin, jopa leijeröinti ja sylikäännös sujuivat viime kerralla kivuttomasti. Myös alkuhepulit ovat vähentyneet, vaikka into ei, eli ehkä me kisataankin joskus - hyppykorkeudet on kuitenkin pidetty edelleen matalana, ja niiden nostaminen kisakorkeuteen tehdään hiljakseen. Niin justiinsa ei ole, vaikkei "oikeita" tuloksia agilityn osalta koskaan saataisikaan, meillä molemmilla on treeneissä hirmukivaa.

Tokon kanssa mieliala vaihtelee toiveikkaasta turhautuneeseen. Kahdestaan kun piilossa tehdään, Humu tekee nätisti ja usein oikein innoissaan - ja kyllä sen on saanut viime aikoina koko ajan helpommin leikkimään ja nousemaan (siis tekemisen suhteen...) myös koirien läsnäollessa - mutta matka kisoihin edelleen tuntuu pitkältä. Toisaalta uskon tämän olevan niitä asioita, joille täytyy vaan antaa aikaa ja sitten joskus palaset vaan loksahtaa paikoilleen. Monet tekniset ja opeteltavat asiat on retuperällä kun paino on ollut hauskanpidossa ja häiriönsiedossa, ja jossain vaiheessa pitäisi kunnostautua esim. kaukojen, ruudun ja merkin suhteen.  Tottiksen osalta eteentulo alkaa sujua siedettävästi mutta eteenlähetys on edelleen alkutekijöissä, samoin kettispuolelta tikapuut. Ensimmäisenä etappina on kuitenkin BH ja ALO, joten noiden osalta ei ihan vielä olla jäniksen selässä. Suunnitelmallisuus ei kuitenkaan olisi pahitteeksi, se saattaisi auttaa joskus pääsemään edes sinne BH:seen tai ALO:on.

Ja hei, pakko lisätä: Humu todisti kestävänsä makuulla, vaikka pieni ihana Sohvi-koira hyppää yli ja käyttää Humua agilityesteenä. Että kai sillä paikkamakuullakin on toivoa ;)

Edistysaskeleet

Ottaen huomioon sen, että kirjoitan blogia eniten itseäni varten ja siksi, että muistaisin mitä Humun kanssa on tehty ja näkisin onko edistytty, luen vanhoja tekstejä ihan liian vähän (ja kirjoitan ihan liian harvoin). No nyt luin. Ja hei - me ollaan edistytty! Jotkut asiat vaan lutviutuu ihan huomaamatta kun antaa vaan aikaa. Niinkuin aina sanotaan. Jännä, vaikuttavat olevan oikeassa. Viisaita ovat he.

Talvella olin kuvaillut agility-treenien kokonaisvaikutelmaa kauniisti sanoilla "viime viikkojen sana on ollut Sähläys ja hyvänä kakkosena Keskittymiskyvyttömyys" ja "suuren osan aikaa vaan kuului kun herneet valui korvista pihalle". Ja hei, Humu on nykyään agilityssä tosi hauska treenikaveri! Kyllä se hepulirundin jos toisenkin aina päästelee ja joskus keskittymiskyky rakoilee, mutta pääosin se kuuntelee ja tekee innolla ja niin hyvin kuin tällaisella ohjauksella on mahdollista. Humu tekee nykyään kivasti myös pituuden, renkaan ja keinun ja keppienkin kanssa lamppu on syttynyt. Harmi vaan, että unohdin hakea HSKH:n hallikauden ryhmiin, joten kohta ollaan oman aktiivisuuden varassa...onneksi lumet todennäköisesti tulee tänäkin talvena vasta myöhään ja toisaalta ehkä itsekseen tulee enemmän hiottua niitä keppejä ja muita yksityiskohtia.

Tokon osalta en ole uskaltanut kauheasti koitella rajoja, vaan ollaan keskitytty paikkailemaan vanhoja laiminlyöntejä, mutta siinäkin ollaan jo saatu metallikapulaa suuhun, noutoa hyvään malliin vaikka palautuksen paikka vaihdettiin (ja sitten taas takaisin vähän huonompaan, kun koittelin niitä rajoja), virettä ja häiriönsietoa edes hippasen paremmaksi, täyskäännös vasemmalle meidän mittapuulla varsin mallikkaaksi ja eteentuloakin voisi kohta jo nimittää liikkeeksi. Humu myös edistää taas välillä seuruussa, joka toki on hirveän vääräoppista, mutta minulle se on positiivista kehitystä - etenkin kun se paikka siirtyy kuitenkin aina taaemmas, jos jännittää.

Hakumetsässä Humu tarvitsee lähetyksessä vähemmän apuja (hajua, muita apuja sillä on muutenkin käytetty minimaalisesti) kuin ennen, se on oppinut paremmin luottamaan siihen, että haju löytyy sieltä minne lähetän. Raunioilla sen rahkeet riittää jo vaikeampiin piiloihin ja se selvästi nauttii haasteista.

Arjessa ja kotiympäristössä tilavammat ohitukset menee varsin rennosti ja hihnan kiristymisen hetki lyhenee koko ajan, aina sitä ei edes tapahdu. Irti ollessaan Humu on varsin hyvin kuulolla (paitsi tapauksessa juokseva jänis ja toki pitää muistaa, että hepulisäteen verran tilaa on ihan suotavaa). Vieraissa paikoissakaan kierrokset ei enää nouse samalla tavalla, tai ainakin ne laskee nopeammin. Voi jopa toivoa voivansa rentoutua, vaikka koira olisi mukana.

Oho, kappas.

Menneen kesän kuulumisia ja jalostustarkki

Elämä pyörii. Eteen, taakse, paikoillaan. Ja niin tuo koiran kanssa treenaaminenkin ;) mutta eipä tässä mitään tähtiä kurotella vaan vietetään mukavaa elämää ja tehdään mielekkäitä asioita, eikös.

Treenaamisen osalta kesällä oli kevyempää, tokoiltiin jonkun verran, mutta agilityn ja peko-treenien suhteen oli hiljaisempaa etenkin heinäkuussa. Sitäkin enemmän sitten pörrättiin eri paikoissa, mökeillä ihmislaumojen kanssa, parissa näyttelyssä (joista toinen oli pelottava Maailmanvoittaja) lappalaiskoirien leirillä ja sukuloimassa Keski-Suomessa. Helteet verotti treeni- ja lenkkeilyintoa, mutta kuumalla säällä Humu olikin sopivan rauhallinen kaikkeen muuhun touhuun ja suurenluokan tapahtumiin. Näyttelyissäkin käyttäydyttiin! Tosin koiran rauhallisuus kehässä tuli vähän yllätyksenä, sitä olisi pitänyt ihan innostaa ravaamaan kunnolla, nyt meni kehäkettuilu löntystämiseksi ja saatiin liikkeistä pyyhkeitä, vaikka tiedän liikettä koirasta irtoavan. Olin varautunut pitämään käsijarrua pohjassa ja puuttumaan pöllöilyyn, eikä omat aivot osanneet oikein vaihtaa moodia lennosta. Noh. On se jännä, kun ei koskaan voi syyttää kuin ihan itteensä. Tuloksena molemmista näytelmistä EH - korkea hännänkanto molempia tuomareita vaivasi, samoin kuin ne lyhyet askeleet.

Lappalaiskoirien kesäleiri oli taas huikea tapahtuma, Humun kanssa viihdyttiin pitkälti hakumetsässä. Humu oli vauhdikas ja taitava. Sen nenä on kyllä toimiva peli, vaikka toki on vielä pitkä matka kuljettavana. Hakuilun lomassa ehti osallistua jalostustarkkiin, leirinäyttelyyn ja leiriolympilaisiin - niissäkin sijoituttiin, vaikka en ole ihan varma mistä kaikesta sai pisteitä, ei ehkä pelkästään saumattomasta yhteistyöstä, vaan myös viihdyttävyydestä ;) Ja ennenkaikkea, Humu malttoi lopulta varsin mukavasti rauhoittua leirihässäkän keskellä ja leirielämä sen kanssa tuntui varsin helpolta. Leiriltä saatiin muistoksi myös ihania kuvia ja lisää saman kuvaajan eli Viivi Saarikon kuvia löytyy täältä.

Sukukokouksen henkeä ilmassa. Humu, serkku, täti, enopuoli, veli ja iskä.

En muuten syvemmälle mene. Paitsi varmaan heittämällä (koiran).

Leiriposeeraus. Vähän taisi allekirjoittanut houkutella niskaa turhan linkkuun...

Jalostustarkastuksen arvostelun voisi vielä laittaa ihan näkyville. Tarkastajana siis Marja Talvitie.

yleisvaikutelma: vahva, mittasuhteiltaan erinomainen, takaa hieman niukasti kulmautunut mies
koko: 52
hampaat: ok
kivekset: ok
tyyppi: erinomainen
mittasuhteet: erinomaiset
sukupuolileima: selvä
kallo: vahva, hyvänmallinen
ilme: erinomainen
kuono: vahva
kirsu: ruskea
otsapenger: oikea, hyvä
korvat: oikein sijoittuneet, aavistuksen kookkaat
silmät: hyvät
luusto: vahva
ylälinja: erinomainen
alalinja: erinomainen
rintakehä: hyvä, hyvänmallinen ja riittävän pitkä
eturaajat: vahvat
eturaajojen kulmaukset: hyvin kulmautuneet
lanne: vahva
lantio: hyvänmallinen, aavistuksen lyhyt
takaraajat: vahvat
takaraajojen kulmaukset: hieman niukka polvi- ja kinnerkulma
liikunta: hieman ahdas takaa, saisi olla pidempi askel
käpälät: erinomaiset, korkeat, tiiviit
häntä: hyvä, liikkeessä hieman ylhäällä kannettu
karvapeite: erinomainen laatu mutta saisi olla pidempi, tiheä pohjavilla
väri: vaalea parkki kermanvärisin merkein
yleiskunto: erinomainen
luonne: tyypillinen

Hyväksytty ulkomuodon ja luonteen osalta.

Mitään varsinaisia suunnitelmia Humun jalostuskäytölle ei siis vielä ole, mutta mielestäni näin pienessä rodussa on hyvä jos uroksia käytetään mahdollisimman monipuolisesti. Aika moni poropoika taitaa kuitenkin pallinsa menettää ennen kuin geenien jakamista päästään miettimään. Tarkoituksena vielä käyttää Humu ainakin luonnetestissä ensi kesänä ja sitten katsella, josko löytyy sopiva narttu ja kasvattaja, jolla on kiinnostusta Humua käyttää.

Hyppytekniikkatunnilla ja fyssarilla

Joskus silloin yli kuukausi sitten käytiin Vapun hyppytekniikkatunnilla. Oli avartavaa ja mukavaa ja kyllä vaan se teknologia kehittää koirienkin koulutusta, kun Vappu pystyi tabletilla videoimaan suorituksia ja näyttämään heti hidastuksesta mikä on hyvää ja mikä pielessä... noh, ei siitä sen enempää, lyhyet muistiinpanot:

Hyppytekniikasta:

• Humun tekniikka on perusteiltaan ok, hieman jäykkyyttä lapojen yläpuolella/niskassa, joten kannattaa tehdä venyttelyä pää etujalkojen väliin jne. Takaa selkä joustaa hyvin, käyttää takaosan voimaa hyvin ja hyppää voimakkaasti, joissain alastuloissa saattaa vähän töpsähtää, mutta jos hyppy on ollut hyvä, silloin myös joustaa hyvin alastulossa.
• Kokoaminen on selvästi haastavaa (mikä ei isohkolla vauhdikkaalla koiralla ole ihme), mutta kykenee siihen kunhan keskittyy; nyt tehtiin harjoituksia mediväleillä, ja niillä voi tehdä jatkossakin välillä, jotta oppii kokoamaan. Humun kokoiselle koiralle maksivälit on kuitenkin helpommat.
• Venyttämisessä ei mitään ongelmaa
• Korkeuden arviointia on treenattava, joten jatketaan vaihtelevankorkuisilla esteillä

Nyt kun kerrankin on edes jotain videoita, niin tässä pari tehtyä harjoitusta (tasavälit ja pitenevät):

Täältä löytyy vielä video Humun viimeisestä harjoituksesta, tässä näkyy hyvin vähän korkeamman hypyn hyppykaari.

Muuta muistettavaa:

• Koiran katse eteen kun lähetät
• Etupalkka tarpeeksi kauas
• Koira tarpeeksi lähelle aloitusta (toki riippuen tehtävästä)

Sitten sulavasti aasinsillalla noista niskan jäykkyyksistä, jotka tuolla mainittiin... Humun ensimmäiseen fyssarikäyntiin. Vähän löytyi jäykkyyttä kallonpohjasta (keppien/puunrunkojen kantelu esimerkiksi syynä...), mutta fyssari ei huomannut mitään lapojen kohdalla tai taaempana niskassa tällä kertaa. Etuosa kaikenkaikkiaan vaikutti oikein hyvältä. Syvien lihasten käytössä Humulla on parantamisen varaa, joten ristikkäisten jalkojen nostoja ja tasapainoilutreenejä täytyisi muistaa tehdä. Lisäksi lonkkia venytellään vähän sisäänpäin, eli takaa löytyi vähän enemmän jumia kuin edestä, ei kuitenkaan mitään ihmeellistä. Ja lisää lihaa tarttisi koiraan... niih. No Humppa sitten lopulta saikin tahtonsa läpi kun tarpeeksi kauan nirsoili raksujen kanssa ja on nyt raakaruualla. Toivottavasti se nyt maistuisi. Toistaiseksi menekki on ollut hyvä ja koiraankin on ehkä jotain jo tarttunut.

Vaikeaa kirjoittaa kun taukoa tuli liikaa...

...mutta täytyy saada kirjoittajanblokki auki. Pitää nyt vähän saada dokumentoituakin tätä elämää. Kirjoituskatkoa ennen oli vaikka mitä kirjoitettavana ja varmaan meni nyt vähän liiallisen kunnianhimon puolelle: jos haluaisi kirjoittaa kaikesta, muttei ehdi, ei lopulta kirjoita mistään. Sama ilmiö näkyy aika-ajoin tokon treeni-innossa... kaikkea ei ehdi, joten toinen vaihtoehto on ei mitään.

Humu aloitti uudessa pelastuskoiraryhmässä ja nykyään peko-treenejä on 1-2 viikossa, usein toinen hakua ja toinen raunioita. Lisäksi huhtikuussa käytiin (tai yritettiin käydä) tottistreeneissä, joissa oli hurjasti häiriötä ja päälle tähän sitten omat treenailut. Agilitystä pidettiin taukoa, mutta koko huhtikuu tuntui silti olevan hektinen, koiraa kuskattiin mukana kylässä ja Orimattilassa ja taisi melkein joka päivä olla jotain ohjelmaa... jos ei treenejä, niin sitten jossain hilluttiin kyläilemässä ja yksissä näyttelyissäkin pyörähdettiin. Sen jotenkin unohtaa, että vaikkei tehtäisi "mitään" niin kyllä se mukanakulkeminen, myös tutuissa paikoissa, on koiralle homma jo itsessään. Ja kyllähän se sitten alkoi mennä stressin puolelle. Koiralla ja varmaan omistajallakin. Humusta huomasi, että sillä on koko ajan jonkunverran enemmän kierroksia kuin yleensä ja se lenkeillä kyttää ympäristöään helpommin - vaikka toisaalta se vaikutti olevan myös väsynyt, ainakin heti kun päästiin kotiin.

Pari viikkoa sitten Humulle ilmestyi suuhun papillooma -näppyjä ja kun olin stressiä jo epäillyt, niin arvelin niiden puhkeamista edesauttaneen jonkinasteisen stressitilan. Tartuntavaaran ja levon nimissä laitoin Humun lomalle hetkeksi.

Papillomanäpyt

Tässä ollaan nyt reilun viikon ajan lepäilty ja vaan lenkkeilty, eilen tosin käytiin agilitytreeneissä, mutta nyt saa taas viikonloppuna hengähtää. Kaikkitietävästä Internetistä luin, että näpyt katoavat itsestään 1-2 kuukaudessa. Löysin kuitenkin myös vinkin, jonka mukaan C- ja E-vitamiini auttavat näppyjä vastaan. Olin E-vitamiinia miettinyt Humulle aiemminkin, ja koska molemmat vitamiinit ovat varsin vaarattomia, niin ei muuta kuin koira kuurille - ja ihmeellistä mutta totta, vajaan viikon kuuri kadotti näppylät käytännössä täysin. Suurimman näpyn kohdalla on vielä pieni punainen jälki, muuten suu on jo täysin entisensä.

Huomennakin olisi ollut näyttelyt, mutta jätetään nyt väliin niin Humu saa levätä eikä vahingossa tartuteta noita eteenpäin (netistä löytyy hurjia kuvia niistä koirista, joilla papilloma on levinnyt suuhun ihan kunnolla, enkä toivo sitä riesaa kenellekään). Humustakin huomaa, että pikkuloma tekee hyvää ja se vaikuttaa rennommalta :) tosin myös vähän siltä, että voisi jo välillä lähteä treenaamaankin... mutta se onkin positiivista, eihän harrastamisessa olisi järkeä, jos koira ei siitä välittäisi tippaakaan. Ensi viikolla palataankin taas rintamalle, nyt tosin panostetaan ihan kotosalla tottisjuttujen treenaamiseen pikkuhiljaa, eli ohjatut treenit jää hetkeksi. Pekoilua ja vähän agiliitoa luvassa kuitenkin - täytyy vaan muistaa ne kunnon kotipäivät välissä, että ehditään itse kukin myös palautua.

Toisena terveysuutisena Humu kävi myös silmätarkastuksessa ja siltä osin on kaikki kunnossa! :)

Joitain viime aikojen tokoja, ageja ja pelastushommia

Kolmen viikon treenit jäänyt kirjaamatta, joten otetaan pikakatsaus, että jää nyt niistäkin joku todiste myöhempää itsensä tutkiskelua varten.

HSKHn agilityssä viime viikkojen sana on ollut Sähläys ja hyvänä kakkosena Keskittymiskyvyttömyys. Koskettavat koiraa ja ohjaajaa yhtälailla. Kolme viikkoa sitten treeninaiheena oli erilaisia pieniä pätkiä. Ensin hyppy-mutkaputki-takaakiertohyppy, joka meni ok (ekalla kerralla näytin vähän turhan laajasti ja koira hyppäsi käuempänä olevan hypyn, mutta hienosti hakeutui siis esteelle jota tulkitsi minun tarkoittavan), sitten muuri-putki-pussi, joka sekin meni ok, vaikka muuri tuntui ensin vähän hassulta ja tajusin, ettei sitä olla kai juuri tehtykään... Sitten kepit. Etupalkalla. Vielä piti sanoa joka välissä "kepi", yritti karata palkalle, mutta malttoi kun tajusi, että on pakko. Sitten otettiin hyppy-hyppy-putki-rengas, joka oli ihan täyttä skeidaa, samoin pituus. Koira oli unohtanut moiset esteen ihan kokonaan. Tehtiin sitten niitä yksittäisinä pari kertaa - pitäisi käydä kentäkllä vahvistamassa noita harvemmin tehtyjä esteitä. Vielä viimeisenä putki-serpentiininä 3xhyppy-hyppy, jossa koira yllättäen kuunteli hyvin, mutta ekalla kerralla sätkin itse kuin marionetti. Varmaan olin vähän ehtinyt turhautua pituudesta ja renkaasta, eikä enää oma pokka pitänyt. Sain sitten vielä koottua itseni ja saatiin yksi toisto niin, että sekä koiran, että ohjaajan toiminnassa oli joku järki.

Viime viikolla sama häsläuslinja jatkui, onnistuttiin taas tosin välillä, mutta suuren osan aikaa vaan kuului kun herneet valui korvista pihalle. Yksi asia, joka vaikutti, oli se, että oltiin toisella pätkällä viimeisiä, ja toisen ryhmän koriat tuli halliin kesken treenin - sehän on ihan mahdoton tilanne, sanoo Humu. Saatiin se koottua pariin helppoon juttuun, mutta eihän se homma ihan toivotulla tasolla siinä vaiheessa enää sujunut. Muita huomioita; kontaktien vahvistaminen/jopa uudelleen opettaminen otettava ohjelmistoon. Myös estehakuisuutta voisi vähän erikseen treenata, vaikkei se suoranainen ongelma olekaan.

Visiolla käytiin vielä tällä viikolla vikalla agilitykerralla. Muuta erikoista raportoitavaa ei tästä kerrasta, paitsi kepit, jotka nyt sujui etupalkalla ja YHDELLÄ käskyllä näytettäessä ekaa väliä! Kyllä se siitä, kohta voisi nostaa loppupalkan arvoa ja kasvattaa vauhtia ihan tarkoituksellisesti :) nyt Humu selvästi katsoo vauhtia minusta, voisi ehkä olla hvyä opettaa se samalla etenemään ihan omaa tahtia ilman että tulen vierellä.

Tokossa (siis HSKH:lla) ollaan taas keskitytty hyvinkin. Komisen viikkoa sitten aiheena oli patoamistreeniä. Sitä pitää tehdä enemmän kotonakin, ja onhan sitä tehtykin, mutta en tiedä onko ajatus aina mukana niin hvyin. Erilaisia harjoituksia ovat mm. leikityksestä maahan (tai muu käsky), patoamisesta vapautus tai paikkamakuu/istuminen superpalkalle ja vastaavat jutut. Tähän liittyen paikkamakuuta onkin treenattu pitkällä juoksumatkalla ruokakupille, tosin ei ihan patoamisen hengessä, sillä olen makuuttanut 2-3 minuuttia - keskittynyt hiljaisuus on kuitenkin ehdoton vaatimus vapautukselle. Lisäksi tehtiin treeneissä hyppynoutoa. Ensin pideltynä ja sitten normaalisti yliheitettynä. Yliheitossa annoin avun takaisintullessa, oli meinannut tulla esteen ohi, mutta korjasi :) mahtavaa! En ottanut sivulle asti vaan palkkasin suoraan, hieno! Lisäksi tehtiin perusasentoa ja seuraamista peilillä, sekä häirittyä kontaktia kentällä (johon sattuikin vahingossa varsin vahva häiriö kun kelpie tuli leikkimään narupallollaan ihan viereen).

Porokoiratoko 2 meni puolestaan ihan päin prinkkalaa: saatiin koira lopulta hetkeksi keskittymään kun tehtiin häirittyä kontaktia ja se keskittyi sitten vain yhteen häiriöön. Mutta oli se tosi jännittynyt, eikä kyennyt keskittymään. Pentuluoksarissa juoksi ohi... se kertoo jo jotain. Totesin, että ilman häkkiä on näköjään ihan turha lähteä uuteen paikkaan treenaamaan, Humu ei rentoudu kunnolla ilman taukoja häkissään.

Viime viikon toko HSKH:lla meni taas puolestaan hyvin, pidettiin leikkimieliset "kurssikisat" ja Humu kykeni oikein hyvin tekemään temppurataa ja sen jälkeen vielä (hyvin paljon helpotettua) jäävien nopeuskisaa. Tosin uusi koira kentällä oli taas tosi iso juttu, ja sen saapuessa jouduttiin hetkeksi lähtemään kauemmaksi keräämään herneitä takaisin kalloon - toipuminen oli kuitenkin kohtuullisen nopeaa.

Pelastushommissa ollaan käyty homekoululla ja kerran päästiin taas jo raunioillekin. Homekoululla ukot löytyi helposti, pyrittiin vaan vähän rauhoittamaan tilannetta väleissä. Kiinnilaittaminen nostattaa koiraa ehkä turhan paljon, joten se ei välttämättä ole paras ratkaisu, nyt kuljetin ekan ukon jälkeen käskyllä/namilla ja rauhoitin ennen seuraavaa lähetystä. Nenä toimii hyvin, siinä ei mitään ongelmaa :) ja intoa piisaa, tulee vaan ääntä vähän liikaakin, joten haukutukset kannattaa nyt jättää pois kokonaan.

Raunioilla tuli vahvistusta sille, että kiinnilaitto ei toimi, kierrokset ihan julmetut - ulko-olosuhteissa kierrokset on tosin vain niin suuret, että ei varmaan toimi käskytyskään tai imutus. Pohdittiin, josko kutsuisi koiran vain luokse maalimieheltä. Yhtäkaikki, koiralla näytti taas jälleen kerran olevan kivaa, eikä nokka kauaa tuhissut ukkoja etsiessä.

Poroja paimentamassa

Taas on blogin kirjoittelu jäänyt. Jotain olen onneksi kirjoitellut muistiin, mutta ihan kokonaisiksi teksteiksi asti eivät ole ajatukseet jalostuneet hetkeen... paljon on kuitenkin touhuttu kaikennäköistä, joten voisi alkaa purkamaan päivityssumaa poropaimennusreissusta, jolla oltiin pari viikkoa sitten.

Laurin piti alunperin lähteä mukaan, mutta töiden takia se ei onnistunutkaan. Humun kanssa suhattiin sitten ihan kahdestaan Helsingistä Pelloon. Onneksi on koira tottunut autoiluun ja kuskikin pysyi tiellä. Kauheasti edes taukoja pidetty, ajatuksena vaan kokoajan, että sitä nopeammin, mitä nopeammin... voihan sen sunnuntain niinkin käyttää. Takaisintullessa ajettiin sitten "vain" n. 7h Pellosta Uuraisille ja oltiin siellä Papan luona yötä, seuraavana päivänä jatkettiin Helsinkiin.

Pellossa yövyttiin 10 hengen mökissä (joka ei muuten ollut yhtään pahan hintainen!) 6 porokoiran, 2 lapinkoiran ja 4 ihmisen voimin. Itse poropaimennusta harjoiteltiin Minnan ja Ahdin porotilalla Pellon Ruuhijärvellä. Paimennustreenejä oli kahtena peräkkäisenä päivänä ja jokainen koira pääsi yhteensä neljä kertaa aitaan. Minnan ja Ahdin tila oli ihana, porot oleskelivat pihapiirissä, viimevuotiset vasat aitauksessaan ja aikuiset porot ihan irrallaan ruuan toivossa (toki osa poroista pysytteli kauempana pihapiiristä, mutta ihan riittävästi niitä riitti pihalle asti...). Etenkin toisena päivänä, kun saavuttiin jo ennen porojen aamuruokintaa, tuntui kuin olisi ajanut auton poropiirityksen keskelle. Onneksi ne sen verran väisti kun hitaasti jurnutti kohti, että saatiin autot pihaan asti ;)

Hei etelän turisti, anna ruokaa!

Tällä kertaa paimentamisessa oli miljoona kertaa enemmän järkeä kuin viime vuotisella reissulla, eikä koiran annettu vain päättömästi jahdata poroja aitausta ympäri... Poroja kuljetettiin rauhallisesti tilavassa aitauksessa, välillä kirnuun ja kirnusta pois. Koirat olivat irti ja alkuun taisi joutua jokaiselle vähintään kertaalleen sanoa, että jahtaaminen ei muuten käy. Ohjaajalla oli tukenaan paimensauva, jolla paitsi pystyi täräyttämään maahan jos koira päätti ampaista poroja kohti, mutta ensisijaisesti sillä pystyi tukemaan koiraa porojen liikuttelussa - liikutteluun kyllästyneet porot sai liikkeelle kun nosti kepukan vaakatasoon eteensä ja tarvittaessa vähän heilutteli ja suhisteli suullaan. Kokemattomia koiria kohtaan osa poroista olisi saattanut olla varsin epäystävällisiä, nyt kun tehtiin selvästi koiran kanssa yhdessä hommia, sekä porot, että koirat saivat olla rauhassa.

Humu rauhoittui joka kerta aidassa paremmin, vaikka toki ensimmäisellä kerralla homma aloitettiin hepuloinnilla (joka ei edes suuntautunut poroja kohti, vaan jahtaamista Humu kokeili vasta myöhemmin) ja poukkoilulla. Kunhan keskittyi, niin Humu selvästi luki laumaa varsin mukavasti,  käyttäytyi porojen kanssa kohtuullisen järkevästi ja väisti nopeasti jos joutui liian lähelle, ei yrittänyt haastaa poroja tai tehnyt muuta typerän uhkarohkeaa. Jonkun verran se kuitenkin selvästi paineistui - osittain poroilta ja itseltään paineita helpottaakseen se haisteli paljon ja söi poronkakkaa. Tässäkin kuitenkin päästiin loppuakohti enemmän tekemisen makuun kun homma kävi tutummaksi, tosin toisenä päiväni huomasi toisaalta myös väsymyksen - ei ole helppoa työtä kun opettelee kokoamaan itsensä ja työskentelemään keskittyneesti porojen kanssa.

Mitään kovin erikoisia kuvia ei meikäläisen perusputkella saa, mutta jotain todistusaineistoakin jäi, jopa muutamassa kuvassa koira ja porot nähtävissä samassa kuvassa...

Hei, tuolla aitauksessakin on poro! Huomasittekste?

Tilulilulii! Kai se on sit hommiin taas!

Hyvät Poroiset, voisitteko siirtyä? Herkullista kakkaa teillä, en minä pahalla... mutta jos siirtyisitte, hei oikeesti?

Tällee me vaan marssitaan kirnuun.

Viime aikojen treenit

Olin unohtanut kirjoittaa mietteet ylös jostain taannoisesta rakennusetsinnästä. Humu oli nimittäin ihan huippu. Alan päästä vähän jyvälle siitä mitä se on, kun koiralle sopii joku juttu luontaisesti kuin nenä päähän. Tai en tiedä, onko Humu jonkun kokeneen konkarin silmään niin ihmeellinen, mutta yhtäkaikki ihastelen ihmetyksen vallassa sen toimintaa rakennusetsinnöissä. Ihan mieletön määrä intoa ja yhä enemmän silti järkeäkin.

Humu sai ekaa kertaa viiltosuojatossut jalkaan, lainaan toiselta koiralta. Niiden pukeminen oli tuskaista, koira piippasi ja minä ähelsin, tuli sama tunne kuin korvisa survoessa silloin kun reikä on jo oikeastaan mennyt umpeen... istuvat on tossut, mutta ei maailman helpoimmat pukea. Tilasinkin Humulle samanlaiset, mutat etutassuihin yhtä kokoa isommat, että ei nyt tarvitsisi noin paljoa änkeä. Tossut unohtui heti kun pääsi hommiin, maalimiehiä oli laitettu kahteen eri kerrokseen (tilaa rajattu niin, että pääsy oli vain yhden luo kerrallaan) ja homma sujui hienosti. Pimeässä kellarissa selvästi vähän jännitti, pimeys on selvästi iso asia. Muuten kaikki ukot löytyi kuin vettä vaan ja koiralla oli KIVAA :)

Tällä viikolla varmiistui, että saatiin ryhmäpaikka myös "viralliselle" kaudelle, ryhmään, jossa treenejä tulee olemaan 1-2 kertaa viikossa viikosta riippuen. Oltiin jo tutustumassa uuden ryhmän treeneihin lauantaina. Ensin aamupäivällä käytiin ryhmässä, jossa ollaan nyt käyty talvikaudella. Rakennus oli jo Humulle tuttu ja maalimiehet löytyi helposti. Purkeissa oli vähän liian nopeasti syötävää ruokaa ja tulikin kommenttia, että Humu lähtee maalimieheltä turhan helposti namit haukattuaan - täytyy muistaa mössönamit jatkossa. Uuden ryhmän tutustumistreeneissä tehtiinkin sitten niin, että Humulla oli pitään kestävät ruuat, ja kun se söi, kytkin sen ja hihnassa siirryttiin vähän matkaa ennen lähetystä uudelle maalimiehelle. nyt ainakin maalimieheltä poistuminen oli selkeä, mutta en tiedä onko hihna välttämätön jatkossa, vai riittäisikö koiran vapautus syömisen jälkeen, täytyy jutella asiasta viisaampien kanssa. Uudenkin ryhmän kanssa treenit sujui kivasti, taas pimein piilo oli vähän jännittävä, mutta muuten etsimisen ilo tuotti nopeita tuloksia.

Huomaa kyllä, että on itse vielä ihan pihalla pelastuskoirajutuista, en oikein osaa muodostaa kokonaiskuvaa mistään. Kuvailinkin uudessa ryhmässä ihan miten sattuu Humulle siihen asti tehtyjä treenejä ja olin muutenkin aika kuutamolla. Mutta ehkä tässä oppii. Onneksi edes koira on lahjakas.

Vision agilityssä tehtiin keinua (sujui tosi hyvin), keppejä etupalkalla (paranee) ja hyppy-puomi-putki-hyppy-putki takaisin -rallia ja kepit-hyppy-hyppy(kieputus yhdellä hypyllä)-keinu -tehtävää. Keinu oli ihan pala kakkua ja Humulla alkaa selvästi olla käsitys siitä kohdasta, johon kuuluu pysähtyä odottamaan keinun laskeutumista, voisin jo antaa sille enemmän itsenäisyyttä ja jättää odotteluhuutelut vähemmälle. Keppejä tehtiin etupalkalla, joka ensin aiheutti oikomisyritystä ja turhautumista, mutta kun ei auttanut, niin alkoi sujua ja pientä häivähdystä vauhdin lisääntymisestä ja rytmistä näkyi välillä. Humu on kuitenkin aika kiinni mun "kepikepikepi" -hokemassa joten nyt samaan syssyyn voisi alkaa treenata sitä, että kun kepeille mennään, niin ne tehdään loppuun vaikka seisoisin tuppisuuna tai huutelisin hoosiannaa. Kieputukset oli ok, mutta ei ne nyt maailman ketterimmin suju.

Tokotreeneissä viime viikolla tehtiin seuraamista, vauhtinoutoa ja paikkamakuuta. Lisäksi koitin saada paikkamakuuseen aktiivisuutta palkkaamalla siitä kierrolla, saa nähdä meneekö syteen vai saveen. Seuraamisessa se oma asento on vaikein ja luotto koiraan vaikken tuijottaisi sitä... joka tokotreeneissä yritän kyllä hyödyntää peiliä, mutta hitsin vaikeaa on. Mutta seuraaminen on ihan ok mallilla, ei auta kuin pikkuhiljaa treenata sitä eteenpäin jotta saisi käännöksiin ja takaosaan varmuutta, kestoa lisää ja omia apuja häivytettyä. Ja lisäksi pitäisi treenata täyskäännöstä vasemmalle, se tuntuu paremmalta kuin oikealle kääntyminen ja lisäksi on vaatimus BH- ja pekon tottiskokeissa.

Vauhtinoudoissa ei lelu kelvannut, palkkasin vaan juoksemalla karkuun ja sitten namilla. Nouto on ihan ok mallilla, vauhtinoutoja kannattaa tehdä, jotta into säilyy. Keskityttiin itse noudon sijaan enemmän patoamiseen, Humu oli taas vähän tättärää ja kuumui kun heitin kapulan (tätäkään ei ole kotona tullut esiin) - ja äänteli. Tehtiin siis patoamistreeniä kapulalle, kielsin haistelun, haukun ja maahanmenon, annoin ähistä ja piipata, mutta lähtölupaa ei saanut ennen kuin vähän rauhottui ja keskittyi ja kokosi itsensä. Tätä varmaan jatketaan tälläkin viikolla, mutat ei varmaan noutokapulalla vaan ihan pallolla tai vastaavalla. Samaa treeniähän oikeastaan tehdään etsintöjen lähetyksissä jne, niissäkin vaan pitäisi vielä miettiä selkeämmät säännöt siihen mikä on sallittua, toistaiseksi en ole haukusta kieltänyt pelastuskoiratreeneissä mutta voi olla, että pitää niissäkin se turha intohuuto karsia pois eikä vaan odottaa, että varmuus johtaa hiljaisuuteen..

Itsenäisesti treenailin peilin edessä perusasentoa ja seuraamista, sekä aktiivista paikkamakuuta pistämällä maahan kesken riehutuksen ja vapauttamalla kiertämään. Ei piipannut, ei häiriintynyt. Humu varmaan vaatii paikallaanololiikkeisiin sen mahdollisuuden, että joskus saattaa tulla lupa lähteä kuin tykin suusta, muuten se lässähtää. Rivipaikkamakuussakin H oli ok, seuraavan tunnin treenajat (ihmiset) tuli juuri sisään, mutta onneksi se ei haitannut liikaa. Jonkun verran haistelua ja vähän piippausta silti, rivi on vaikea.

Porojen vertaistukitoko 1

Eilen perjantaina alkoi pienen poroporukan tokoprojekti, säännölliset vertaistukitreenit. Meillä olisi alunperin ollut aiheena luoksetulo ja luoksepäästävyys, ja se luoksetulo olisikin ollut hyvä aloitusjuttu, mutta tein sitten kuitenkin seuraamista ja luoksepäästävyyttä kun "oli liukasta". Mutta kun ei oikeastaan ollut edes niin liukasta. Unohdin vaan kunnolla rauhoittua ja keskittyä ennen treenejä ja miettiä, että onko edes liian liukasta, joten etenin suoraan varasuunnitelmaan.

Vire ei ollut ihan parhaimmillaan, keskittymiskyky vähän haparoi, piippausta, mutta ei silti kiihko suuntautunut täysin tekemiseen vaan vähän jopa sellaista paineistunutta tekemistä etenkin alkuun. Tämän takia se luoksari olisi ollut hyvä aloitus, olisi saanut vähän lukkoja auki... silti täytyy sanoa, että täysin uuteen treenipaikkaan ja kohtuullisen lyhyeen odottelu- ja totutteluaikaan nähden keskittyi ok. Alkuun kontakti vähän epävakaa, eikä tosiaan ollut parasta seuraamista. Imutuksen avulla vähän tiivistyi. Tein neliöllä käännöksiä, meni ihan ok, seuraamisen paikka hyvä ja oli ihan kivasti mukana käännöksissä. Ei palkkautunut niin hyvin kuin olisi voinut, vaikka oli huippunamit. Sosiaaliseen reagoi ok, muttei ollut täysin rento. Suurin korjausaihe nyt kuitenkin on oma asento ja avut, katse täytyy saada nostettua sieltä koirasta pois ja häivytettyä sitä käsiapua. Seuraavissa treeneissä pitää antaa naksu jollekin toiselle ja keskittyä kävelemiseen.

Luoksepäästävyydessä ei välittänytkään liikkurista sitten tällä kertaa juuri mitään. Vähän vaikutti kyllä keskittyminen huonolta. En itse katsonut koiraa, kun olin antanut naksun avustajalle, niin paha sanoa pitikö se kontaktia hyvin vai ei - oli tunne, että ei kovin hyvin. Nämä pitäisi videoida, jos harjoittelee olemaan katsomatta koiraa...

Paikkamakuuta kokeilin, meni ihan pipariksi, ei pystynyt olla piippaamatta. Laitoin takaisin autoon, yritin purkaa pahimpia lelulla, ei kiinnostanut, paineistui. Ääh. Treenin lopuksi otin lyhyeeseen paikkamakuuseen ja superhäiriöön (ilmassa leijui tärppinartun tuoksu ja talutin Katrin ihan lähes kiinni paikkamakuussa olevaan Humuun). Piipahti kerran, sitten oli hiljaa. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin keskittyä. Palkaksi vapautus, oli tarkoitus, että Katrille pallutettavaksi, mutta ryntäsi toki tuoksuttelemaan tärppinartun jälkiä ;) noh, ainakin oli palkka kohdillaan. Ja tokeni siitäkin ja saatiinpahan se hiljainen pätkä ja aktiivinen paikkamakuu. Täytyy nyt miettiä miten tämän kanssa etenee.

Tokoilumotivaation nousu ja viimeaikojen treenit

Tokomotivaatio alkaa vähän nostaa päätään pitkän horroksen jälkeen. Taas on aika pitkä vaihe takana, jolloin ei juuri ole tullut treenattua, ainoastaan tekohengitettyä toko-osaamista viikkotreeneissä ja puolivillaisesti silloin tällöin kotona. Nyt taas vähän jaksaa ja tuleekin ihan yhtäkkiä päivittäin tehtyä niitä pieniä tärkeitä minitreenejä.

Viime viikolla tokotreeneissä aiheena oli paikkamakuu ja jäävät. Aloitettiin paikkamakuulla ja Humu ei ollut yhtään ehtinyt tasaantua, vinkumiselle ei voinut mitään. Tein sen ratkaisun, että vein Humun kesken paikkiksen tauolle. Tehtiin sitten lyhyitä paikkamakuita vähän myöhemmin kun muut jo treenaili omiaan, selvittiin niistä ilman ääntelyä ainakin suurimmaksi osaksi.

Jäävissä pitäisi edelleen vahvistaa sitä napakkaa seisomaanjäämistä. Lisäksi se on vino, mutta kouluttajakin arveli sen olevan vielä epävarmuutta. Seisahtumista jämäkästi pitäisi kuitenkin tehdä namilla hetsaamalla ja härnäämällä, samalla treenillä on hyvä tehdä myös erottelua jäävien välillä. Samalla seisominen saattaa suoristuakin kun oppii seisahtumaan niille sijoilleen ilman sivuaskelta vasemmalle. Sinällään liike on kuitenkin kohtuu pitkällä, Humu osaa jo aika pienillä avuilla (tai siis, niin pienillä kuin vain maltan antaa, pitäisi tarkkailla sitä omaa kehonkieltä eikä antaa turhia apuja) jäädä seisomaan sivulla ollessaan ja se pysyy seisomassa ok. Pientä hiomista vielä, säpäkkyyttä ja varmuutta. Loppuosaakin tietty voisi treenata...

Maahanmenoissa samaa hommaa, peruspalikat on ihan kunnossa, omien apujen kanssa pitää olla tarkkana eikä saa antaa niitä liikaa (mutta kun jännittää niin alan aina auttaa koiraa kamalasti). Merkkauksen ja palkkauksen pitää olla nopea, heti kun kyynärpäät koskee maahan. Kouluttaja ehdotti takapalkan kokeilemista ja kokeiltiinkin sitä itsekseen treenin ohessa, mutta se pahensi vinoutta ainakin nyt alkuun. Maahanmeno-jäävän loppuosa ei ainakaan kai ole ongelma, kun samaa on treenattu paikkamakuun yhteydessä.

Molempiin jääviin siis ihan samat tarpeet: täpäkkyys ja varmuus, sitä myöten toivottavasti suoruutta lisää. Täytyy tehdä asentojen erottelutreeniä ja maahanmenoja, istumisia ja seisomisia hepulijuoksenteluista ja hetsauksista. Ollaan jonkun verran tehtykin nyt taas, aika hyvin toiminut. Tarvitsisin vaan jonkun ulkopuolisenkin katsomaan, että onko ne nyt oikeasti edes sinne päin täpäköitä vai mitä ne on, itse sokeutuu ja antaa anteeksi aika paljon.

Tällä viikolla eli torstaina aiheina oli nouto ja ruutu, sekä lopuksi tehtiin paikkamakuu. Alkuun Humu taas vinkui paljon, mutta teki silti myös ihan hyvin. Oli kuitenkin aika kuumakallena. Noutoa kun alettiin treenaamaan, alkoi jo keskittyminen rakoilla, kun oli pidellyt niitä kierroksiaan kasassa jo hetken. Häiriöön nähden Humu teki silti tosi hyvin, ei tehty kokonaisena liikkeenä, mutta erikseen pitoa, nostoa, liikkeen alkuosaa ilman perusasentoon tuloa ja perusasentoon tuloa kapulasuussa (lisäksi Humua verrytellessä seuruutin kapula suussa, sillä paikallaan pitäessä piippasi, liikkeessä ei). Ekalla heitolla Humun nenä meni hetkeksi maahan kapulan vieressä ja siinä keskittyminen herpaantui niin, että nosti laipasta. Tokalla heitolla nostikin sitten ihan oikein ja unohti hajut. Kaikki osiot on ihan kasassa, pitää vaan säilyttää motivaatio eli alkaa vähän varioimaan ja välillä toki tehdä sitä kokonaistakin noutoa - ja aktivoitua metallikapulan ja hyppynoudon kanssa. Kouluttaja ehdotti pientä noutokapulaa, joka saattaa olla metallia vierastavalla helpompi kuin keskikokoinen. Hyppynoutokin laitettiin alulle ihan vaan kertaalleen jättämällä Humu odottamaan kapula suussa ja kutsumalla se hypyn yli, ei mitään ongelmaa. Toki kun tuo odottaminen on Humulle vähän "mälsää" aina, niin voisi tuota koittaa tehdä jollain variaatiolla niin ei ala maistua puulta se kapulan pitely.

Ruudussa tehtiin ihan vaan lelulle juoksua, toimii hienosti ja vauhdilla läheltä ja etäältä, kiinnipidettynä ja perusasennosta. Humu rentoutui myös kunnolla leikkimään, mahtavaa! Kosketusalustaa en nyt halunnut käyttää, kun en uskonut, että Humu enää muistaa miten homma toimii - testasin sitten kotona kosketusalustalle juoksemista ja hyvinhän se sinne juoksee ja jää seisomaan, "seis"-käsky pitää vaan sanoa nopeasti tai muuten jää läppäilemään alustaa tyylillä "tässä tää on, palkkaa!". Nyt vähän lisää muistuttelua alustallejuoksemisesta ja siellä seisomisesta ja sitten vaan taas pitkästä aika ruutuilua kehiin.

Lopuksi tehtiin paikkamakuu ja se meni tällä kertaa ihan jotenkuten ok, vähän tuli piippausta ja kuikuilua kun yksi koira rivissä äänteli vähän voimakkaammin. Ja haistellakin yritti, se on se toinen pentele mitä se tekee sitten kun ei piippaa. Molemmat liittyy nimenomaan epävarmuuteen häiriössä, mistä sitä nyt saisi tosta vaan ostettua lisää... Kivasti leikki vielä paikkamakuun jälkeenkin, se oli taas suuri plussa. Kotona otettiin eilen aamulla vielä paikkamakuu lyhyellä ajalla, mutta jopa vähän hetsaten ja tosi huikealla palkalla, eli mahdollisuudellä syöksyä lenkin jälkeen sisälle etsimään piiloutunut Lauri... Ei piipin piippiä vaikka koiraa oli nostatettu, ei haistelua, aktiivinen mutta täysin varman oloinen makuu. Koska tuttu paikka, ei koiria. Miten tuon varmuuden saisi lisääntymään muihin tilanteisiin, en tiedä. Jatketaan yrittämistä ja erehtymistä.

Agilityssäkin käytiin viime viikolla kerran Visiolla, tällä viikolla jäi väliin Ojangon treenit kun olin kipeänä. Tehtiin aika mukavaa  hyppy-hyppy-A-kaarteessa hyppy-hyppy-A:n alta menevä putki-kepit/pussi. Kaikki ihan jees muuten, mutta kaarteissa hidastan Humun ja ohjaan sen jotenkin kökölle linjalle, kepit hitaat, mutta tosi kivan varmasti menee. Kaarteissa voisin koittaa kääpiöjuoksua, jos se yhtään auttaisi ja keppejä nyt täytyy vaan treenata, kyllä ne siitä :)

Raksaa, aksaa ja vielä tokoakin jaksaa

Viime lauantaina käytiin taas rakennusetsintätreeneissä (tänään köllötellään vaan Orimattilassa, eli treenivapaa viikonloppu tällä kertaa). Nyt oltiin taas raunioradalla olevassa rakennuksessa. Jäätiin taas ulko-oven tuntumaan ja annettiin koiran tehdä omat ratkaisunsa, tällä kertaa tilaa ei ollut rajattu ja koira pystyi etenemään itsenäisesti rakennuksen perukoille asti. Lähetyksessä olin taas itse yhtä intopiukeana kuin koirakin, pitää muistaa olla raaaauhallinen, kun koira ei ylimääräistä nostatusta tarvitse..

Etsintäraketti hepuloi lähtöluvan saatuaan tiensä läpi koko rakennuksen ja yläkertaan, jossa se ei ollut aikaisemmalla etsintäkerralla edes käynyt, ja kävi hakemassa sen "viimeiseksi" laitetun maalimiehen. Ei ongelmia irrota...! Sitten ehtikin vähän hepuloida ihan muuten vaan, kun eka tehtävä oli suoritettu. Keskittyminen samalla "vähän" herpaantui ja lopulta päätettiin sulkea ovia niin, että Humulla oli pääsy vain yhden maalimiehen luokse kerrallaan, eikä se päässyt vetämään rundia koko rakennuksessa. Pian löytyikin viimeiset "ukot" piiloistaan, kun keskittymisestä tuli helpompaa. Taaskaan ei oikein leikki kelvannut vikan ukon jälkeen palkaksi (yleinen hepulointi kyllä), vaan olisi vaan pitänyt etsiä lisää. Motivaatio kohdillaan!

Maanantain agility Visiolla peruuntui, mutta keskiviikkona oli treenit Ojangossa. Aiheena oli välistävedot ja sylikäännös, leijeröinnin alkeet ja pimeästä kulmasta putkeenlähetys. Eli paljon vaikeita juttuja. Aloitettiin välistävedoilla, kuvassa siis esteet 1-4, aloitettiin ensin ihan vaan ekalla, sitten kahdella ensimmäisellä ja sitten koko tehtävä. Välistävedot sujui tosi kivasti ihan ekaa yritystä lukuunottamatta, jossa olin hidas ja koira meinasi karata putkeen... mutta jopa tässä Humu kuunteli ja luopui putkisuunnitelmasta, eli tuli vain iso kaari, ei väärää estettä sentäs. Jatkossa asettelin Humun aloitukseen vähän vähemmän houkuttelevaan kulmaan putkeen nähden ja välistävedot sujui hienosti. Mutta sitten piti tehdä sylikäännös, ja sepä oli ihan hirveän vaikeaa (mulle). Siis toiselta esteeltä kolmannelle välistäveto + sylikäännös ja sitten putkeen, ohjaaja jää koiran vasemmalle puolelle. Humu kyllä meni ihan oikeat esteet joka kerta, ja mäkin jäin ihan oikealle puolelle koiraa, mutta jotenkin en saanut Humua käännettyä kolmannelle esteelle niin, että se ottaisi hyvän lähestymisen, vaan se tuli ihan juureen ja hyppäsi melkein paikaltaan. Eli Humulta hienosti seivattu (kuunteli tosi hyvin ja parhaansa mukaan tulkitsi ohjausta), ohjaajan täytyy pikkasen harjoitella.

Seuraavaksi leijeröinnin alkeita ja pimeää putkea. Eli lopullinen tavoite olisi ollut ohjata koira hypylle (5) ja sen jälkeen putkeen (6), vaikka itse juoksee putken toiselta puolelta. Ei päästy tässä kovin pitkälle, keskittymiskyky alkoi jo rakoilla molemmilla. Pari lähetystä hypylle niin, että kuitenkin tulin vaan ihan rehellisesti putken hypyn puolta, siitä lähetys pimeään putkeen - tosi hyvin sujui putkeen vetäminen! Tehtiin vielä pari kertaa pimeään putken päähän lähetystä niin että jäin kauemmas (ehkä hypyn paikkeille), sekin sujui tosi hyvin. Vähän leijeröintiin viittava tehtävä vielä yhdellä hypyllä (8), koira odottamaan nro 12 kohdille ja ohjasin koiran 8-hypylle ollen itse esteiden toisella puolella, kurotellen esteiden välistä. Tavoite siis olisi olla kokonaan toisella puolella. Meni ihan ok, mutta Humu oli jo väsynyt. Ei jatkettu pidemmälle, leijeröinti jääköön muhimaan, vaatii selvästi aivotoimintaa molemmilta...

Tokossa torstaina aiheena kehääntulo, luoksepäästävyys, paikkamakuu ja luoksetulo. Hepulipyllylle on kyllä vaikea paikka heti treenin aluksi tehdä kehääntulo, luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Siihen nähden ok (ja selvästi Humu ja minä ollaan jo vähän rentouduttu ja totuttu ryhmän koiriin ja ihmisiin). Paikkamakuussa piippasi, vaikka jäin ihan lähelle ja yritin palkata aina kun on hiljaa. Mutta unohdin etupalkan, tyhmä minä! Testailin sitten vielä itsekseni, homma toimi parhaiten, jos laittoi Humun "namikolmioon", pelkkä etupalkkakin ok, mutta sen on oltava lähellä koiraa. Tässä vaiheessa ympäristössä oli jo enemmän häiriötä, sillä osa leikitti ja osa treenasi ympärillä, eikä sillä tuntunut olevan mainittavaa vaikutusta, Humu ei lukkiutunut häiriöihin ja piippasi selvästi vähemmän kuin aluksi rivissä.

En ihan tiedä mitä tuolle piippaamiselle tekisi, se on selvästi mielialaperusteista, toisaalta nyt kun ruoka maistuu paremmin, se on osittain myös palkan vaatimista/turhautumista. Miten tunnistaa, kummasta on kyse...? Ja toisaalta, jos stressaan piipityksestä ja puutun siihen (esim. vien reunalle kun piippaa), niin lisääkö se koiran stressiä vai tajuaako se todella syy-yhteyden piippauksen ja reunalle joutumisen välillä? Pitäisikö vaan antaa olla ja toivoa, että kun varmuus kasvaa, ääntely vähenee? Tai hyväksyä se, että voidaan tokoilla tasolla "helppoa ja hauskaa" ja käydä ehkä jopa kokeissa niin kauan, kunnes ääntelystä rokotetut pisteet vie hommasta mielekkyyden... ei meillä tavoitteet kovin korkealla ole muutenkaan ja kaipa AVO:on asti voi päästä vinkuintiaanikin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en vaan jaksaisi ottaa paineita piippauksesta. Paikkamakuuseen haluaisin opettaa rauhallisen mutta aktiivisen mielentilan jo siitä syystä, että Humu itse tuntisi olonsa varmaksi rivissä. Muuten piippaus tokossa ei henk.koht. haittaa minua niin kauan kun Humu kuitenkin keskittyy - ja tunnen olevani myös aika aseeton piippausta vastaan... Nytkin pyrin välttämään palkkausta kun piippaa, mutta välillä ajoitus on vaikeaa, enkä oikein tiedä mikä auttaisi (eikä turhauttaisi koiraa lisää tai laskisi motivaatiota!). Oma motivaatio piippaamisen kitkemiseen on siis suoraan sanottuna alhainen.

Toisena tehtiin luoksetuloa, tehtiin ihan pentutyylillä. Jätin ensin istumaan, mutta meni maahan o.O Öööh.. täytyy näköjään treenata. Ihan ok muuten, kyllähän se kutsusta tulee, mutta vähän plääh kun ei ne heitetyt lelut niiiin paljon kiinnosta. Pitää harjoitella vauhtia ja intoa. Pitää muistaa itse pysyä patsaana kunnes koira puolessa välissä, sitten lähteä täysiä juoksemaan (hallissa ei tila riittänyt). Ja pitää vahvistaa tuota istumista (ja muistaa nyt jumankauta olla käyttämättä samaa sanaa kuin agilityssä). Ja lisäksi sitten vierelletulotreeniä ja näiden yhdistämistä. Ja onhan sitä tehtykin, ihan ok mallilla luoksetulo on kun häiriö on minimissä, mutta sitten se häiriö... ja vauhtia on vähän kadonnut, pitänee riehupalkata useammin.

Itsenäisesti tehtiin vielä perusasentoa, seuraamista lyhyitä pätkiä, käännöksiä ja vierelletuloa lyhyeltä matkalta. Humu teki tosi hyvin, ei häiriintynyt juurikaan muista koirista. Kerran olisi tehnyt mieli ohimenevää moikata, toipui älynväläyksestään välittömästi kun huomautin. Ja näytti muuten muutamassa sivuaskeltreenissä ja vierelletulossa tosi pätevää takaosan käyttöä! Kaikenkaikkiaan oli ihan kivassa työskentelyvireessä, piippauskin laantui loppua kohti, mikä oli hienoa - hamaa tulevaisuutta ajatellen Humu luultavasti tarvitsee aika pitkän lämmittelytreenin ennen koetta, jotta pahimmat höyryt saa puhistua pihalle.

Relaa vähän (kaksi jännäilijää treenaa tokoa)

Jännittäjän pitäisi ottaa itselleen tosi lungi koira. Muuten käy kuin meillä, eli omistaja omalla jännityksellään lisää ja lisää koiran jännittyneisyyttä. Treenitilanteet jännittää molempia ja kohta kumpikaan meistä ei enää muista hengittää, vaan hyperventiloidaan ja sätkitään ympäriinsä kuin epilepsiapotilaat tranceluolassa. Mistäköhän sain idean siitä, että haluan harrastaa koiran kanssa, kun koskaan ei ratsastuksessakaan pienimmätkään wannabe-kisat ole oikein luonnistunut jännityksen takia? Kouluaitojen sisäpuolella hevonen poikkeuksetta joko liimautuu hiekkaan tai pakenee tiikereitä, sillä selässä istuu ratsastaja rentona kuin rautakanki - mitenköhän ajattelin homman olevan helpompaa koiran kanssa?

Eilen oli tokotreenit. Aloitettiin ne aika jännittyneenä taas molemmat. Yritän olla sellainen "reipas ja innostava" ja oonkin vaan kiihtynyt ja sähläävä. Katsottiin ensin ihan vaan seuraamisen ekoja askelia, muuten meni hyvin, mutta etenkin silloin kun olin "reipas ja innostava", Humulta pääsi liikkellelähdössä hauhau ja homma oli vähän sekavaa. Sain kehotuksen relata. Jännästi alkoi sujua paremmin kun itse muisti hengittää. Alettiin päästä molemmat lähemmäs zen-tilaa ja Humu oikeastaan toimi tosi kivasti. Se oli täpäkkä, vielä vähän turhan rauhaton, mutta kuitenkin keskittyi niin hyvin kuin suinkin kykeni. Teki innokkaasti ja tarmokkaasti, palkkautui hyvin sosiaalisesti ja namilla. Sai kehuja suorasta seuruusta, peruspalikat on kunnossa. Käännöksissä hyvä auttaa namilla vielä, etenkin silloin kun vire on korkealla, jolloin koira saattaa edistää ja jäädä jalkoihin. Pidempää pätkää harjoitellessa kannattaa käyttää imutusta tukena tarvittaessa ja lyhyemmän pätkän treeneissä pitää käsi koiran pään takana. Avustaja naksuttelemassa voisi myös olla hyvä, jotta ei tarvitse itse katsoa koiraa. Samasta syystä peilin kanssa harjoittelu olisi tärkeää. Muista myös keskittyä omiin askeliin!

Välitauolla tehtiin itsenäisesti kehän laidalla vähän kontakti- ja seuraamistreeniä (hyvä, mutta piippausta välillä, varoin palkkaamasta siitä, mutta en myöskään keskeyttänyt siihen tekemistä, sillä en usko Humun kykenevän vielä täysin hiljaiseen tekemiseen vieraassa koirahäiriössä), lyhyt paikkamakuu tosi tiheällä palkalla ja pienellä etäisyydellä (mutta eipä tullut yhtään piippausta!) sekä vähän "käy siihen" -treeniä alustalla ja ilman. Vikaksi otin vielä muutaman hypyn. Tein suoraan ilman etäpalkkaa tai alustaa, Humu hyppäsi kyllä pelkällä sanallisella käskyllä, mutta sen verran oli epävarma, että sanoi hypätessä hau. Jäi myös seisomaan ja kohtuu hyvin odotti, että tulin vierelle, pientä steppausta. Palkkasin jo seisomaan jäämisestä, siinä pysymisestä ja lopuksi istumisesta. Viimeiseksi otin vielä pelkän hypyn etäpalkalla (jolloin ei tullut hau:ta) ja sen jälkeen seis (häiriköin hetken liikkumalla ympärillä) ja vapautus. Hyppytreenissä ei piippausta.

Kouluttajan silmien alla katsottiin vielä perusasentoa. Helposti vähän turhan edessä, etenkin jos itse palkkaan liian edestä. Oma palkkakäsi on saatava pidettyä liivin saumassa ja palkkakäden on oltava nopeampi, jotta koira ei jää imemään käteen ja nouse. Omana huomiona silti sanoisin, että vähänkö hienoa, että se oli nyt noin fiiliksissä namipalkasta! Perusasento nousi helposti kurren kautta ties mihin vänkyrään jos ei meinannut ylttää namiin... mutta siis, silloin kun tilanne on tämä (nami maistuu), niin nopeampi namitus ja suorempi linja kädellä ylös/koiran pään taakse, käden paikkaa kannattaa myös vaihdella. Humu selvisi hyvin myös häiriöstä kontaktissa ja tuli viereen oikein kivasti ilmankin käsiapua, vaikka jännää olikin, keskittyi. Tässäkin perupalikat kunnossa, palkan suunta pitää vaan tarkistaa ja varoa koiran ohjaamista liian eteen. Peili käyttöön tässäkin. Periaatteessa kuitenkin perusasento on ihan kunnossa.

Oikein hyvä fiilis jäi, tämän tasoiset treenit on nyt meille hyviä, sillä kaivataan molemmat onnistumisia häiriössä ja nimenomaan rentoutumisharjoitusta. Kun on niin hurjaa. Tälläkin tasolla on tekemistä pitää molempien hermot kasassa kun on häiriötä. Täytyy koittaa etsiä vähän rauhallisempia treenitilanteita liikkeiden eteenpäinviemistä varten ja keskittyä nyt HSKH:lla tuohon rentouden ja hyvän vireen löytämiseen. Eilen onnistuttiin siinä kivasti :)

Agia tuplat ja rakennusetsintää

Lauantaina oltiin Herttoniemessa tyhjillään olevassa toimistorakennuksessa harjoittelemassa  rakennusetsintää. Humu oli taas todella innoissaan, vitsi kun on kivaa etsiä ukkoja! Lattiat oli liukkaita, portaikot kivisiä, raollisia kierreportaita ja osa huoneista pimeinä. Intoa oli paljon, ja jännitys (jota selvästi oli ilmassa siellä hepuloivat ulkokuoren alla) hukkui sen alle. Pimeään vessaan mennessä katsoi hetken ovella, mutta sitten meni rohkeasti ja löysi ukon. Löysi kaksi kolmesta maalimiehestä ilman apuja, kolmannelle kehotin menemään etsimään pimeästä huoneesta, johon ei ollut itsenäisesti oikeastaan edes tajunnut kurkata, vaikka pyöri lähistöllä. Keskittyi osan aikaa erinomaisesti, välillä edestakaisin juoksentelu ja hepulointi haittasi järjenjuoksua, vaikka nenä kuitenkin vaikutti olevan hyvin auki. Oli oikein pätevä ja hieno pelastaja-poro. Sai taas hirveät riemuhepulit loppukehuista ja todettiin, että haukkuilmaisun opettaminen tuskin lienee vaikeaa...

Maanantaina Vision agility, tehtiin lyhyitä pikkutehtäviä, Humu oli vähän huonossa vireessä, vaikka teki kuitenkin. En ollut ihan tyytyväinen mielentilaan, en tiedä kuitenkaan oikein mikä oli vikana. Tehtiin puolikkaita keppejä, pyöritystä pakkovalsseilla yhdellä esteellä ja siitä kepeille ja sitten ihan vaan pientä kokeellista tutkimusta Humun mielentilasta parilla pienenpienellä hypyllä. Paljon sijaistoimintaa, joko haisteli tai vinkui tai haukkui, ellei saanut olla suorittamassa.

Käytiin vielä eilen ottamassa aamuaksat sporttihallilla. Oli tosi kivaa mennä ihan rauhassa itsenäisesti treenaamaan, koko halli omassa käytössä, reilusti aikaa ja mukavaa seuraa. Heikki sitten ystävällisesti analysoikin meidän treenit mun puolesta, ihan kahteen kertaan. Ei ehkä aina kannattaisi sanoa ääneen, että oma pää on tyhjä ;)

Analyysi 1:

"Heti kahdeksan jälkeen saapui limusiinikyyti hakemaan mua ja Humua aksaamaan. Olimme lähdössä treenimään sen tumman ja komeen, hieman italialaistyyppisen härrasmiehen ja hänen silkinpehmeän kuvankauniin nuorikkonsa kanssa. Iik…

Koko matkan pysyimme tiellä ja hallille pääsimme jo vähän etuajassa. Eiku rata kuntoon, ja mä sain aloittaa. Vähänkö jännitti! Ens vähän tutustuimme rataan parissa lyhyemmässä pätkässä ja sit teimme vähän pidemmän pätkän… Ja sit oli n i i d e n vuoro. Huh, mikä meno ja meininki! No aluks se ei ois niinku huomannu antaa mulle sen koiraa, mut sit mä niinku sanoin ja sit se huomas niinku lainata sen koiraa. Musta sekin on kyl nopee, et kiire siinäkin tuli, mut on se kyl vähän sellainen toisenlainenkin. Et oli ihan sikaki-vaa!"

Että silleen. Sain onneksi myös vähän informatiivisemmankin version, joka ei yhtä pahasti pistänyt miettimään millaisen kuvan annan itsestäni...

Analyysi 2:

"Aamuaksaa Sporttiksella. Heikin ja Venlan kanssa. Ratana 9 esteen vauhtirata kahdella pakkovalssilla, hypylle (este 2) ja A:lle (este 9). Palkkana keitetty broilerinsydän (9.5) ja jänis (6). Tavoitteena sekä vauhti että tarkkuus esteille, että Humu ei sinkoa ohi eikä tee liian suurta kaarrosta. Ja tietysti se, että se pysyy keskittymään työhönsä. Aluksi kokeiltiin paria pätkää koko radasta ja sit mentiin koko setti. Humusta löytyi taas vauhtia ja momentumia, mutta nyt se pysyi myös hyvin kädessä. Myös pakkovalssiosuudet, jossa se joutui selkeästi miettimään, menivät hyvin. Ylimääräisenä tehty pakkovalssi täysille kepeille sujui mainiosti, vaikkakin kepit vielä hitaat. Humu pysyi hyvin myös Heikin hyppysissä ja he tekivätkin pari uutta lähestymistä putkelle, putkeen vetäen, suoraan hypyltä. Hyvin oli koiruus kontrollissa eikä ees piipannut pahemmin. Tavoitteet täyttyi! Kivaa oli! Hyvä me!! Lisää treeniä vaan alle."

Ja tähänhän ei ole juuri lisättävää :) Humu toimi hyvin Heikin ohjauksessa, vaikka ensimmäistä kertaa oli joku muu puikoissa kuin minä. Muutenkin kaikki sujui oikein hyvin, pari keskittymisen herpaantumista, mutta ei mitään ihmeempiä stipluja, koira teki innolla. Kepeillä pujottelun idea alkaa olla selvä. Pitää lisätä vauhtia (mutta muistaa olla palaamatta vartaloapuihin...) ja kokeilla etupalkalla. Nenä hakeutuu maahan helposti tehtävien välissä, enkä oikein tiedä onko paineiden purkua vai ihan vaan puhdasta intoa nuuskutella kun ei tapahdu muutakaan. Haistelu ei kuitenkaan vie huomiota itse työnteosta, ainakaan nyt kun aina pyrin katkaisemaan nuuskuttelusessiot nopeasti. Haistelee entistä enemmän lenkeilläkin irti ollessaan, vaikka vaikuttaa, että pahin juoksubuumi olisi alueella ohi. Stressiä vai vaan ihania hajuja? Täytyy seurata tilannetta.

Terveystuloksia

Humun kanssa käytiin luustokuvissa joulukuun puolenvälin tienoilla, joten aika kauan kesti, ennen kuin saatiin viralliset tulokset. Samalla tutkittiin polvet, mutta niiden tulokset eivät näy vieläkään KoiraNetissä, vaikka menivät samassa kuoressa liittoon kuin kuvatkin. Luuston osalta Humulta kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkäranka, mutta Humun iästä johtuen selän tulokset ovat epävirallisia. Silmät tutkitaan varmaan seuraavien rokotusten yhteydessä.

Muuten kaikki näytti hyvältä, mutta lonkkien osalta olin toivonut parempaa. Humun yksi, myös suurikokoinen, veli oli kuvattu jo aiemmin samoin (tosin toispuoleisin) tuloksin, joten tulos ei tullut täysin yllätyksenä. Lonkkien lausunto siis B/C. Kyynärät ja polvet 0/0 ja selkäkin näytti hyvältä (tästä ei siis lausuntoa liitolta). Kuvaajana Kai Skutnabb.

Tässä vielä Humun kuvat:

Lonkat. Lonkkamaljojen erot näkyy hyvin: C-lonkka kuvassa vasemmalla.

Selkä kahdessa osassa ja kyynärät, näissä ei huomautettavaa :)

Lomat lusittu, mutta ei arjessakaan mitään vikaa

Joulunaika meni pitkälti reissatessa. Olin lomalla kaksi viikkoa, ja se aika käytettiin pitkälti sukulaisten parissa Orimattilassa ja Keski-Suomessa, taidettiin ainoastaan loppiaispäivä viettää keskenämme kotona. Humullakin oli reissun lomassa Tärkeitä Tehtäviä toimitettavana: jouluaattona se toimi virallisena lahjojen jakajana. Ei uskallettu antaa pulloja vietäväksi, mutta muut, vähemmän herkästi rikkoontuvat ja painavatkin paketit se kantoi saajilleen urhoollisesti ja vain pienin kuolavahingoin. Uutena vuotena Humu toimi Virallisena Koiraisäntänä, kun se sai mökkeilykavereikseen kaksi ihanaa narttua. Muun ajan se toimitti Reissurakin virkaa ja vaikka loppuvaiheessa lomaa jo vähän väsytti, niin hienosti se tsemppasi ja oli menossa mukana aina yhtä innolla.

Humu ja toinen uudenvuodenheiloista. Tosin kuva on tammikuulta, uutenavuonna oli vain kuraa, ei lunta...

Nyt on pikkuhiljaa alkanut taas treenit, agilityä on jatkettu siitä mihin jäätiin (vihdoin ollaan onnistuttu pääsemään HSKH:llekin treeneihin, kun ei mikään vaivaa *kopkop*) ja tokossa ollaan ensimmäisen treenikerran verran käyty taas MT0-kurssilla, kun totesin, että Humun häiriönsieto ei vielä riitä hallissa vaativampaan treeniin. Ehkä joskus vielä :) Nyt jos saisi vaan vähän rennompaa, mutta silti iloista mieltä siihen tokoiluun. Ei olla jäniksen selässä ja jos ei koskaan tokossa edetä niin eipä sekään ole niin vakavaa. Lisäksi nyt olisi tarkoitus käydä HEPeKo:n vapaamuotoisissa treeneissä testailemassa raunio/rakennusetsintää ja hakua. Pidetään peukkuja, että saadaan paikka myös viralliselle kaudelle...

Agilityssä on mennyt ihan mukavasti, ollaan tehty pääasiassa hauskoja vauhdikkaita juttuja ja itse olen yrittänyt edes jossain määrin kiinnittää huomiota omaan toilailuuni. Kepeille olen kehittänyt todella hupaisan, tiedostamattoman vartaloavun ja muutenkin meininki on välillä aika vallatonta oman kehonhallinnan puolelta. Jonkun verran treeneissä on näkynyt keskittymisongelmaa ajoittain, ja samaa vikaa on lenkeilläkin: piipityksestä ja tilaisuuden tullen innokkaasta pissojen lipittelystä päätellen naapurustossa on taas joku yhteinen juoksuaikabuumi menossa.

Humu ja THE tyttöystävä, Venla

Tokon ensimmäisissä treeneissä saatiin vinkkejä takaosan treeniin ja katsottiin vähän Humun motivointia - valitettavasti sen osalta jouduttiin toteamaan, että kun jännittää, niin sitten jännittää ja ei voi mitään. Siihen rentoon leikkimiseen ei ole mitään oikotietä ja täytyy vaan koittaa pitää motivaatiota yllä nameilla ja pyrkiä rentouttamaan koiraa ja käyttää lelua sitten niissä tilanteissa, jotka ovat tarpeeksi tuttuja, jotta leikki sujuu. Takaosatreeniin saatiin erityisen hyvä treenivinkki, joka tuntui sopivan Humulle hyvin: treenataan kulmassa perusasentoon hakeutumista niin, ettei koiralla ole muuta mahdollisuutta kuin nimenomaan takaosaa käyttäen hakeutua oikeaan asentoon. Humu tajusi idean hyvin! Tästä varmaan hyvin saa alulle myös seuraamisen peruuttamalla, joka ei oikein ole lähtenyt sujumaan. Lisäksi pitäisi pienillä ympyröillä treenata takaosaa seuruussa ja toki jatkaa peruuttelun ja muiden takaosatemppujen opettelua (kuten se takatassujen targetti, jota ei vaan näköjään saa aikaiseksi opettaa - olkoon se vuoden 2014 tempputavoite).

HEPeKolle ehdittiin jo yksiin rakennusetsintätreeneihin. Sekin oli Humusta jännää, mutta ah, niin hauskaa! Ensin pienet hepulirundit ja sitten alkoi ihmisiä löytyä! Kellariin meno jännitti selvästi, mutta intoa oli niin paljon, ettei siinä ehtinyt paljoa miettiä vaikka vähän jänskättikin.

Muuten ollaan elelty ihan perusarkea ja nähty koirakavereita. Ihanaa, kun voi koira vapaasti riehua ilman sen kummempia rajoitteita.

Ronski-Humppa ja Sievä-Venla